Sivutiellä

Marraskuun alussa päätin osallistua kuukauden lukuhaasteeseen, jossa luetaan vähintään kolmekymmentä sivua kaunokirjallisuutta joka päivä. Päätös on pitänyt hyvin, vaikka lukemisista bloggailu jäikin ensi-innostuksen jälkeen. Olen lukenut joka päivä vähimmäismäärän (mikäli Tatun ja Patun ruokakirjan voi laskea kaunokirjalliseksi teokseksi) kaunokirjallisuutta, monena päivänä enemmänkin. Yhtenä iltana ahmin kokonaisen romaanin kahteen tuntiin kertaistumalta (Björkin Poika). Se oli ihanaa.  Lukuhaaste opetti minulle sen, miten mukavaa ja tärkeää on rauhoittua joka päivä. Siihen haaste soveltuukin hyvin. Toisaalta se muistutti, mihin pakkolukeminen johtaa: kirjallisuudesta ei nauti. Joskus on hyvä pitää välipäiviä, tehdä jotakin muuta ja tarttua kirjoihin vasta sitten, kun lukemista jo kaipaa. Bloggaaminenkaan ei ole haudanvakavaa, enkä ole vastuussa kenellekään siitä, kuinka tiheään täällä toikkaroin. Lukuhaastekoonnin yhteyteen myös tämän kuun lukukokemuksia fiilistelyiden...

Tarinoita Zimnbabwesta Olen lukenut Ompun novellihaasteeseen Petina Gappahin novelleja kokoelmasta Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta . Gappah, itsekin alkujaan zimbabwelainen kirjailja, oli minulle entuudestaan täysin vieras - törmäsin hänen kokoelmaansa, kun etsin afrikkalaista luettavaa (hämmästyttävää ja noloa, etten ollut lukenut marraskuuhun mennessään ainuttakaan afrikkalaisen kirjoittamaa teosta). Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta  -kokoelmasta jää ensimmäisenä mieleen paha maku. Se johtuu kansikuvasta, joka mielestäni halventaa taidokkaan, elämää monisyisesti kuvaavan Gappahin teosta. Kansikuva on räikeitä värejä, oranssia, vihreää ja vaaleanpunaista, ja se näyttää jäljittelevän halpaa naistenlehteä: novellien nimiä on heitelty eri fonteilla ja väreillä ympäri kantta. Tummaihoinen nainen nauraa kannessa. Kansi kaameine värivalintoineen muistuttaa 90-luvusta, vaikka teos onkin julkaistu 2009.Afrikkalaisten kirjailijoiden saamista kansikuvista on ...

Peter Sandström: Transparente blance S&S 2015 (2014) 227 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Oj. Finare än jag anat. Jag sökte stöd för de val jag hade gjort i livet. Kanske minnet med tiden omformades så att dess innehåll blev ogripbart, snarast omöjligt att omsätta i ord på ett sått som gjorde gamla händelser eller känslor rättvisa, vi fick istället en tillrättalagd bild av det som hade hänt, av det som hade varit viktigt, då, för länge sedan. Aikoinaan ajattelin, ettei Peter Sandströmin Transparente blance (Valkea kuulas) olisi minun kirjani. Kuulin siitä kehuja, mutta kun aloitin kirjaa suomeksi, en tykästynyt ollenkaan. Kirja jäi kesken, unohtui, eikä Finlandia-ehdokkaaksi noussut Laudaturkaan sen takia sykähdyttänyt.  Kirjastossani oli kuitenkin esillä pohjoismaista kirjallisuutta, ja päätin antaa Sandströmille uuden mahdollisuuden. Tiesin, että luen ruotsiksi kirjoitetut teokset mieluiten alkukielellään; osa suomennoksista on jäänyt minusta kömpelöiksi. Val...

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupunfista Gummerus 2016 215 s.  Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Kaunis, runollinen. Lyyrinen romaani miehestä, joka suunnitteli Helsingin, ja hänen surumielisestä elämästään Jukka Viikilän saama Finlandia-palkinto yllätti vähän. Akvarelleja Engelin kaupungista  ei vaikuttanut minusta alun perin teokselta, josta voisi muodostua merkittävä osa suomalaista kirjallisuutta. Nyt, palkinnon saatuaan, että kirjailija että hänen teoksensa ovat maineensa ansainneet. Akvarelleja Engelin kaupungista  on päiväkirjaromaani, jossa Viikilän kuvittelema Engel pukee sanoiksi elämäänsä Helsingin suunnittelijana. Romaani on kertomus rakennustaiteesta, rakennuksista ja perhe-elämästä.  Oloni tätä runollista ja kuvallista romaania kohtaan on kahtalainen. Sanon ensin kauniin: Jukka Viikilä on tehnyt romaanistaan kauniin ja tyylikkään. Akvarelleja Engelin kaupungista on kirjoitellut niin upealla suomen kielellä, että sen virkkeitä teke...

Blogini alkutaipaleella tutustuin sydäntäsärkevään, surua ja toivoa sekoittavaan romaaniin Edelleen Alice . Kirjoitin siitä näin:  Edelleen Alice  herätti kaipauksen, ikävän, ja voi olla, etten olisi pitänyt kirjasta niin paljon, jos en olisi nähnyt mummon sairastumista, heikkenemistä, hiipumista. Kirja ei varmaankaan ollut kaikilta osin uskottava, eikä se ollut kielellisesti loistokas. Se kuitenkin herätti tunteen, se vastasi kaipuuseen, antoi lohtua. Se nosti mieleeni muistoja mummostani, siitä, miten hän kaipasi hoitokodista omaan kotiin, miten hän ei tunnistanut kaikkia lapsiaan, miten hän teeskenteli muistavansa ja ymmärtävänsä ja miten hän lyhyiden hetkien ajan muistutti sitä joka hän oli ollut, joka hän oli. Omat muistoni yhdistyivät teoksen teemoihin, toivat minulle tärkeitä ajatuksia, tärkeitä huomioita.  Edelleen Alice   muistutti asioista, joista pitäisi olla kiitollinen; se muistutti asioista, jotka jokaisen pitäisi osata ottaa huomioon. Olin pitkä...

Marja Björk: Poika Like 2013 215 s. Pisteitä: 575 Tunnelma: Jes! Avartava ja positiivinen Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetäkö niitä letkuja irti, minä elän. Kukaan ei kuulisi. Mikä kauhu ja mikä pelko, että minun on kuoltava kohta ja parempi olisikin kun kuolisin, ettei kidutus enää jatkuisi. Oppilaani luki tämän kirjan viime vuonna ja suositteli sitä. Tuntuu hyvältä, että nuoret osaavat valikoida itselleen näin hyvää ja avartavaa luettavaa.  Jo romaanin nimi toteaa kaiken oleellisen napakasti: poika. Kyseessä on poika. Ei tarvita muita määritteitä, ei tarvita selittelyjä: nyt puhutaan pojasta, josta kasvaa mies.  Björk tunnetaan rohkeista avauksistaan kirjallisuuskentällä. Poika  perustuu kirjailijan oman pojan kokemuksiin, kertoo takakansi.  Poikaa  on pakko kutsua mer...

Hanna Weselius: Alma! WSOY 2016 210 s. Pisteitä: 3/5 Ensimmäisen luvun jälkeen: Moni asia kiehtoo tässä Weseliuksen esikoisromaanin avausluvussa. Moni asia mietityttää minua. On hyvä, että tässä tuodaan esiin monikulttuurisuus, huomioidaan sivulauseessa sekin, että tumma poika voi olla suomalaisen kasvattama, suomalainen. On hyvä, että ihmiset kohtaavat toisiaan ja haluavat toisiaan iästä ja ihonväristä riippumatta. Ainossa kiinnostaa nimi: kalevalainen Ainoko siinä? Millaista naiskuvaa hän esittää? Tässä luvussa nainenkin kuvataan haluavana, mutta onhan hän silti katseenalainen. Mies katsoo, nainen viehättyy. Mutta sitten tämä: Millainen äiti tuon on kasvattanut. Millainen maitoa tihkuva, suurisuinen, leveälanteinen, keinuva-askelinen mama Africa . Jos poika voi olla suomalainen ja suomalaisen kasvattama, miksi äiti olisi mama Africa? Miksi afrikkalaisuus typistetään ensinnäkin maanosaa kuvaavaan sanaan, ei edes kansaan? Miksi kasvattaja ylipäätään olisi äiti? Miksi o...

Tänään kävin kirjastossa. Innostuin siellä. Taas kerran, voitteko kuvitella? Hartiat ovat kipeinä, koska olen raahannut kirjareppua pitkin päivää. Mukaan lähti yhtä sun toista avartavaa, ja, suureksi ihastuksekseni, kirjojenvaihtohyllystä Colm Tóibínin Brooklyn. Luin hetken aikaa Pascal Mercienin Yöjuna Lissaboniin -romaania. Olen lukenut alun ennenkin, tuntui tutulta mutta kiinnostavalta. Kirjan paksuus pelottaa, samoin se, että olen kuullut temmon ja kiinnostavuuden väljähtyvän keskivaiheilla. Katsotaan, miten lukemisen käy. Kolmenkymmenen kaunokirjallisen sivun lisäksi innostuin lukemaan Umayya Abu-Hannan Sinut-teosta, jossa kuvataan Suomea maahanmuuttajan, sittemmin suomalaisen naisen silmin. Teos naurattaa mutta pakottaa myös pohtimaan. Pähkäilen tässä samalla sitä, miten paljon feminismiin perehtyminen voikaan väsyttää, ja sitä, milloin olen lukenut itseni hetkeksi ähkyyn tästä aiheesta. Lukuhaaste etenee, ja kirjat tuntuvat edelleen kivoilta. Hyvä fiilis siltä osin :) Wese...

Olen länsimaalainen valkoinen nainen. Opiskelen yliopistossa, ja ylemmän keskiluokan vanhempani ovat pystyneet tukemaan minua aikoina, jolloin omat rahani ovat olleet vähissä. Olen saanut harrastaa niitä asioita, joita haluan harrastaa - esimerkiksi pakkomielteistä lukemista - ja olen saanut tilaisuuden käyttää harrastuksiini rahaa.  Maria Petterson kirjoittaa Yle:n sivuilla kolumnissaan miehistä, jotka eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Kolumni on läpileikkaus etuoikeuksiin, sillä Petterson kirjoittaa huomanneensa, etteivät valkoiset länsimaiset miehet ole ainoita, jotka valikoivat lukemistaan. Myös valkoiset länsimaiset naiset tekevät sitä. Meillä on mahdollisuus päättää, mitä, milloin ja miten luemme.  Tällä postauksella haluan heittää keskusteluun muutamia ajatuksia siitä, millä tavoin huomaan oman lukemiseni olevan etuoikeutettua. Etuoikeuksiin viitataan feministisessä keskustelussa, esimerkiksi täällä (artikkeli länsimaisten oikeuksista: voi soveltaa tähän...

Bloggaaminen marraskuun lukuhaasteesta on jäänyt. Se on kuitenkin edennyt hyvää tahtia: joka päivä vähintään kolmekymmentä sivua kaunokirjallisuuta, usein paljon enemmänkin. Viime päivinä olen lukenut Riku Korhosen Finlandia-ehdokasta, Peter Sandströmin Transparent blanchea ja vilkuillut muutamaa novellikokoelmaa.  Tämän päivän saldoa en ole vielä kerryttänyt, mutta iltaa kohti malttanen taas rauhoittua kirjojen ääreen. On ollut hienoa, että olen pystynyt rauhoittumaan joka päivä hetkeksi kirjojen maailmaan. Toisaalta 30 sivua päivässä ei sinänsä ole paljon, jos ajattelee, miten paljon tulen kuukaudessa yleensä lukeneeksi. Ero on siinä, että nyt on tullut luettua tasaisesti, pikkuhiljaa jotakin; yleensä kaikkina ei päivinä ei huvita istahtaa lukemaan.  Olen tänään ihmetellyt keskustelua isänpäiväkirjojen sukupuolittuneisuudesta ja miesten tavasta lukea vain miesten kirjoittamia kirjoja. Minä puolestaan olen lukenut tänä vuonna pelkästään valkoisten kirjoittamia kirjoj...

Ruotsinkielisissä blogeissa kohisee. Silmiini osui muutama postaus siitä, ketkä kirjablogeja oikeastaan lukevat, ja innostuin pohtimaan aihetta perjantain kunniaksi.  Enligt O -blogissa pohditaan, miksi kirjoittaa kirjablogia ja kenelle noita tekstejä tuleekaan kirjoittaneeksi.  Bokblomma -blogin Linnea on miettinyt samaa ja todennut, että hän kokee kirjabloggaajat pieneksi joukoksi, jossa luetaan toisten blogeja ja kommentoidaan niitä. Ei-bloggaaviin lukijoihin törmää harvemmin.  Lukijakysymys on ollut minun mielessäni. Olen mieltänyt oman blogini tällaiseksi pikkuruiseksi: en kuulu alan suurimpiin nimiin, ja itsesuojeluvaistoni on kehottanut minua pitämään tarkkaa huolta anonymiteetistani. Olen toisinaan ollut huolissani siitä, lukeeko blogiani oikeastaan kukaan, mutta samaan aikaan kipristellyt sen kanssa, etten oikeastaan välitä mainostaa itseäni enkä tehdä itseäni tykö yhtään enempää kuin mitä nyt teen. En ole pyytänyt arvostelukappaleita enkä edes julkista...

Jätin aikanaan kesken Peter Sandströmin Valkean kuulaan . En muista, oliko syynä se, mikä yleensä on, kun luen ruotsista käännettyjä teoksia: oikeinkirjoitus ei vain istu makuuni, inhoan ruotsista jäljiteltyä pilkuttomuutta. Tarina ei lähtenyt vetämään, ja jätin kirjan sikseen.  Myönnän: turhamaisuuttani palasin Sandströmiin nyt, kun hänen uusin teoksensa on nimetty Finlandia-ehdokkaaksi. Kun kirjastoni oli asettanut Transparent blancen  (ja, jag läser den på svenska!) esille, en malttanut olla tarttumatta. Luetaan nyt tämä uutuusvarausta odotellessa.  Olen tyytyväinen, että annoin Sandströmille tilaisuuden. Romaani on jollakin tavalla pysähtynyt, ja se tuo mieleeni Tove Janssonin Kesäkirjan. Sandström kuvaa upeasti sitä, miten menneisyys ja tulevaisuus on samanaikaisesti läsnä nykyhetkessä, sitä, miten toiset ihmiset jo hyvästelevät elämäänsä ja toiset vasta tekevät sovintoa menneisyytensä kanssa. Olen nauttinut ensimmäisistä 30 sivusta täysin siemauksin. Lo...

Ompun novellihaaste on niittänyt innostusta kirjablogimaailmassa. Novellien lukeminen tuleekin tarpeeseen: olen lukenut tänä vuonna vain kaksi novellikokoelmaa. Toinen niistä, mikäli se novellikokoelmaksi lasketaan - tarinoita yhdistää kehyskertomus - on Vilja-Tuulia Huotarisen iki-ihana Kimmel . Toinen on Janica Branderin Lihakuu , joka oli minulle täysi tuntemattomuus mutta joka jätti mainion jälkitunnelman.  Suvi Vaarlakaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Olen nyt lukenut kokoelman kolme ensimmäistä novellia (lukumarraskuun 15. päivän saldo on suoritettu), ja tässä sanottavani:  Päällimmäinen ajatus on, että hyvästä yrityksestä ja mukaansatempaavasta kielestä ja tekstin jäsentelystä huolimatta Vaarlan hahmot jäävät litteiksi. Heissä kaikissa on jotakin kliseistä: Kuin perhonen -tarinan kertoja sortuu epäluotettavaan mieheen mutta pääsee hänestä eroon esittämällä rumaa (en ymmärrä, miksi rumuus suojaisi epämiellyttäviltä henkilöiltä). Jääkylmän samppanjan kert...

Kujerruksia-blogin Linnea haastoi kirjabloggaajat viime tammikuussa lukemaan näytelmätekstejä. Lukuharjoituksia -haaste päättyi torstaina 10.11., ja ehdin itse vielä viime metreillä lukea haasteeseen neljännen tekstin. Päädyin siis dramaturgi-tasolle, ja olen iloinen, että sain luettua yllättävän monta näytelmäteosta, vaikka ne kesän ja syksyn ajaksi lukemistostani jäivätkin. Tammikuussa luin Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta , joiden hahmoja teki mieli ravistella. Maaliskuussa luin (viimeinkin) Minna Canthin Työmiehen vaimon . Teos valotti hyvin Canthin keskeisiä teemoja. Toukokuussa luin Anna Krogeruksen koskettavan Rakkaudesta minuun -näytelmän, johon ihastuin sen syvien hahmojen takia. Viimeisimmäksi sain luettua Harry Potter-maailman uusimman teoksen, Harry Potter ja Kirottu lapsi . Haaste oli hauska ja ehdottoman hyödyllinen. Näytelmiä pitäisi lukea enemmänkin!

Anja Snellman: Lähestyminen WSOY 2016 143 s, Pisteitä: 3/5 Kuuntele: Edu Kettunen - Retki meren rantaan Sirkuksessa ajattelen ensimmäistä kertaa, että kaikki on mahdollista. Jos tulta voi niellä noin vain, jos joku osaa itkeä metrin mittaisia kyyneliä ja toinen hiippailla teltankatosas ohuella vaijerilla, miksei isäkin voisi lopettaa juomista, äiti lakata kirkumasta keskellä yötä milloin mistäkin pelästyksestä, ja sisko voisi ryhtyä puhumaan kirkkaalla äänellä kokonaisia lauseita.  Ihan aluksi en lämmennyt Snellmanin uusimmalle. Sitten monikerroksisuus alkoi hahmottua, ja lopulta romaani tuntui suorastaan koskettavalta.  Kirjailija-terapeutti, päihdeongelmainen asiakas. Jälkimmäinen muistuttaa ensimmäistä tämän oman perhe-elämän onnenhetkistä ja tragedioista. Nuorenmiehen elämäntarina palauttaa minäkertojan muistelemaan omaa suhdettaan Kreikkaan ja siihen, mitä siellä tapahtui. Lähestymisen  taustalla häilyvät meri ja saaret, elämä ja kuolema. S...

Marraskuun neljästoista on sujunut kirjojen ja kirjoittamisen parissa: olen edistänyt sekä yhtä esseetä että gradun teoriaosaa. Voi olla, että ahkera opiskelu vie mehut lukemiselta, tai sitten Netflixin uutuudenviehätys on viekoitellut minulle pois kirjahyllyn ääreltä.  Olen kyllä saanut luettua, mutta 50 sivua Weseliuksen Almaa ei ole ollut suoranaista nautintoa. Vaikka teos puhuukin naisten aseman puolesta ja moittii miehiä, jotka eivät ole osanneet arvostaa lähipiirinsä naisia, kokonaisuus on jäämässä minulle hajanaiseksi. Vaihtelevat kertojat tai äänet eivät muutenkaan kuulu lempiratkaisuihini, ja tämän teoksen kohdalla olen ollut muutamaan kertaan hukassa. Olen kirjoitellut teoksesta lukupäiväkirjatyyppistä postausta, jonka toivon ehtivän julkaisukuntoon tällä viikolla. Huomenna onneksi odottaa kirjastoreissu, ja perjantaille olen suunnitellut jonkinnäköistä lukumaratonia. Tahdon päästä vähän koukuttavampien kirjojen pariin. 

Sekä eilen että tänään olen lukenut vähän kaikenlaista. Olen kokeillut Orwellin Eläinten vallankumousta, Snellmanin lähestymistä ja Pyysalon Alaskaa. Vaikka kolmekymmentä sivua on tullut luettua kumpanakin päivän, suurta innostusta en ole lukemisessa kokenut. On taas se hetki, jolloin tekee mieli kirjastoon etsimään vielä vähän parempaa lukemista. Novellihaasteeseenkin huvittaa osallistua, ja pitäisi etsiä kivoja novellikokoelmia (saa suositella). Jospa lukuinto vielä illan mittaan löytyisi - aikaa on, fiilistä ei niinkään. Miten lukeminen sujuu teillä muilla?

Tämän vuoden alussa rakastuin. Olen viettänyt poikaystäväni kanssa käytännössä lähes jokaisen viikonlopun, mutta tänä perjantaina pidämme tahoillamme sinkkuillan ja nautimme yksinolosta. On rentouttavaa saada olla yksin ja tehdä asioita, joita juuri nyt huvittaa tehdä. Esim. katsoa monta jaksoa The Fosterseja putkeen. Olen kyllä lukenutkin, vähän. Menossa on nyt Weseliuksen Alma! , joka on paljastumassa kunnon feministiseksi romaaniksi. Olen edelleen hämmentynyt romaanin tarjoamista äänistä ja siitä, miten ne kytkeytyvät toisiinsa (lisää mietteitä tulossa lukupäiväkirjatyyppisessä postauksessa). Weseliuksen kieli on kaunista ja lukeminen on ollut nopeaa, mutta en ole ihan täysin kiinni siinä, mitä kaikkea romaanissa tapahtuu. Hyvä se silti on, ja sopii feministisilmilleni. Jos jaksaisin, lukisin aamuyöhön asti kirjoja (minkä nyt Netflixiltä ehdin). Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen - ensi viikonloppuna ajattelin pitää pienen syksyisen lukumaratonini, hemmotella itseäni ja naut...

J.K.Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi Tammi 2016 Suom. Jaana Kapari-Jatta 444 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hmm. Hyvää viihdettä. Palasin kesällä Harry Pottereiden maailmaan, ja hämmästelin sitä, miten syvällisiä Potterit synkkyydessään olivatkaan. Rowlingin, Tiffanyn ja Thornen yhteistyö on kutoutunut näytelmämuotoiseksi tarinaksi Harrysta ja tämän pojasta, Albuksesta. Kirottu lapsi  käsitteleekin vahvasti isän ja pojan suhdetta. Siinä aiemmatkin Potter-tarinat ovat onnistuneet: niissä on osoitettu taitavasti se, miten tärkeää on tulla rakastetuksi ja saada kokea vanhempiensa rakkaus. Kirottu lapsi  jatkaa samaa teemaa, vaikka se alkaakin käänteisellä asetelmalla: Harryn ja Albuksen välit ovat viileät. Harry Potter ja kirottu lapsi  matkustaa ajassa. Se osoittaa, miten eri tavalla elämä voi kulkea, jos tapahtumia muutetaan. Albus ja tämän ystävä Scorpius lähtevät suorittamaan tehtävää, ja he saavat kokea varsin karvaa...

Tänään päättyy Kujerruksia-blogin aloittama Lukuharjoituksia haaste. Bloggasin keväällä useammastakin (kolmesta) lukemastani näytelmästä, mutta sitten toukokuun en ole haasteessa edennyt. Toissapäivänä kuitenkin ilmestyi uusi, suomennettu näytelmäkäsikirjoitus Harry Potterista, ja halusin rykäistä teoksen tähän haasteeseen. Luin haasteeseen siis neljä näytelmää, etenin dramaturgiksi. Koosteen haasteesta teen myöhemmin. Luin tänään parisensataa sivua Rowlingin, Tiffanyn ja Thornen Potteria ja sain teoksen loppuun. Kunhan tokenen lukukokemuksesta, kirjoitan tuntemuksistani oman postauksensa. Marraskuun lukemiset etenevät nyt hyvää vauhtia, ja tuntuu mukavalta keskittyä joka päivä lukemaan (katsotaan, miten käy nyt, kun viimein hankin Netflixin...). Tuntuu siltä kuin olisi perjantai, ja mieli tekeekin jo aloittaa seuraavaa kirjaa. Jonossa odottavat muun muassa Weseliuksen Alma ja Snellmanin Lähestyminen.

Colm Tóibín: Nora Webster Tammi 2016 (2014) Keltainen kirjasto Suom. Kaijamari Sivill 410 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh. Koskettava. "Omituista oli se, että tämä oli ensimmäinen kerta Mauricen sairastumisen jälkeen kun Nora oli heidän kanssaan neljästään. Tuntui kuin muut huoneessa olisivat tunteneet toisensa ihan eri tavalla kuin hän heidät tunsi, niin kuin muilla olisi ollut yhteinen kieli ja niin kuin muut, ennen kaikkea, olisivat ymmärtäneet toistensa hiljaisuutta." Tarina Norasta, leskeksi jääneestä perheenäidistä, tämän surunkovasta kuoresta ja perhesuhteista. Marraskuinen lukuhaaste on tarjonnut Nora Websterin tulkitsemiseen ja kokemiseen kiinnostavat raamit. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut, että kirjoittaisin jostakin lukemastani teoksesta lukupäiväkirjatyyliin, laittaisin ylös havaintoja matkan varrelta. Nyt blogia päivittäessä ja sivujen karttumista seuratessa sitä on tullut tehtyä ihan tarkoituksetta: esimerkiksi täällä ja täällä olen rapor...

Jos eilen otsikoin tekstini Paluuksi menneeseen , niin vähän samalta tuntuu nytkin. Tällä kertaa en tosin ole pakenemassa nuoruudenfantasiaan, enkä mihinkään muuhunkaan fantasiaan, vaikka sellaisen maailman olemassaolo tekisikin nyt hyvää. Lähinnä tuntuu siltä, että Potter-maailman ihanuudet ja salaperäisyydet ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt se hyytävä olotila, kun on juuri kuullut, että Voldemort tekee paluuta.  Miksi Trump?  Yhteiskunta on kohunnut tänään niin  Nora Websterin 60-luvun lopun Irlannissa kuin 2010-luvun ilmielävässä ja täysin todellisessa maailmassa. Nora Websterin maailman sain tänään päätökseen - jo yli sata sivua luettuna tänään, ja seuraavaksi pakenen Potteriin - mutta todellisen maailman ratkaisuja on odoteltava hyvä tovi.  Kummallista, miten tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämme historiallisesti merkittäviä aikoja. Jos Trump toteuttaa puheensa, ihmiskunta syöksyy kymmeniä vuosia taaksepäin, palaa aikaan ennen kunnollisia ih...

Myönnetään: piti minunkin käydä kirjakaupassa. Näytelmäkäsikirjoitus Harry Potterin uusista seikkailuista ei ole saavuttanut huippusuosiota, mitä nyt vähän olen aiheesta lukenut. Potterit kuitenkin kuuluivat varhaianuoruuteeni niin voimakkaasti, että halusin tutustua myös tähän teokseen. Olen lukenut Kirottua lasta nyt 130 sivun verran. On tietenkin myönnettävä, että kun kuvailevuus puuttuu, katoaa Pottereista ja Jaana Kapari-Jatan käännöksestä jotakin olennaista. Toisaalta näytelmää ei ole tarkoitettu luettavaksi romaanina, ja se on hyvä muistaa. Tämä kuuluu eri genreen ja on tehty ennen kaikkea katsottavaksi. Harryn ja Albuksen isä-poikasuhde on tullut esiin varsin kivuliaana ja tarinan kannalta merkityksellisenä. Minulla on aavistus siitä, mihin teoksessa kenties päädytään. Mistään iloisesta näytelmästä tässäkään ei ole kyse. Puolet minusta toivoo, että olisin jättänyt Potter-kokemukseni viimeiseen romaaniin, sillä Voldemortin maailmaan ei tee mieli palata. Tarvitseeko pahaa he...

Hitsi! Välillä on aikoja, jolloin mikään ei huvita; nyt tuntuu olevan aika, jolloin kaikki huvittaa ja ympärillä on kaikkea kivaa tekemistä. Kirjat, värittäminen, joulukorttien askartelu, kirjastossa käyminen, lehtien lukeminen, päiväkirjan kirjoittaminen, television katselu, toisten blogien selailu...Illat kuluvat vauhdilla, enkä ole malttanut upottaa lukemiseen hillittömästi aikaa. Luin tänään viitisenkymmentä sivua Nora Websteriä . Pidän Noran hahmosta, siitä, miten tässä ilmenee se, ettei naisen tarvitse aina olla odotustenmukainen. Nora on monella tavalla hyvin etäinen hahmo, mutta samalla hän on lähellä. Pidän kuvauksista, joissa korostetaan sitä, ettei Nora ymmärrä lapsiaan, ettei äitiys ole kaikille, varsinkaan suruaikana, luonnollista ja helppoa. Ainakin tähän asti Nora Webster  on rikkonut myyttiä täydellisen äidin myyttiä. Kaikki eivät ole suulassanaisia lastensa seurassa, eikä pelkkä lasten vuoksi eläminen vie surua elämästä pois. Tóiblínin henkilökuvaus kiinnostaa,...

Viikonloppu meni tyttöjenillassa. Olen nyt täynnä sipsejä, karkkeja ja popcornia (mikä lastenkutsutunnelma luonani vallitsikaan), ja kehoni suorastaan hinkuu jotakin terveellistä. Hauskaa oli, vaikka yökerhomaailma alkaakin tuntua ihmeelliseltä, kun tanssimassa ei tule käytyä yhtä usein kuin ennen. Alkavaan viikkoon voi silti lähteä rentoutunein mielin, sillä tiedättehän, miten ihanaa ystävien kanssa on.  Lukeminen jäi päivällä, mutta illalla olen pyhittänyt sille aikaa. Huomaan, että on hieman ahdistavaa tarkkailla, milloin tietty sivumäärä tulee täyteen (sitä ei tietenkään tarvitsisi tehdä, mutta tunnollisena haastesuorittajana teen). Kaunokirjallinen saavutus tältä päivältä on 46 sivua Nora Websteriä , joka näyttäytyy minulle yhä enemmän henkilökuvaromaanina eikä vaikkapa juoneltaan monimutkaisena toimintaromaanina.  Olen pohtinut myös sitä, keskitynkö lukemaan kaunokirjallisuutta, kuten alkuperäisen haasteen idea on, vai otanko mukaan myös tietokirjallisuutta. femin...

Sain juuri luettua päivittäisen 30 sivun annoksen kaunokirjallisuutta. Olen jatkanut Colm Tóibínin Nora Websterin  parissa ja tykästynyt henkilökuvauksiin. Änkyttävät Donal on yksi suosikeistani: hänessä on jotakin surullista ja samalla jotakin kiehtovaa. Mitä salaisuuksia ja traumoja perheen taakse kätkeytyykään?  Noran hahmo on saanut pohtimaan naiseutta - tai ehkä vain feminismiaallossani nyt tulkitsen kirjaa kertomuksena naisen tilasta. Nora on viettänyt paljon aikaansa kotona, ollut kotirouva. Nora Websterin  naisten tilat näyttäytyvät varsin yksityisinä: he viettävät aikaansa kotona, suurin osa on hyvätuloisia rouvia. Naisten väliset luokka- ja valtasuhde-erot ovat näkyvillä romaanissa: esimerkiksi Noran sisko on Noraa paljon paremmassa asemassa, ei anna tälle tilaa eikä ääntä vaan käyttää valtaansa toisiin naisiin sanelemalla palvelijoilleen, mitä näiden tulee tehdä. Nora itse taas liikkuu tutun kodin ja vieraan työelämän rajamailla, sillä hän on juuri pääsemä...

Kuten blogistani on voinut viime kuukausien aikana huomata, olen kiinnostunut feminismistä. Olen suorastaan ihmetellyt, miten en opinnoissani osannut arvostaa feminististen kirjallisuusteorioiden käsittelemistä, kun nyt sellaisesta tietoisuudesta olisi hyötyä omille lukuprosesseille. Olen päätynyt tutustumaan feministisiin teoksiin ja aloittanut kansantajuisista perehdyttämisoppaista . Esimerkiksi Rosa Meriläinen on tullut kirjoittajana tutuksi. Feminismi on näkynyt postauksissanikin: olen analysoinut nais - ja tyttökuvia ja pohtinut mediakeskustelua sukupuolisuudesta . Tänään innostuin paikallisen yliopiston kirjastoon. Sieltä etsin sukupuolentutkimushyllyn ja toin mukanani muun muassa sellaisia teoksia kuin Entäs tytöt  ja Käsikirja sukupuoleen. Viikonlopuksi on siis luvassa lukemista. Sitä paitsi odotan innolla pääseväni parin viikon päästä erääseen konserttiin, jota olen odottanut - ajattelin hemmotella itseäni edeltävän päivän, pitää ehkä jonkinnäköistä lukumaratonia ja...

Laura Gustafsson: Korpisoturi Into 2016 257 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Usch. Näinkö meille käy? Voi vauhtisokeaa ihmiskuntaa! Lyhyitä aikoja kerrallaan sen onnistuu pakottaa luonto käyttäytymään haluamallaan tavalla. Mutta jokainen glyfosaattisuolalla päällystetty pelto, jokainen pilkottu sademetsä, jokainen keinokasteltu autiomaa vie harppauksen lähemmäs tuhoa. Ja käynnissä oleva sykli on maailmanlaajuinen, ei paikallinen niin kuin ennen. Romaani maailmanlopusta ja tuhoutumisesta. Siitä, mikä voi tapahtua jo pian. Laura Gustafssonin Korpisoturi palaa sinne, mistä ihmiskunta on kotoisin, ja suuntaa samanaikaisesti sinne, mihin ihmiskunta on päätyvä. Suomalaiseen sielunmaisemaan sukeltaminen käynnistyy alkuvirkkeistä, joissa tapaillaan kalevalaista mittaa ja suullisen kansankulttuurin perinnettä.  Korpisoturi uhkaa lukijaansa kaikella sillä, mitä tulevaisuudessa - vaikka jo tänään tai huomenna - voi tapahtua. Kyse on ekoromaanista, jossa muistutetaan lukijaa ...

Vaikka lokakuu tuntui työläältä,  ja ehdin olla hyvän tovin postaamatta yhtikäs yhtään mitään, sain luettua syksyn pimeydessä kuitenkin seitsemän kirjaa. Kuun alussa ihastuin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän feministiseen Anna mennä -opukseen, joka tarjosi paljon ajatuksia. Naiset kiinnittivät minut vakaammin feminismiin, ja haaveilen lukevani lisää tiedostavaa kirjallisuutta. Postaamatta jäi Eeva Kilven Välirauha, ikävöinnin aika , jonka kuuntelin puoliksi äänikirjana ja luin loppuun ihan tavallisena kovakantisena opuksena. Olen aloittanut trilogian viimeistä osaa, ja postannen yhteispostauksen sitten, kunhan Talvisodan aika on kuunneltu loppuun. Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa vakuutti tyylillisesti mutta jätti miettimiseen varaa, mitä itse kertomukseen tulee. Paljon pohdintaa herätti myös Seita Vuorelan Lumi, jota epäilen Junior Finlandia -voittajaksi, vaikka se minussa herättikin kaksijakoisia tunteita. Hieno tarinahan se on, vähän erilainen nuortenkirja. Kuukau...

Lokakuu hujahti ohitse, eikä se suinkaan ollut kohdallani mikään suuri lukukuu. Gradunteko vei mukanaan, enkä sen ohella ole oikein jaksanut innostua kirjoista. Jonkinlainen syysväsymys vaivaa.  Viime vuonna oli hauska seurata, miten Kirjakko ruispellossa -blogin Mari osallistui marraskuiseen 30 sivua päivässä -haasteeseen ja päivitti blogiaan taajaan. Muutama muukin tuntuu tänä vuonna maininneen koettavansa lukea joka päivä jotakin. Nyt ajattelin kokeilla itsekin.  Eilinen jäi bloggaamatta, mutta junamatkat opiskelupaikkakunnalle ja takaisin vanhempieni luo tarjosivat mieluista lukuaikaa. Sain luettua Laura Gustafssonin Korpisoturin ja jatkoin heti perään Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsilla. Sivuja kertyi varmaan ainakin 150, mikä tuntui helpottavan ihanalta, kun keskittyminen on pitkään ollut kateissa.  Katsotaan, miten blogin päivittämisen käy. Muistan aikanaan kirjoittaneeni päiväkirjaa yhden helmikuullisen verran joka päivä, ja se oli lystiä, vaikka...

Amman bloggaus palautti mieleeni lastenkirjan, joka oli yhteen aikaan sekä minun että äitini suosikkini (suosikiksi nousemille oli syynsä, mutta sen jätän tällä kertaa mainitsematta). Äiti nämä hassunhauskat, best friends forever -tyttöset minulle esittelikin. Onnelia ja Annelia luettiin minulle pienenä, mutta myöhemmin en siihen ole enää palannut.  Nyt pidin Koottuja kertomuksia jonkin aikaa ruokapöytäkirjanani, ja luin ensimmäisen Onnelista ja Annelista kertovan kirjan. Onnelin ja Annelin talo  on melkoista lapsuuden ja tyttöyden ilotulitusta. Olen moneen kertaan puhunut lasten- ja nuortenkirjallisuudesta jonkinlaisena eskapismina (esim. täällä), ja siihen joukkoon lukeutuvat mielestäni myös Onneli ja Anneli. Aikuiset häivytetään tarinassa taustalle - he eivät jää huolehtimaan lapsistaan - ja tytöt pääsevät harjoittelemaan itsenäisesti aikuisten elämää. Kuinka ollakaan, hyvin kasvatetuilta tyttölapsilta se sujuu tuosta vain.  Onneli ja Anneli ovat kiltteyden p...