Siirry pääsisältöön

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo

Lapsuudenkotini kirjahyllyssä on levännyt kymmenisen vuotta muun unohdettu kirja. Se on kirja, jonka lukemisen aloitin teini-ikäisenä mutta joka sittemmin jäi kesken. Muistan rakastaneeni Tuulen varjoa mutta ahdistuneeni sen paikoin jännittävistä juonenkäänteistä. Luin teoksen lukioiässä lähes loppuun saakka, mutta viimeistä ratkaisua en saanut koskaan tietää. Kun viimeksi vierailin vanhempieni luona, päätin, että on aika yrittää uudestaan. Tällä kertaa tempauduin romaanin mukaan, ja voi, miten siitä pidinkään!

Tuulen varjo on monisäikeinen romaani kirjoista, ystävyydestä, perhesuhteista ja rakkaudesta. Se on myös tarina vallasta, voimasta ja väkivallasta, kostosta. Ruiz Zafon käsittelee teoksessaan monia teemoja mutta kutoo ne yhteen. Tietyllä tavalla Tuulen varjo on kuin elämä: polveileva, välillä turvallisesti etenevä, välillä arvaamaton. Toisinaan lukija eksyy väistämättä Tuulen varjon sivuihin eikä aavista, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Romaanin tapahtumat saavat alkunsa, kun Daniel löytää Unohdettujen kirjojen hautausmaalta Julián Caraxin kirjoittaman romaanin Tuulen varjon. Mystisen kirjailijan kohtalo alkaa kiinnostaa Danielia, ja hänen elämänsä ajautuu toistamaan kirjailijan elämänpolkua.

Ruiz Zafon on eittämättä taitava sanankäyttäjä. Tarina etenee kiinnostavasti, ja pitkätkin dialogit tuntuvat perustelluilta. Hahmoista varsinkin Fermin on nasevasanainen, ja hänestä muotoutuu kertomuksen aikana varsin elävä hahmo. Henkilöhahmojen runsaus sekoittaa paikoin, mutta toisaalta Tuulen varjosta muotoutuu sellainen vyyhti, ettei siitä malta päästää irti.

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
Otava 2008 (2001)
Suom. Tarja Härkönen
Kansi: Piia Aho
646 s.
4/5

Kommentit