torstai 11. elokuuta 2016

Tekstibongaus: kommentti ja artikkeli (jatkoa "alastomille" naisurheilijoille)

Muutama päivä sitten tuohduin siitä, miten olympialaisiin osallistuvista naisista uutisoidaan. Keskisuomalaisen otsikolla ja sitä tarkentaneella tekstillä ei mielestäni juuri ollut uutisarvoa: sen sijaan, että juttu olisi kertonut rantalentopallon erilaisista peliasuista, se laittoi vastakkain länsimaiset, kaksiosaisia "bikineitä" suosivat naiset ja oletetut musliminaiset. 

Vähintääkin yllätyin, kun saman lehden verkkosivuilla julkaistiin kommentti, jonka naistoimittaja on otsikoinut Kauppaopiston naiset -biisiin viitaten: Olympialaisten naiset, ne todella kääntää mun pään. Hätkähdin tätä ehkä siksi, että (intertekstuaalisuudestaan huolimatta) tässäkin otsikossa ja jutussa naiset asetetaan katseen alle, vieläpä niin, ettei katse erityisesti heihin suuntaudu ennen kuin jotakin poikkeuksellista tapahtuu (he menestyvät olympialaisissa). 

Poikosen teksti on sinänsä hyvä sisällöltään: puhutaan naisten juhlinnasta ja olympiamenestyksestä. Naiset ovat tehneet parhaimmat suoritukset tähän mennessä, Poikonen arvioi. 

The Guardianin artikkelin luettuani tarkastelin Keskisuomalaisen kommenttia kuitenkin vähän toisesta näkökulmasta. The Guardianin jutussa (How to talk about female Olympians without being a regressive creep – a handy guide) West nimittäin kirjoittaa siitä, millä tavoilla olympiakisojen naisosallistujista kannattaa puhua ja mitä tapoja voi pitää epäsopivina. Jälkimmäisistä hän mainitsee muun muassa sen, että sukupuoli mainitaan muualla kuin lajinimessä, sen, että jutuissa keskitytään urheilijoiden ulkonäköön tai ihmissuhteisiin tai että jutussa mainitaan heidän tuntemiaan miespuolisia henkilöitä, esimerkiksi valmentajia tai miesurheilijoita. 

Poikosen teksti juhlistaa kyllä naisten suorituksia, mutta naisia kuvataan silti kovin stereotyyppisesti. Ensimmäinen viittaus leipätekstissä tulee jo toisessa virkkeessä: naiset ovat "se oikukkaampi sukupuoli". Ilmaisu korostaa naisen sukupuolta ja vielä siihen liitettyä negatiivista luonteenpiirrettä, ikään kuin naiset olisivat tunteidensa vallassa olevia, epärationaalisesti käyttäytyviä olentoja. En välttämättä yhdistä ilmaisua asialliseen sanomalehtikieleen enkä toisaalta moderniin naiskuvaukseenkaan. Poikonen tavoittelee ilmaisullaan humoristista otetta, mutta urheilukontekstissa oikullisuus metaforana tai ominaisuutena ei aukene ainakaan minulle. 

Jos kommenttia haluaa analysoida vielä tarkemmin, voi pohtia, mitä merkityksiä rakennetaan sillä, että kilpaurheilija "esitti USA:n joukkueessa kilpaa glitterpukunsa sellaista säkenöintiä". Ilmaisu on sinänsä kaunis ja omaperäinen luonnehdinta siitä, miltä voimistelijan otteet näyttävät, mutta siinä on omat ongelmansa. Ensinnäkään se ei tuo esiin voimistelijan urheilullisuutta, aktiivisuutta tai toimintaa vaan korostaa pikemminkin ulkonäöllistä, esteettistä menestymistä: Biles näyttää hyvältä, säkenöi ja glitterpuku vain loistaa. Puhutaanko miesvoimistelijoista näin? Loistavatko heidän asunsa? Vai onko heidän käsivartensa sittenkin jämäkät ja voimakkaat, kun he tekevät asioita areenalla? 

Poikonen sortuu myös miesvertaukseen, aivan kuin lahjakkaiden naisten poikkeuksellisuus olisi jollakin tavalla miehistä: "Bilesiä pidetään naispuolisena vastineena Usain Boltille".  Hän on myös päässyt lajissaan uudelle tasolle eli miesten tasolle, kuten yhtä haastateltua siteerataan. Kielenkäyttötavat ja vertaukset saattavat olla tiedostamattomiakin, mutta kun niitä ryhtyy avaamaan: no, se paljastaa kaikenlaista.

En tietenkään kiellä sitä, etteikö voimistelu näyttäisi kauniilta ja etteikö esteettisyys olisi osa suoritusta. Ihmettelen kuitenkin sitä, miksi naisten kohdalla unohdetaan aktiivisuus, voima ja toiminta, joita urheilusuoritus myös vaatii? 

2 kommenttia:

  1. Teksti saa enemmän klikkauksia, kun on vetävä otsikko ja aihe?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, siitähän juuri on kyse. Silti toivoisi, että mediatelstien kirjoittaminen olisi tiedostavampaa.

      Poista