perjantai 19. elokuuta 2016

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle. Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle. Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
Kirjapaja 2016
168 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Yes. Tätä sävyä kaipasin.
Kuuntele: Christina Perri - The Lonely
Olen käynyt yksin elokuvissa, ja olen mennyt yksin ravintolaan syömään. Olen mennyt yksin lintuharrastajien kiikarointi-iltaan (joskin seisoin syrjemmässä, kunnes kutsu kävi). Olen mennyt yksin tanssitunneille, joissa tunsin itseni ainakin 30 vuotta muita osallistujia nuoremmaksi, ja urheutin itseni myös yliopistoliikunnan tanssitunnille, jota jännitin etukäteen lähes pakokauhuisesti mutta jossa tapasinkin sitten kesätyökaverini. Olen istunut yksin kahvilassa lukemassa, 

Minun suhteeni yksinoloon on kahtalainen. Pääasiassa en pidä siitä. Erityisesti kotiin haluaisin perheen ympärilleni - en asu poikaystäväni kanssa vielä yhdessä - ja itkeskelen melkein aina, kun pitää palata "sinne oikeaan kotiin", jossa ei odota kukaan ja jossa jään liian helposti neljän seinän sisälle. Kaipaan kaveri-iltoja, haluaisin tavata viikottain ja tutustua uusiinkin ihmisiin, mutta harvoin jaksan aktiivisesti ehdotella. Varsinkin nyt, kun opiskelen itsenäisesti ja poikaystäväni on viikot töissä, kaipaan enemmän seuraa. Olen suorastaan yksinäinen. Parisuhteesta huolimatta. Kyllä.

Toisaalta rauhaisat koti-illat ovat miellyttäviä. Tänä iltana luin kirjastolainana Honkasalon Pöytä yhdelle -yksinäisyysteoksen, ja tuntui siltä, että juuri tätä kaipasin: oli aika rauhoittua nojatuoliin lukemaan ja lukea ja lukea ja lukea. Paluu opiskeluarkeen on ollut kevyt, mutta ajatustyö vie voimia ja kirjoittaminen johtaa itsekritiikkiin (kuten Honkasalokin toteaa). Rentoutuminen oli nyt paikallaan.

Pöytä yhdelle on yhdistelmä henkilökohtaista muistelmaa, toisten kertomuksia ja esseemäistä pohdiskelua siitä, mitä yksinäisyys on ja miltä se tuntuu. Teoksen alussa Honkasalo keskittyy kuvaamaan sinkun yksinäisyyttä ja parittomuutta. Kirjailija saavuttaa sävyn ja kipeät aiheet, joita Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävältä kaipasin. Moneen asiaan on helppo samastua, koska aloin seurustella ensimmäisen kerran vasta yli kaksikymppisenä ja tunsin itseni pitkään ulkopuoliseksi, kun en kyennyt tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin. Oli inhottavaa nähdä pareja, ei ollut ketään lämmittämässä, opastamassa rakkauteen. 

Tuikituntemattomat miehet pommittivat seksiviesteillä, koska etsin elämänkumppania nettipalstalla. Olisin halunnut, että joku olisi himoinnut minua älyn ja huumorintajun takia, ei siksi, että minulla oli treffisaitilla ilmoitus. Miksei joku voinut kesäpaikkakunnan valintamyymälässä huomata, miten ainutlaatuisen ihana olin? En tosin oikeasti uskonut olevani ainutlaatuisen ihana, mutta se toinen olisi uskonut ja sitten olisin alkanut ajatella itsekin niin. Olisin ollut niin kuin naistenlehden haastateltava, joka sanoo, että ”kun tapasin Kalevin, ymmärsin, että kaikella kokemallani oli ollut tarkoitus” tai ”aiemmat suhteet olivat vain harjoittelua, kun näin Tapanin leipähyllyn luona, tiesin heti, että siinä on elämäni mies.” Mitään ei tapahtunut. Leipähyllyn luona oli vain kahdeksankymppisiä. Kukaan ei kiinnostunut.
Yksi Honkasalon ajatuksista häkellyttää minut - en ole ajatellut sitä. Honkasalo mainitsee fraasin työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja huomauttaa sitten, ettei työn ja sinkkuelämän yhteensovittamisesta puhuta koskaan. Toden totta! Samalla tavalla siinäkin on järjesteltävää, ja samalla tavalla sinkkuelämä on arvokasta ja työstä erillään olevaa elämää. 

Kirjan loppupuolella Honkasalo avaa omia kokemuksiaan yksinäisyydestä, vanhempien erosta ja koulukiusaamisesta. Mummolaa kuvataan niin kauniisti ja rakkaasti, että se melkein herkistää. Teoksen loppuosassa keskitytään myös asioihin, joita aivan hyvin voi tehdä yksin, vaikka monet sinkkupuuhailua ujostelevatkin. 

Honkasalo kirjoittaa kannattavansa yksinäisyyden subjektiivista määritelmää, siis sitä, että jos kokee olevansa yksinäinen, sitä myös on. Vaikka seurustelisi, voi olla yksinäinen. Tämä näkökulma jää kovin vähäiseksi, ja suurin osa kirjan yksinäisyysteemasta kietouutu parisuhdekeskusteluun: sitä on yksin joko sinkkuna tai kylmässä parisuhteessa. Oma kokemukseni kuitenkin on, ettei parisuhde ratkaise yksinäisyyttä tai se voi jopa johtaa siihen, jos elämä muuttuu niinkin perusteellisesti kuin vaikkapa omani: muutin uuteen kaupunkiin (jossa toki asuu ystäviä mutta jotka tällä hetkellä ovat suhteellisen kiireisiä), opiskelukaverini ovat toisella paikkakunnalla ja poikaystäväni on säännöllisessä päivätyössä ja opiskeleekin kaiken ohella. Minulla on aikaa, enkä tiedä, kenelle sitä antaisin. Osa ystävistä on jäänyt taka-alalle, kun olen siirtynyt uusiin maisemiin, ja osa sinkkuystävistä tuntuu säikähtäneen, kun minäkin nyt seurustelen. Parisuhde ei missään nimessä korvaa ystävyyttä, ja kaipaan tyttöjeniltoja, joissa mässätään, nauretaan, juorutaan ja tanssitaan villisti.

Lopuksi on vielä mainittava, että Honkasalon kirja teki saman kuin Vanhatalon Keskivaikea vuosi - tekee mieli tutustua kirjailijan tuotantoon enemmälti. Pöytä yhdelle on selkeästi kirjoitettu, kiinnostava teos yksinäisyydestä. Suosittelen!

4 kommenttia:

  1. Kirjoitit: "Oma kokemukseni kuitenkin on, ettei parisuhde ratkaise yksinäisyyttä tai se voi jopa johtaa siihen,..."

    Allekirjoitan kirjoittamasi. Mikään ei ole niin ahdistavaa ja kammottavaa kuin yksinäisyys parisuhteessa. Olen kyllä yleisestikin sitä mieltä, että yksinäisyyden tunne ei riipu siitä kuinka paljon ihmisiä on ympärillä. Tai omalla kohdallani ei ainakaan.

    VastaaPoista
  2. Ei se riipukaan. Omalla kohdallani tuntuu olevan ongelmana se, että vaikka tuttavia ja ystäviä on suhteellisen riittävä määrä, monellakaan ei tunnu olevan aikaa nähdä, tai sitten he ovat eri paikkakunnalla. Eikä parisuhde tosiaankaan riitä ihmisen ainoaksi ihmissuhteeksi. Saatoin ajatella itsekin aiemmin, että no, se seurustelee, ei se halua nähdä, mutta ei se kyllä niin mene. Varsinkin, jos seurustelukumppanilla on vilkas elämä (kaverit, sukulaiset, työt) ja itsellä ei (itsenäinen opiskelu uudella, ei-opiskelupaikkakunnalla, jossa asuu kolme ystävää), yksinäisyys voi olla väliin ahdistavaa. Ja kuten Honkasalokin mainitsee, aika harvoin leipähyllyllä tai edes jumpassa tutustuu uusiin ihmisiin, joten se siitä "aktivoidu ja etsiä ystäviä" -käskystä. IHan niin yksinkertaista ystävystyminen ei ole.

    VastaaPoista
  3. Tämä olisi kiinnostava kirja, jonka ehdottomasti aion jossain vaiheessa lukea! Itse nimittäin suurimmaksi osaksi nautin yksinolosta, vaikka toki on ihanaa olla myös ystävien ja perheen kanssa. Silti totaalinen yksinäisyys olisi pelottava asia, jos ei elämässä olisi noita perhettä ja ystäviä. Kiitos kiinnostavasta kirjavinkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä lukea! Tämä saa pohdiskelemaan yksinoloa ja yksinäisyyttä sekä niiden herättämiä tunteita.

      Poista