Siirry pääsisältöön

Mitä Anna-kirjat kertovat opettajuudesta?

Viime päivinä olen hurahtanut Anna-kirjoihin totaalisesti. On pakko lukea ne kaikki, kerrata ihanat lapsuusmuistot ja huomata, miten paljon samastuttavaa ja opittavaa tuo ihana sarja yhä opettaa! En yleensä juhlista faniutta (enkä varsinkaan fanaattisuutta) mitä esikuviini tai suuriin suosikkeihini tulee, mutta Anna-sarja on tietysti maineensa veroinen. Parhaan ystäväni kanssa olemme suunnitelleet Anna-ystävien fani-iltaa: siis Anna-leffoja, dokkareita ja katkelmia, ruokaa Avonlean tyyliin (kylmän kielen jättänemme pois ja kenties ne herneetkin, joihin lisättiin kolme ruokalusikallista sokeria).

Aloitin syyskuussa työt äidinkielenopettajana, ja olen blogissakin pohtinut työkokemuksiani. Anna-kirjat ovat avautuneet minulle nyt aivan eri tavalla, kun olen opintojani päättävä ja työelämää ja aikuisuutta aloittava nuori opettajatar. Kuten Anna ystävineen toteaa, opiskeluaikojen vapaata huolettomuutta ei saa enää takaisin, vaikka uudetkin tehtävät kiinnostavat.

Olen nyt saanut luetuksi kirjat Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet (postaus tulossa), ja keskeneräisenä on Anna opettajana. Näiden lukukokemusten myötä olen poiminut parhaimmat sitaatit ja ajatukset, joita Montgomery on opettajuudesta todennut. Tuntuu, että Anna-kirjoissa kerrotaan paljon olennaista nuoren opettajattaren ajatuksista: ihan samaan tapaan on ollut plagiointia, vähästä valittavia vanhempia, uudelle opettajalle ilkeilyä ja tietysti palkintona oppilaat, jotka tuntevat intohimoa ja kiinnostusta äidinkieltä kohtaan.

-          Anna kuvittelee, että mikäli kaikki oppilaat eivät pidä hänestä, hän ei onnistu opettamaan mitään. Hän tavoittelee liikaa. Tämän olen itsekin huomannut: pitäisi onnistua kaikessa, pitäisi olla kaikille mukava, jotta voisin kutsua itseäni hyväksi opettajaksi. Sitä kiinnittää huomiota pieniin pieleen menneisiin asioihin mutta unohtaa ne pienet onnistuneet asiat. Kumpia kannattaa ajatella? Niinpä.
-       
-          ”Ei kaikkea sittenkään opita korkeakoulussa, hän ajatteli. ”Voi oppia seikan sieltä, toisen täältä.” Työelämä opettaa nuorta opettajaa enemmän kuin mikään muu.

"Hän pelkää, että minä olen vähän liian 'nuari' - vaikka aika kuulemma 'korjaa sen puutteen pikemmin kuin huamataankaan', hän sanoi muka pahoitellen."

Vanhemmat saattavat olla uuden (ja varsinkin nuoren) opettajan tyylistä montaakin mieltä. Itseänikin vaivaavat usein nuoruus ja kokemattomuus: miten paljon helpompaa työ olisikaan, jos olisin kokenut jo enemmän! Tuntuu, että oppilaat kärsivät siitä, etten pysty ensimmäisenä työvuotena antamaan kaikkeani. Mutta, kuten sitaatissa todetaan, aika kuluu vielä nopeaan...

Stella Annalle: "Usko pois, ketä jumalat tahtovat rangaista, siitä he tekevät opettajan! Vaikka nyt voin jo huomattavasti paremmin, kun olen vähän purkanut sisuani."

Pilke silmäkulmassa: tuoltakin voi tuntua. Asioista puhuminen kuitenkin auttaa.

Lempparini on: "Ja viime yönä heräsin enkä saanut enää unta, kun muistin i-kirjaimen, josta jäi piste pois, kun kirjoitin kysymyksen taululle.”

Sitä murehtii niin pienistä asioista! Varsinkin öisin. Olen nähnyt monta klassista opeunta, joissa puolet luokasta onkin oppilaita, joita en entuudestaan tunne. Erään kerran he olivat jopa arvioimassa työskentelyäni. Unissani olen myös myöhästynyt tunneiltani jne. 

Kaiken kaikkiaan on hymyiltävä sille, miten paljon Anna-kirjat opettavatkaan. Mitä te olette oppineet Annalta?

Kommentit

  1. Olen lukenut tämän myöhemmin kirjoitetun teoksen, olet nostanut hyviä pointteja esille. Hieman kyynisenä olen itsekin kummastellut tuolloista koulunpitoa.

    http://joklaaja.blogspot.fi/2014/06/lucy-maud-montgomery-uudet-annat.html

    Anna tulee suoraan kandidaatista rehtoriksi, koululla ei ole mitään järkevää opetussuunnitelmaa, johtokunta toimii merkillisesti, ja lopuksi Anna ryhtyy tohtorinnaksi, ja toinen opettaja sihteeriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista kummallisuuksista huolimatta minua ihmetyttää eniten se, miten helppo Annan opettajuuteen on samastua. Toivon mukaan koulu on kehittynyt sitten 1900-luvun alun ja puolivälinkin, mutta toisaalta on jännä huomata, että opettajat kohtaavat samankaltaisia ongelmia edelleen (tai jo silloin).

      Poista

Lähetä kommentti