perjantai 13. huhtikuuta 2018

Julie Maroh: Blue is the warmest color

Julie Maroh: Blue is the warmest color
Arsenal Pulp Press 2015 (2010)
156 s.
Pisteitä: 5/5
Blue is the warmest color on kertomus rakkaudesta, itsensä löytämisestä ja surusta. Se on Clementinen ja Emman rakkaustarina, kertomus siitä, miten he tapasivat toisensa. Tarina alkaa pysäyttävästi: Emma istuu yksin bussissa ja lukee Clementinen kirjoittamaa kirjettä. Lukijalle paljastetaan, että Clementine on jättänyt kirjeen luettavaksi kuolemansa jälkeen; Emma on nyt yksin. Clementinen päiväkirjat johdattavat Emman parin menneisyyteen. Nykyhetki on kehyskertomus, jota vasten Emman ja Clementinen tapaaminen painautuu. Päätarina käsittelee Clementinen nuoruutta, seksuaalisuuden löytämistä ja naiseen, Emmaan, rakastumista.

Blue is the warmest color riuhtoo lukijaansa, paljastaahan jo alkuasetelma, että rakkaustarina päättyy traagisesti. Liian tuskallinen teos ei kuitenkaan ole - ennemminkin se korostaa rakkautta, joka on tehnyt molempien naisten elämän merkitykselliseksi. 

Pääjuonensa ohessa Maroh käsittelee homoseksuaalisuuden merkitystä yksilölle. Oman identiteetin löytäminen ei ole helppoa - eikä vähemmistöidentiteettiin asettumista myönnä helposti itselleen. Clementine avautuu vasta, kun huomaa, että hän ei ole ainoa, joka on rakastunut samaan sukupuoleen. Valentinen tuki on tärkeää silloin, kun koulutoverit kiusaavat häntä, tai silloin, kun suhde Emmaan on katkeamaisillaan. 

Jos luet vain yhden sarjakuvateoksen vuodessa, suosittelen lukemaan tämän. Jo teoksen aloitussivulla voi aistia, mitä kuvissa ja tarinassa tapahtuu: kuulla moottorien hurinan, autojen tööttäykset, välinpitämättömän kiireisen elämän, kokea tyhjyyden, jota surija tuntee. Pysäyttävillä, kauniilla kuvilla Maroh puhuttelee lukijaa ja tämän tunteita taitavasti. Emman sinisiä hiuksia käytetään merkityksellisenä tehosteena: muuten tummansävyinen maailma välähtää kirkkaansiniseksi, kun Clementine näkee Emman. Maroh käyttää erinomaisesti myös erilaisia kuvakulmia. Ylhäältä päin kuvatut tapahtumat etäännyttävät lukijan ja kertojan tapahtumista, ja välillä hahmojen tuskaa on katsottava silmiin. Still-kuvat esineistä ja paikoista ovat nekin tarkkaan harkittuja. Hahmojen ilmeiden kuvaus on tarkkaa ja moniulotteista. Blue is the warmest color osoittaa kuvataidetta heikostikin tuntevalle, miten valtavan kauniisti visuaalisuus voi merkityksiä välittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti