sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

93-vuotiaan rautamummeli Hédi Friedin teos Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä on nuorille suunnattu teos, jossa keskitysleirin kaameuksista selvinnyt Fried vastaa hänelle usein esitettyihin kysymyksiin. Fried, Romaniassa syntynyt juutalainen, joutui toisen maailmansodan loppuvuosina keskitys- ja työleireille, menetti molemmat vanhempansa ja lähes koko sukunsa mutta selvisi siskonsa kanssa. Vapautuksen jälkeen Fried pääsi Ruotsiin, jossa tämä on kirjoittanut ja luennoinut keskitysleirikokemuksistaan.

Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä rakentuu kysymys-vastausosioista, mikä on mielestäni hedelmällinen, hyvä ratkaisu: teos tuo suoraan esiin ne kysymykset, joita Friediltä on usein tiedusteltu tai joita ei ole aina kehdattu kysyä. Kysymykset koskevat niin abstrakteja kuin konkreettisia asioita: Ensin Fried käsittelee keskitysleirille johtanutta tietään, mutta pohtii samalla myös sitä, pelkäsikö hän kuolemaa tai milloin hän ymmärsi, että kyse on kansanmurhasta. Toisaalta Fried kertoo esimerkiksi siitä, miten kuukautisiin suhtauduttiin: useimmilla ne eivät tulleetkaan, mutta jos niin kävi, oli kuljettava ilman suojia ja annettava veren valua. Sotkuisuus taas saattoi herättää vartijoiden mielivaltaisen väkivallan. Teoksen loppuosassa Fried käsittelee uutta elämäänsä Ruotsissa: sitä, kokeeko hän olevansa ruotsalainen, ja sitä, miten ruotsalainen yhteiskunta otti juutalaiset vastaan (kulisseissa hyvin, todellisuudessa jokseenkin huonosti).

Nuoren kohderyhmän huomioiminen näkyy lyhyinä lukuina ja pelkistettyinä vastauksina. Kukin vastaus on vain yhdestä kolmeen sivun mittainen, eikä esimerkiksi erilaisia väkivallantekoja käsitellä kovinkaan yksityiskohtaisesti. Napakoista vastauksistaan huolimatta Fried puhuu silti suoraan: esimerkiksi raiskaamista myönnetään tapahtuneen, mutta epämiellyttäviä kuvia ei nuoren lukijan eteen tuoda. Lyhyillä vastauksilla on kuitenkin haittapuolensakin: toisinaan Friedin vastaukset eivät täyttäneet kysymyksen asettamaa odotusaukkoa. Lukija saattaakin odottaa kattavampia vastauksia kuin mitä Fried antaa. Myös kysymysten järjestystä olisi mielestäni voinut hioa vielä tarkemmaksi.

Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä vastaa joihinkin kysymyksiin, joita väistämättä pohtii, kun miettii keskitysleiristä selvinneiden ja leireillä kuolleiden kohtaloa. Se havainnollistaa hyvin Friedin keskeisen ajatuksen siitä, että keskitysleireistä on puhuttava, jotta samoilta kauheuksilta voidaan tulevaisuudessa välttyä. Yhdyn Friedin ajatukseen siitä, että jo lapsille on tärkeä puhua antisemitismistä, rasismista ja rasismin nimiin tehdyistä väkivallanteoista ja kansanmurhista, kunhan keskusteluissa huomioidaan lapsen ikätaso. Vaikeneminen ei auta, vaan traumoja on pystyttävä käsittelemään yhdessä. Hédi Friediä täytyy kiittää rohkeudesta ja suorapuheisuudesta. 

Hédi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
nemo 2018 (2017)
suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
144 s.
Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti