Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Tammi 2018, Keltainen kirjasto (2016)

Suom. Kristiina Rikman

164 s.

Pisteitä: 3/5

Kenties pimeys ja vain oven alta näkyvä kalpea valoviiru ja upean Chrysler Buildingin tähtikuvio saivat meidät puhumaan toisin kuin koskaan aiemmin.

”Ei ihmisistä tiedä”, minä sanoin.

”Ei niin”, sanoi äiti.

Olin niin onnellinen. Voi, olin niin onnellinen kun sain puhua äitini kanssa tuolla tavalla!

Ilahdun aina, kun kuulen, että Keltaisessa kirjastossa julkaistaan lisää naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Perinteiltään kovin miehinen sarja onkin saanut tänä keväänä uuden naiskirjailijan uutuuden, kun Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton ilmestyi. 

Ohuehko Nimeni on Lucy Barton kertoo nimihenkilöstä, Lucysta, joka joutuu sairaalaan. Siellä hän kohtaa, monen vuoden jälkeen äitinsä, ja vaikka kohtaaminen on tärkeä, välttelevät molemmat naiset menneisyydestä puhumista. Sen sijaan puhutaan yhteisistä tuttavista: siitä, mitä kenellekin kävi, kenen kohtalona oli menestyä elämässään huonosti ja kuka puolestaan saavutti elämässään jotakin. 

Stroutin romaanissa kietoutuvat yhteen eri aikatasot: kerrontahetki, äidin ja tyttären keskustelut, Lucyn aiemmat vaiheet ja lapsuus. Vaikka äiti ja tytär puhuvat sinällään merkityksettömistä ihmissuhteista, paljastuu niiden kautta seikkoja, joita Lucy muistaa lapsuudessaan. Äiti ei ole halukas selvittämään menneitä, mutta lukijalle tietoa tarjotaan: Lucy on kotoisin köyhästä perheestä, häntä on kohdeltu lapsena kaltoin, seksuaalisestikin, ja perhe on asunut mitättömissä olosuhteissa. Perheenjäsenten sisäiset suhteet ovat hankalat ja kiusalliset, ja Lucy hahmottuu jollakin tavalla ulkopuoliseksi. Kukaan ei ole liiemmin kaivannut häntä, ja Lucykin on irrottautunut biologisesta perheestään. 

Teoksen liepeessä mainitaan, että Stroutin kerronta saa alicemunromaisia piirteitä. Olen tästä samaa mieltä - samaa pohdin lukiessa itsekin - sillä Stroutin kerronta on jokseenkin niukkaa mutta samalla paljon kertovaa. Ihmissuhteita ja niiden merkityksiä Strout käsittelee taitavasti. Toisinaan asioiden väliset suhteet jäävät kuitenkin hieman etäisiksi, ja olisinkin kaivannut Lucyn elämänvaiheista enemmänkin tekstiä. Lisäksi kiinnitin väistämättä huomiota epäjohdonmukaiseen pilkutukseen. Kieliasussa minua hämmästytti myös jatkuvasti sanavalinta mami, jolla perheenjäsenet viittasivat äitiin. Ainakaan omaan suuhuni se ei kuulosta luontevalta käännökseltä, vaikka slangi-ilmauksesta onkin kysymys. Toisinaan sitä tarttuu pikkuseikkoihin! Kokonaisuus vaikuttaa kuitenkin hiotulta, ja jos ihmissuhdeongelmia käsittelevät romaanit kiinnostavat, tähän kannattaa tarttua. 

Mitä muita äiti-tytärsuhdetta käsitteleviä romaaneja tai muita teoksia tiedätte?