Stina Niemen ja Aino Öhmanin kokoama Elämäni. Potilasrunoja on nopeasti luettu, paikoin hihityttävä runoteos, jonka runot ovat peräisin lääkärien väärinkirjoittamista teksteistä. Äidinkielen opettajana ja kirjoittamista opettavana kielileikit ja hauskat väärinymmärrykset kiinnostavat minua aina - olenhan työssäni nähnyt, miten hauskoja - ja välillä kaameita - lausahduksia suomen kielellä voi saada aikaan.
Elämäni on nopeasti luettu - luin sen ääneen poikaystävälleni noin puolessa tunnissa. Runojen laatu vaihtelee: toiset runot ovat aforismimaisia, toiset hihityttävät merkitysvääristymillään, ja toiset jäävät latteiksi. Fraaseja on kyllä yhdistelty nokkelasti, ja runoista välittyy se, miten omintakeinen tapa lääkäreillä on käyttää kieltä. Kiireessä syntyy kaikenlaista.
Elämäni-kokoelmaa voi toki pohtia myös eettiseltä kannalta: virheiden ja väärinkirjoitettujen ilmausten takana on todellisia tilanteita, huolia ja sairauksia. Onkin siis syytä kysyä, onko huolimattomasti kirjoitetuissa lääketieteellisissä dokumenteissa mitään hauskaa - pahimmillaan tärkeät asiat jäävät ymmärtämättä ja tiedonkulku estyy, kun kieliasuun ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Feminismissä keskustellaan myös paljon siitä, ettei kielellisille virheistä tai normienvastaisuuksista pitäisi mollata kirjoittajia. Yksi vallankäyttömuoto onkin arvioida ihmisiä sen mukaan, osaavatko he noudattaa kirjoitetun kielen normeja, ja moittia sitten, mikäli näin ei tapahdu.
Elämäni-kokoelmasta käy toki ilmi, ettei teos naura kirjoittajille vaan pikemminkin niille merkityseroille, joita huolimattomasti kirjoitetuista lausahduksista syntyy. Omassa työssäni kirjoittamisen opettajana olen huomannut, että hauskat kirjoitusvirheet ja merkitystä muuttavat mokat opettavat opiskelijoille parhaiten, mikä merkitys kielenhuollolla onkaan - yhdyssanojen oikeinkirjoitus ei ole aina ihan sama. Elämäni-kokoelmaa voi eittämättä hyödyntää esimerkiksi lääketieteellisiä aloja opiskelevien kirjallisen viestinnän kurssilla, minkä lisäksi teoksella voi hauskuuttaa itseään, jos kielileikeistä tykkää.
Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni. Potilastunoja
S&S 2016
94 s.
Pisteitä: 3/5
Elämäni on nopeasti luettu - luin sen ääneen poikaystävälleni noin puolessa tunnissa. Runojen laatu vaihtelee: toiset runot ovat aforismimaisia, toiset hihityttävät merkitysvääristymillään, ja toiset jäävät latteiksi. Fraaseja on kyllä yhdistelty nokkelasti, ja runoista välittyy se, miten omintakeinen tapa lääkäreillä on käyttää kieltä. Kiireessä syntyy kaikenlaista.
Elämäni-kokoelmaa voi toki pohtia myös eettiseltä kannalta: virheiden ja väärinkirjoitettujen ilmausten takana on todellisia tilanteita, huolia ja sairauksia. Onkin siis syytä kysyä, onko huolimattomasti kirjoitetuissa lääketieteellisissä dokumenteissa mitään hauskaa - pahimmillaan tärkeät asiat jäävät ymmärtämättä ja tiedonkulku estyy, kun kieliasuun ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.
Feminismissä keskustellaan myös paljon siitä, ettei kielellisille virheistä tai normienvastaisuuksista pitäisi mollata kirjoittajia. Yksi vallankäyttömuoto onkin arvioida ihmisiä sen mukaan, osaavatko he noudattaa kirjoitetun kielen normeja, ja moittia sitten, mikäli näin ei tapahdu.
Elämäni-kokoelmasta käy toki ilmi, ettei teos naura kirjoittajille vaan pikemminkin niille merkityseroille, joita huolimattomasti kirjoitetuista lausahduksista syntyy. Omassa työssäni kirjoittamisen opettajana olen huomannut, että hauskat kirjoitusvirheet ja merkitystä muuttavat mokat opettavat opiskelijoille parhaiten, mikä merkitys kielenhuollolla onkaan - yhdyssanojen oikeinkirjoitus ei ole aina ihan sama. Elämäni-kokoelmaa voi eittämättä hyödyntää esimerkiksi lääketieteellisiä aloja opiskelevien kirjallisen viestinnän kurssilla, minkä lisäksi teoksella voi hauskuuttaa itseään, jos kielileikeistä tykkää.
Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni. Potilastunoja
S&S 2016
94 s.
Pisteitä: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti