Siirry pääsisältöön

Kesäkuulumisia ja -suunnitelmia

Kesä! Aurinko! Loma! 

Opetustyöni loppui tältä keväältä, ja nyt odottelen kuumeisesti, jatkanko syksyllä samassa työpaikassa. Olen ehtinyt tänä keväänä kirjoittaa useita työhakemuksia, käydä opetusnäytteessä (ei läheskään niin pelottavaa kuin ajattelin), harkita muuttamista ja päätyä sitten siihen, että jos työt eivät jatku, hakeudun jatko-opintoihin. Vaikka olen viimein kotiutumassa nykyiseen kotikaupunkiini, isoja elämänmuutoksia ja -vaiheita on edelleen tulossa. Niistä moni on positiivinen - esimerkiksi se, että menimme poikaystävän kanssa kihloihin <3 

Blogihommatkin alkavat saada minut jälleen innostumaan, sillä kevätkiireiden mentyä on aikaa asettua olohuoneeseen lukemaan ja toisaalta myös kirjoittamaan postauksia. Muutamien kirjabloggaajatuttavien innoittamana olen hieman muuttanut sitä, mitä lukevien somemaailmassa teen. Ensinnäkin olen haalinut Youtube-listalleni hurjasti booktubettajia. Varsinkin suomalaisten Anniina´s books -, Lukutiloissa- ja Varjokirjat-vlogit ovat ilahduttaneet minua kovasti. Osa kesästä kuluneekin vlogimaailmassa pyöriessä. 

Toinen muutos bloggaajaelämässäni on se, että perustin viimein instatilin! Hiphurraa! Olen toki miettinyt somekanavien avaamista jo aiemminkin, mutta nyt halusin todistaa sekä itselleni että tavallaan myös työnantajalleni, että hallitsen somen kohtuullisesti. Sivutiellä-blogi löytyy siis Instasta, ja oikeastaan olen innostunut siitä, että saan blogihommiini mukaan kanavan, jota on helppo lähestyä. Kirjoittaminen on tuntunut viime aikoina vaikealta, joten kuvaaminen voi tehdä ihan hyvää. 

Loma tarkoittaa tietenkin sitä, että lukemiselle on jälleen aikaa mielin määrin. Haaveilen jo lukumaratoneista, muutamien tärkeiden kirjojen uudelleen lukemisesta, kevyiden hömppäsarjojen parissa viihtymisestä ja kenties jonkun raskaamman teoksen selättämisestä. Haluan lukea tänä vuonna puistossa, rannalla, laiturilla ja parvekkeella. Haluan puhua kirjoista ja löytää uusia kirjakeskustelututtavia. Adlibriksestä on tulossa paketillinen feministisiä kirjoja, joita tuskin maltan odottaa. 

Mitä teidän kirjakevääseenne kuuluu? Entä mitä suunnitelmia teillä on kesäksi? 

Kommentit

  1. Onnittelut elämän uusista tuulista! Toivottavasti työelämäkin tuo toiveidesi mukaisia käänteitä.

    Minulla on ollut innokas kirjakevät nuortenkirjoihin painottuen. Ensi viikon lopussa päättyykin sitten nykyinen kirjastopesti ja palaan opehommiin elokuussa. Tosin ihan uudella paikkakunnalla – pitäisi varmaan alkaa etsiä asuntoa tai jotain!

    Kesä kuluu työttömänä eli on paljon aikaa mutta rajallisesti rahaa. Luultavasti tulee siis luettua paljon, mikä ei toki ole huono juttu ollenkaan. Oman hyllyn täytteitä ja talvikauden lukemattomia arvostelukappaleita varmaankin pääasiassa. Saas kattoo!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti