 |
Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!
Schildts & Söderströms 2014 (2012)
Suom. Outi Menna
389 s.
Pisteitä. 3/5
|
Huumorin kyllästämä Kakkua, kiitos! on Ehtoolehto-sarjan ruotsalainen storasyster. Konsepti on Minna Lindgrenin kirjoista tuttu: vanhukset kyllästyvät siihen, miten heitä vanhainkodissa kohdellaan ja miten passiivisiksi heidät lääkitään. Aktiivisen roolin löytääkseen Kakkua, kiitos! -romaanin Keinutuolikopla (Märta, Harava, Nero, Stina ja Anna-Greta) päättävät, että heidän on aika ryhtyä rikollisiksi. Viisikko ei ole varsinaisesti rahanahne, vaan heitä motivoi se fakta, että vankiloissa on paremmat elinolosuhteet kuin palvelutaloissa.
Ingelman-Sundbergin romaanin lähtökohdat ovat hauskoja ja luovia. Kukapa yhdistäisi vanhuksia ja rikollisuutta? Vanhukest nähdään ja kuvataan usein hauraina, passiivisina autettavina, joiden elämästä työikäinen yhteiskunta voi määrätä. Nämä ongelmakohdat tulevatkin esiin Kakkua, kiitos! -romaanissa, jossa ulos ei pääse, kahvin kanssa ei ole pikkuleipää eivätkä vanhukset muista, miltä oikea ruoka maistuu. Punaisia ja sinisiä pillereitä lisätään dosetteihin tuon tuosta, eikä harrastuskerhoja tarjota. Humoristisen juonensa ohella Ingelman-Sungberg piikitteleekin yhteiskuntaa siitä, miten huonosti se vanhuksia kohtelee. Sama yhteiskunnallinen sanoma on myös Lindgrenin jo mainitussa Ehtoolehto-sarjassa.
Varsinainen rikosta - tai rikoksia - koskeva pääjuoni on Ingelman-Sundbergin kirjassa vauhdikas, jopa hillitön, ja varsin koominen. Uskottavaksi sitä ei ole tarkoitettukaan, vaan Kakkua, kiitos saa niin huvittavia piirteitä, että sen näkisi mieluummin teatterissa kuin kirjana. Luettavanakaan kirja ei kuitenkaan ole pöllömpää seuraa, sillä huumori ja jatkuvat juonenkäänteet ilahduttavat lukijaa. Viimeisten sadan sivun kohdalla kuitenkin puudutti: teos olisi saanut olla lyhyempi.
Kakkua, kiitos! -romaanin ansioksi on luettava se, että se nostaa vanhukset päärooliin. Teos antaa äänen yhteiskunnan ikääntyville, jotka usein suljetaan laitoksiin ja unohdetaan arkipäiväisestä keskustelusta. Ingelman-Sundberg osoittaa, että vanhuksilla on aivan samanlaisia haaveita kuin kenellä tahansa muullakin: Märtha ystävineen haaveilee rakkaudesta, itsemääräämisoikeudesta ja seikkailuista. Keinutuolikoplan jäsenet ovat omia, hassuja persooniaan, jotka kaipaavat aktiivista toimintaa iänikuisen tuolissa istumisen sijaan. Se, että vanhukset pääsevät päättämään omasta elämästään ja liikkumaan tuttujen ympäristöjen ulkopuolella, parantaa heidän elämänlaatuaan selvästi. Eineslounaan tuoksuinen sairaalamainen laitoshoito vaihtuukin jopa luksusmaisiin miljöisiin, kun rouvat ja herrat nokkeluudessaan onnistuvat rikoksissa.
Kakkua, kiitos! on kevyt romaani, joka sopii hyvin kesälukemistoksi. Sen vahvuuksiin kuuluu huumori, ja vaikka vanhusten asemaa ei käsitelläkään kovin syvällisesti (Lindgren onnistuu tässä mielestäni paremmin), muistuttaa se, että vanhusten hyvinvointiin ja elinoloihin on kiinnitettävä huomiota. Jos Ehtoolehdon asukkaita on ikävä, Ingelman-Sundbergin kirjasta saa lohdutusta. Muutama jatko-osakin on suomennettu, joten kesälle riittää naureskeltavaa.
Mitkä ovat parhaita vanhuuskuvauksia, joihin olette kirjallisuudessa törmänneet?
Kommentit
Lähetä kommentti