Siirry pääsisältöön

Maaliskuussa luetut

Maaliskuu oli minulle melkoinen lukukuukausi: luin lasten- ja nuortenkirjoja, sarjakuvia, romaaneja ja tietokirjoja. Vaikka blogissa on ollut suhteellisen hiljaista ja olen vetäytynyt joksikin aikaa kirjakeskusteluista (pahoittelut niille, joiden kommentteihin en ole ehtinyt vastata), olen lukenut lukemasta päästyäni. Tuntuu, etten paljon muuta ole tehnytkään, heh. 

Kuu alkoi Sarah Crossanin säemuotoisella romaanilla Yksi, joka antoi äänen siamilaisen kaksosen toiselle osapuolelle mutta ei uponnut yhtä syvälle kuin olisin toivonut. Kevätlomareissulla luin loppuun Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula, josta en ehtinyt bloggaamaan, ehkä osin siksi, että teos oli sarjan siihenastisista osista keskinkertaisin. Feminismistä pääsin innostumaan, kun Holly Bournen uutuus Mitä tytön täytyy tehdä? viimein julkaistiin. 

Eräänä alakuloisena päivänä lohdutin itseäni lastenkirjoilla, ja luin Starkia & Bondestomia, Kuismaa & Nevakiveä, Tiilikkaa, Terästä & Partasta ja Hellbergiä. Toisena päivänä, jolloin lukeminen ei innostanut, tartuin Petteri Tikkasen Eero-sarjakuviin ja luin kaikki viisi osaa yhteen putkeen. Postausta ei ole syntynyt, vaikka ajatuksia päässäni on kyllä risteillyt. Vakavamieliseksi minut puolestaan Brian Fiesin sarjakuvaromaani Mom´s cancer, joka kertoo erään perheen syöpätaistelusta. Teos osui minulle kipeään hetkeen, sillä olin juuri kuullut, että eräs entinen opettajani oli menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen. 

Loppukuusta viihdytin itseäni sekä nuortenkirjallisuudella että vakavasävyisemmillä keskustelunavaajilla. Luin loppuun Estelle Maskamen Diminy-sarjan (kaksi viimeistä osaa, postaus ehkä tulossa), ja toisaalta pohdiskelin syviä, haavoittavia kokemuksia lukiessani Laura Mannisen Kaikki anteeksi -teosta. Feminismiin sain uutta puhtia Ijeoma Oluon intersektionaalisuutta ja rotua käsittelevästä teoksesta So you want to talk about race, joka valaisee valkoiselle konkreettisesti sen, miten paljon rodulla oikeasti on väliä ja miten paljon matkaa tasa-arvoon vielä on. Pääsiäisen aikaan ehdin imaista vielä Hédi Friedin Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä, joka sekin sai pohtimaan ihmisoikeuksia ja niiden toteutumista nykymaailmassa. 

Vaikka lukuintoa on ollut, blogin parissa olen touhunnut vain silloin tällöin. Nyt, kun aamut ovat taas valoisampia, tuntuu, että jaksan innostua harrastuksistakin paremmin. Ehkäpä kirjoitusharrastuskin tästä elpyy. 

Aurinkoisia huhtikuun päiviä ja iloista kevään odotusta. Mitä teidän pääsiäislukemistoonne on kuulunut?

Kommentit

  1. Itse olen pääsiäisenä lukenut esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa ja Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian loppuun. Ensiksi mainittu on vielä kesken, mutta se on onnistunut pelottamaan. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin sai minut lukemaan itkua tuhertaen pikkutunneille asti.

    Hilpeää huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää huhtikuuta sinullekin! Jääskeläinen on kyllä hieno kirjailija - Harjukaupungin salakäytävät on oma suosikkini häneltä. Gardellista olen kuullut niin paljon hyvää, että ehkä minunkin pitäisi viimeinkin tarttua trilogiaan.

      Poista
  2. Hurjan mielenkiintoisia kirjoja olet lukenut! So you want to talk about race alkoi kiinnostaa minuakin, Bradleyn kirjat ovat hieman salaa kiinnostaneet jo myös jonkin aikaa. En ole vain saanut sarjaa aloitettua, vaikka ensimmäinen osa on kai jo parikin kertaa käynyt luonani kirjastosta kääntymässä.

    Itse ehdin lukea pääsiäisenä kokonaan sekä Laura Mannisen Kaikki anteeksi että Elin Willowsin Sisämaa -esikoiset. Ihania kumpainenkin, vaikka kovin eri tavoin. Nyt luen Johannes Anyurun He hukkuivat äitiensä kyyneliin -dystopiaa, olen jo yli puolen välin enkä silti ole vieläkään varma olenko ihan mukana. Ehkä se selviää ajan mittaan sekin!

    Ihanaa keväänodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kevättä (kyllä se vielä tulee) sinullekin! Oluon teosta suosittelen kyllä ehdottomasti! Minuun iski Bradley-innostus viime kesänä, kun sain viimeinkin ensimmäisen osan luettua. Minullakin kävi eka osa monta kertaa lukupinossa odottamassa, mutta kesti kyllä kauan, ennen kuin sain tartuttua. Kannattaa kokeilla - Flavia on lysti hahmo!

      Poista

Lähetä kommentti