Siirry pääsisältöön

Valmistautumista naistenviikolle

Kun tein sivuaineenani kirjallisuuden perus- ja aineopintoja, tutustuin kotimaisiin klassikoihin lukupiirityöskentelyn kautta. Parin hyvän ystäväni kanssa kokoonnuimme keskustelemaan ja raportoimaan lukemastamme ja pohdimme yhdessä teoksia tiettyjen teemojen kautta. Meitä kiehtoi erityisesti teosten nais- ja mieskuvat, vaikka toisinaan analysoimme myös kuolemaa. Toinen ystävistäni päätyi tutkimaan naiskuvaa myös tutkielmissaan. 

Kun tämänvuotinen kirjablogien naistenviikko lanseerattiin jokunen aika sitten, päätin heti, että tässä on mainio tapa verestää kirjallisuudenopintomuistoja ja aloittaa uudestaan kirjojen tarkastelu tietystä, ennakolta päätetystä näkökulmasta. Jo nyt, Maskamen kirjan luettuani, tuntuu, että naiskuvanäkökulma avarsi lukemistani. Vaikka tarinoita on hyvä lukea vain tarinoiden vuoksi, ainakin postaamista helpottaa, kun ajatuksia on kerännyt muistiin ja teosta tutkinut tietyllä tavalla. Olenkin pohtinut, pitäisikö minun

On myönnettävä, että innostuin naisnäkökulmasta niin, että luvassa on jättipostauksia ja syväanalyyseja. Ainakin Maskamen DIMILY-sarjan avaus herätti minussa ihastuksen lisäksi niin monensorttista kritiikkiä, että väliotsikoitta en postauksesta selvinnyt. Katsotaan, miten muiden postausten kanssa käy! Hyvää naistenviikkoa!

Kommentit

  1. Hyvää naistenviikkoa! Odotan jo sun DIMILY-pohdintoja - nuo kirjat ovat minulta vielä lukematta, mutta mua kiinnostaa kovasti, mitä muut kuin 13-15-vuotiaat näistä ajattelevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin hyvää naistenviikkoa! Dimily-pohdintoja oli kiinnostava kirjoittaa. On aina kiinnostava lukea, mitä aikuisemmat lukijat ajattelevat nuortenkirjoista (miten ne näyttäytyvätkään eri tavalla!), toisaalta olisi kiinnostava kuulla, mitä asioita nuoret itse arvostavan Maskamen teoksissa.

      Poista

Lähetä kommentti