Maaliskuussa luetut

Maaliskuu oli minulle melkoinen lukukuukausi: luin lasten- ja nuortenkirjoja, sarjakuvia, romaaneja ja tietokirjoja. Vaikka blogissa on ollut suhteellisen hiljaista ja olen vetäytynyt joksikin aikaa kirjakeskusteluista (pahoittelut niille, joiden kommentteihin en ole ehtinyt vastata), olen lukenut lukemasta päästyäni. Tuntuu, etten paljon muuta ole tehnytkään, heh. 

Kuu alkoi Sarah Crossanin säemuotoisella romaanilla Yksi, joka antoi äänen siamilaisen kaksosen toiselle osapuolelle mutta ei uponnut yhtä syvälle kuin olisin toivonut. Kevätlomareissulla luin loppuun Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula, josta en ehtinyt bloggaamaan, ehkä osin siksi, että teos oli sarjan siihenastisista osista keskinkertaisin. Feminismistä pääsin innostumaan, kun Holly Bournen uutuus Mitä tytön täytyy tehdä? viimein julkaistiin. 

Eräänä alakuloisena päivänä lohdutin itseäni lastenkirjoilla, ja luin Starkia & Bondestomia, Kuismaa & Nevakiveä, Tiilikkaa, Terästä & Partasta ja Hellbergiä. Toisena päivänä, jolloin lukeminen ei innostanut, tartuin Petteri Tikkasen Eero-sarjakuviin ja luin kaikki viisi osaa yhteen putkeen. Postausta ei ole syntynyt, vaikka ajatuksia päässäni on kyllä risteillyt. Vakavamieliseksi minut puolestaan Brian Fiesin sarjakuvaromaani Mom´s cancer, joka kertoo erään perheen syöpätaistelusta. Teos osui minulle kipeään hetkeen, sillä olin juuri kuullut, että eräs entinen opettajani oli menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen. 

Loppukuusta viihdytin itseäni sekä nuortenkirjallisuudella että vakavasävyisemmillä keskustelunavaajilla. Luin loppuun Estelle Maskamen Diminy-sarjan (kaksi viimeistä osaa, postaus ehkä tulossa), ja toisaalta pohdiskelin syviä, haavoittavia kokemuksia lukiessani Laura Mannisen Kaikki anteeksi -teosta. Feminismiin sain uutta puhtia Ijeoma Oluon intersektionaalisuutta ja rotua käsittelevästä teoksesta So you want to talk about race, joka valaisee valkoiselle konkreettisesti sen, miten paljon rodulla oikeasti on väliä ja miten paljon matkaa tasa-arvoon vielä on. Pääsiäisen aikaan ehdin imaista vielä Hédi Friedin Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä, joka sekin sai pohtimaan ihmisoikeuksia ja niiden toteutumista nykymaailmassa. 

Vaikka lukuintoa on ollut, blogin parissa olen touhunnut vain silloin tällöin. Nyt, kun aamut ovat taas valoisampia, tuntuu, että jaksan innostua harrastuksistakin paremmin. Ehkäpä kirjoitusharrastuskin tästä elpyy. 

Aurinkoisia huhtikuun päiviä ja iloista kevään odotusta. Mitä teidän pääsiäislukemistoonne on kuulunut?