maanantai 4. heinäkuuta 2016

Paula Havaste: Veden vihat

Paula Havaste: Veden vihat
Gummerus 2016
392 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Tuttu ja turvallinen.

Havasteen uusin, Veden vihat, jatkaa Viha-sarjaa ja Kerten seikkailuja. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Havasteeseen on helppo luottaa: hän kirjoittaa selkeää, helposti lähestyttävää historiallista kirjallisuutta, jossa mukana ovat sekä tarkat yksityiskohdat että laajemmat juonikokonaisuudet.


Veden vihat istuu sarjaansa helposti. Kertte on paennut Tokholmista ja päätyy Osmin mukana Koluvaniin, siis Tallinnaan. Mielessä on jo Lallin pirtti ja kotimaa, mutta ensin on jätettävä menneet teot taakseen. Kuten teoksen nimi antaa olettaa, tällä kertaa vesi ei ole Kerten ystävä vaan uhmaa Tukholmasta pakenemista. 

Tähän romaaniin on helppo sukeltaa, koska se on niin tuttu. Tuttua on paitsi kaunis kieli, myös tarkat yksityiskohdat, hidastempoinen juoni ja vahva päähahmo. Välillä arvoin itsekseni, onko tarina liiankin tuttu. Veden vihoissa ei juonellisesti juuri edetä, eikä jännitystäkään muodostu kohtuuttomasti. Pääpaino tuntuu olevan vanhan Viron kuvauksessa, siinä, miten taitavasti yksityiskohdat saa osaksi kerrontaa. Havasteelta se luonnistuu hyvin, mutta toisaalta hyvään tarinaan kaipaa aina ripauksen vahvaa juontakin. 

Kertte on niin mielenkiintoinen hahmo, että hetken pohdin, postaisinko kirjasta vasta tulevalla naisten viikolla. En kuitenkaan taida lähipäivinä postatuksi mitään muuta, joten kerrataan jo nyt: Kertte on itsenäinen, varsin hyväosainen nainen. Hänessä on vanhan ajan emäntää: itsepäisyyttä ja tahtoa tällä naisella on. Samalla tuntuu vähän hassulta, että Kertte on niin kovasti koruihin ja vaatteisiin päin: ikään kuin naisen pitäisi aina olla kiinnostunut vaatteista. Vai onko kyse vain siitä, että Havaste haluaa kuvailla entisaikojen koristelukulttuuria? 

Vaikka Kertte on taidokas ja tahtova, hän on silti naisena altis miesten mielihaluille. Veden vihat alkaa melko väkivaltaisesti ja muistuttaa, millaisena naisen asema on pitkään nähty. Kertte on oman aikansa edelläkävijä, pitkälle päässyt nainen, mutta tämä asema ei ole helppo. Näkijänlahjoista on vaiettava, ja kaikkea ei pidetä sopivana naiselle. Toisaalta äitiys ja markkinoilla kiertely pehmentävät sukupuolirooleja rikkovaa Kertteä. Haluaisin kuitenkin jäädä pohtimaan, onko pehmentäminen tarpeen. Täytyykö naishahmojen aina palata turvalliseen lokerikkoon, jossa he noudattavat pinnallisia mielihalujaan ja hoivaavat kanssaihmisiä?

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä tekstistä. Luin Havasteen kirjasta jo toisesta blogista ja ajattelin jotenkin pöhlösti, että olen jo kirjan lukenut. Vaikka nyt lukiessani tätä ymmärsin, etten ole lukenut. Kirjastoon siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samankaltaisiahan nämä keskenään ovat, mutta kannattaa ihmeessä selvittää, mitä Kertelle tapahtuukaan. :)

      Poista
  2. Juuri sain loppuun Maan vihat ja kovasti tekisi mieli lukea tämäkin :-)

    Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tämä kannattaa lukea, Havaste tekee varmaa työtä :) Huippua, vihdoin pääsen lukumaratonille! En tosin vieläkään ole päättänyt tarkalleen, milloin aloitan! Kiitos myös maratonin emännälle jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  4. Teen niin kuin sinä suunnittelit eli postaan juttuni vasta naistenviikolla. Pidän kovasti uskomusperinteen kuvauksesta, ja kyllähän Kerten kohtalo koukuttaa. Mikähän viha on seuraavassa osassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko Vihat-sarja sopii kyllä mitä mainioimmin naistenviikon teemaan. Tulen lukemaan juttusi, kunhan olet postannut sen :)

      Poista