keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Naistenviikko: naiskuva Maria Jotunin romaanissa Huojuva talo

Gulps. Nyt on otettava askel taaksepäin, niiattava vähän ja arkailtava hetki, onko postauksen otsikko vähän turhan mahtipontinen. Mihinkään helppoon aiheeseen en itseäni työnnä, kun käyn pohtimaan yhden suomaisen klassikon, Huojuvan talon, naiskuvaa. 

Olin lukiessani sillä tavalla tietoinen tarinasta, että osasin arvata sen synkkyyden ja keskeiset teemat (perheväkivalta, alistaminen, halveksunta ja nainen kaiken tämän alla). En kuitenkaan ollut tutustunut juoneen tarkemmin, ja toisenlaistakin lopetusta olisin saattanut uumoilla. Ennen kuin aloitan muutamat kovahkot sanani naisten alistamisesta, on todettava, että kaikesta kauheudestaan huolimatta Huojuva talo hurmasi minut. Se vei vieraaseen maailmaan vähän kuin kaukaisemmat, ulkomaiset kirjat, se pakotti katsomaan kauheuksia, joita kenenkään ei tulisi kokea, ja se sai huokaamaan maailman toivottomuutta. Huojuvan talon synkeys pitää otteessaan, kuristaa, ahdistaa ja surettaa (tarvitsin pariin otteeseen halauksen rakkaaltani, jonka hellyttää arvostan taas vähän enemmän).

Pahinta on tietää, etteivät asiat ole niin paljon muuttuneet. Tiedän naisia, joiden menoja kytätään jatkuvasti, joita riepotellaan kotona kuin tyhjänpäiväistä esinettä ja jotka eivät raaski lähteä traumaelämästään, koska eivät osaa odottaa elämältään parempaa.

Inhorealistinen klassikkokuvaus naiseudesta, avioliitosta ja lähisuhdeväkivallasta.

Historia toistaa

Huojuva talo on kertomus Lean avioliitosta, mutta se saa alkunsa lapsuudenperheen kuvauksesta. Kovin yllättävää ei ole, että malli tulevaan elämään - tai ehkä elämään suhtautumiseen - tulee jollakin tavalla kotoa. Lean äiti on kyynistynyt, elämäänsä pettynyt nainen, omat mahdollisuutensa menettänyt. Isä juo, pakenee ja välttelee. Lea on lapsuudenuskossaan optimisti, arvostaa koulutusta ja haluaa päästä elämässään eteenpäin. Hän ei tahdo alistua äitinsä kohtaloon, mutta on lopulta kuitenkin se, joka toistaa äitinsä kohtaloa. 

Eri mittapuut

Yksi Lean ja Eeron ensimmäisistä keskusteluista koskee sitä, millaisen naisen miehet hyväksyvät. Eero toteaa, että naisten arvioinnille on eri mittapuut kuin miehille: nainen hyväksytään, kun tämä on viehättävä, ja rakastettu hyväksytään sellaisenaan. Rakkautta on kuitenkin monenlaista. Lea kauhistelee tätä naisen aliarviointia ja kysyy, eikö naisen täydy täyttää tavallisen ihmisen mitat. Koko Huojuva talo on varsin suorasanainen kritiikki sille, miten naisiin on yhteiskunnassa asennoiduttu. Jotuni ei kirjoita mitään rivien väliin vaan sanoo naisen kohtalon suoraan. Nainen on miehelle lasiakin arvottomampi: kun Eero heittää vedet Lean päälle, hän jälkikäteen laskee lasin varovasti pöydälle, ettei se mene rikki. Kun Lean kylkilyyt napsahtavat katki, lääkäriin ei kuitenkaan lähdetä.
- Minulla on oikeus korjata sinun ajatuksiasi, huusi Eero. - Ja jos en muuten voi, korjaan nyrkilläni.
Parempaa ei ole

Pelon keskellä tulee harvoin ajatelleeksi, että asiat voisivat olla toisin - paremmin. Huojuva talo on kertomus naisesta, joka pyrkii selittämään kaltoinkohtelunsa keinolla millä hyvänsä. Kun epätoivo on syvimmillään ja tuntuu, ettei kohtaloa mitenkään voi muuttaa, on ihmisen jollakin tavalla löydettävä selitys sille, miksi tällaista tapahtuu. On jatkettava sukua, Lea pohtii, on oltava puhdassydäminen, on oltava ärsyyntymättä, reagoimatta ja vain hiljaa hyväksyttävä. Varmasti Eero pitäisi huolen omistaan, pohtii Lea ja lisää itsekseen, että hänen on oltava kiitollinen ja onnellinen. Vaikka Jotuni ensisijaisesti kritisoikin naisiin suhtautumista, on Huojuva talo kritiikki myös naisille. Älkää sietäkö tällaista! Älkää jääkö! Turvatkaa oma ja lastenne elämä! Toini, joka alkujaan esitetään lapsena ja Lean hoidettavana, kasvaa kriittiseksi ja kypsäksi ja kehottaa sisartaan lähtemään. Lea ei kuitenkaan ratkaisua näe, eikä Eerokaan anna eroon lupaa. 

Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava 1980 (1963)
443 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Uh. Sattuu sydämeen.

4 kommenttia:

  1. Ja vielä kamalampaa, että tarina ei ole fiktiota, vaan perustuu Jotunin omiin kokemuksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä tästä kuultaa, ettei tarina ole pelkkää sepustusta. Näin tunteisiin iskevää ja aidonoloista kuvausta tuskin voisi, ikävä kyllä, kirjoittaa ilman kokemuspohjaa. Au.

      Poista
  2. Uh. Olen varannut tämän klassikkokirjaksi. Sydämeen sattuu jo etukäteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mahtava klassikkokirja, vaikka ilman sydämeenkäypiä tapahtumia ei lukemisesta selviäkään.

      Poista