Jelppikää! Hiihtolomaviikon lukeminen on ryöstäytynyt käsistä, ja ehdin lukea maratonini ja sitä seuraavien parin päivän aikana yhteensä seitsemän teosta. Olen ennakoinut tulevia kiireitä ja siksi ajastanut näitä ilmestymään tasaiseen tahtiin, mutta täytyy onnitella itseäni vapaapäivistä: bloggaaminen vie aikaa. On kyllä ollut hauskaa, että olen ehtinyt istahtaa heti kirjoittamaan lukukokemuksistani ja että olen voinut aloittaa heti perään uutta. Alan silti tuntea itseni enemmän tai vähemmän postauskoneeksi - taidankin valita seuraavaksi jotain vähän hidaslukuisempaa (mm. Tsernobylistä nousee rukous on ollut kesken jo viikkoja, enkä tiedä, milloin saan sen tampattua loppuun).
"Minkku tajusi, että viimeisin kevät jäisi myös viimeiseksi. Hän ei ollut tiennyt sitä ihmetellessään huhtikuussa asvaltin raosta puskevaa ruohoa. Minkku ei ollut tehnyt kaikkia kevätjuttuja niin hyvin kuin ne olisi pitänyt tehdä, eikä uutta kevättä tulisi enää koskaan. Ei tulisi esikoulua, joulua ja laskiaispullia kahdella täytteellä. Syyslehdet, Stiga-kelkat ja piparkakku-ukot alkoivat tanssia Minkun silmissä, eikä hän ollut varma oliko se hauskaa."
Janica Brander oli minulle nimenä täysi tuntemattomuus. Lihakuu lähti mukaani oikeastaan sillä, että halusin ottaa novelleja makusteltavaksi: kaipaan niitä äikän tunneilla. Branderin kokoelma olikin oikein hyvä valinta, ja luulen, että ainakin alkupuolen novelleja voi hyvin käyttää opetuksessa.
Lihakuun novellit käsittelevät perheitä. Brander ei esittele täydellisiä perheitä vaan tuo esiin erilaisia ongelmia. Nimikkonovellissa kertojana on lapsi, joka tulkitsee vanhempiensa ongelmia. Äiti ei ole tasapainossa vaan jättää hellan päälle ja harhailee yksin ulos. Lapsi saa mielikuvituksestaan voimaa ja kamppailee äitinsä takaisin sisään.
Sielumies-novellista pidin: se kertoo voimakkaasta miehestä, joka pelastaa perheensä jokaisesta ongelmasta. Maailman makuussa taas valtio maailmanlopusta, jonka voi nähdä vertauskuvana perheen hajoamisesta: perhe kokoontuu yhteen, mutta lopulta isän mukana on joku Heidikin. Lapsi ja mummo ehtivät kuitenkin toteuttaa toiveitakin, vaikka maailma on kaatumassa niskaan.
Branderin kieli on tyylikästä ja ytimekästä ja toi mieleeni Petri Tammisen (kaikki kiva tuntuu muistuttavan minua Tammisesta; kai olen tykästynyt hänen tyyliinsä liiaksikin). Brander kirjoittaa helppolukuisia tekstejä, joissa osassa on maagista realismia. Monet novelleista tarkastelevat perheen käännekohtia lapsen näkökulmasta, ja Brander on luonut uskottavia lapsikertojia. Pidin kokoelmasta, mutta novelleja koskee vähän sama kuin runojakin: niitä ei pitäisi ahnehtia liikaa kerralla vaan lukea yksi kerrallaan ja tehdä sitten jotain muuta. Jälkitunnelmat ovat mainiot, mutta tarkkaa analyysia on koko kokoelmasta vaikea tehdä.
Janica Brander: Lihakuu
Otava 2011
142 s.
Pisteitä: 4/5
Toisaalla: Luettua elämää, Sallan lukupäiväkirja
Kommentit
Lähetä kommentti