keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Novellihaaste: kertomuksia Suvi Vaarlan teoksesta Täydellisiä ihmisiä

Ompun novellihaaste on niittänyt innostusta kirjablogimaailmassa. Novellien lukeminen tuleekin tarpeeseen: olen lukenut tänä vuonna vain kaksi novellikokoelmaa. Toinen niistä, mikäli se novellikokoelmaksi lasketaan - tarinoita yhdistää kehyskertomus - on Vilja-Tuulia Huotarisen iki-ihana Kimmel. Toinen on Janica Branderin Lihakuu, joka oli minulle täysi tuntemattomuus mutta joka jätti mainion jälkitunnelman. 

Suvi Vaarlakaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Olen nyt lukenut kokoelman kolme ensimmäistä novellia (lukumarraskuun 15. päivän saldo on suoritettu), ja tässä sanottavani: 

Päällimmäinen ajatus on, että hyvästä yrityksestä ja mukaansatempaavasta kielestä ja tekstin jäsentelystä huolimatta Vaarlan hahmot jäävät litteiksi. Heissä kaikissa on jotakin kliseistä: Kuin perhonen -tarinan kertoja sortuu epäluotettavaan mieheen mutta pääsee hänestä eroon esittämällä rumaa (en ymmärrä, miksi rumuus suojaisi epämiellyttäviltä henkilöiltä). Jääkylmän samppanjan kertojan tarinan voi melkein arvata, kun kuulee, että a) hänellä on seksitön avioliitto ja b) hän päätyy juomaan samppanjaa miespuolisen työtoverin kanssa. Bussimatka-novellissa kertojan ajatuksiin ei pääse solahtamaan sillä tavalla kuin toivoisi; mies näyttäytyy lähinnä epätoivoisena naisenkalastajana. Maaseudun yksinäinen kundi -tematiikkakaan ei naurata vaan pikemminkin toistaa vanhoja stereotypioita maalaispojista, jotka eivät kelpaa kellekään. Nähtäväksi jää, onko Vaarlan tarkoitus ollutkin nostaa esiin näitä litteitä, pinnallisia ihmisiä - ainakin kokoelman nimi antaa olettaa, että hahmot kuvittelevat itsestään liikoja (tai sitten ovat täydellisinä juuri sellaisina epätäydellisinä olentoina kuin oikeasti ovat). 

Novellien lukeminen pitkästä aikaa tuntuu jännittävältä. Parhaiten nämä short stories -kertomukset ovat tulleet tutuiksi omilla äidinkielentunneilla: tiedättehän ne monistenivaskat, joita varsinkin lukiossa jaettiin ja joita sitten tulkittiin yhdessä tai yksinään? Se klassinen äikäntuntien novelli, jossa päähenkilö varastaa, jää kiinni, ja sitten alkaa tapahtua kummia...

Novellit kiinnostavat erityisesti rakenteeltaan: yhtäkkiä eteen lyödään kokonainen maailma, jonka synnystä on pääteltävä jotakin. Keitä nämä hahmot ovat? Mikä on heidän suhteensa toisiinsa? Erityisen paljon rakastan novelleja, joissa lukija yllätetään täysin. Avoimet loput ovat kiehtovia. 

Lihakuun yhteydessä kirjoitin, ettei novelleja pitäisi ahmia liikaa yhteen pötköön. Ompun haaste onkin siitä mainio, että se sallii yksittäisten novellien lukemisen. Tämähän on mahtava tapa tutustua erilaisiin novellisteihin! Kerrankin voi lukea pari tarinaa sieltä sun täältä, eikä tarvitse kokea huonoa omaatuntoa, jos kirjoitustyyli ei miellytäkään. Postatakin voisi yksittäisistä novelleista tai vaikka kuukauden aikana luetuista novelleista, eikä tarvitse tavoitella kokonaisten kokoelmin lukemista - novelleissa on kuitenkin kyse tarinoista, ei yhtenäisestä teoksesta eikä varsinkaan suorittamisesta. Olen jotenkin tosi innoissani tästä haasteesta ja varsinkin siitä, miten moni on aikonut lukea novelleja. 

Novellihaasteeseen luetut novellit tähän mennessä: 3 kpl. 

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa kuulla, että novellihaaste tuntuu mukavalta ja erityisesti tuo, että koet haasteen vapauttavan suorittamisesta. On se kumma, miten ihminen suunnilleen kaikkeen onnistuukin tuon suorittamisen liittämään.

    Mullakin pyörii novellit jatkuvasti päässä. Vähän väliä tulee mieleen joku aiemmin luettu kokoelma, jonka haluaisin ottaa haasteeseen mukaan. Mielikuvissani ehdin tietenkin niin tehdä, mutta sitten iskee todellisuus.

    Oletko Sirri lukenut Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoituksen? Se on täynnä riekkuvan ihania feministisiä novelleja. Luin ja bloggasin sen viime vuonna, enkä tiedä vielä, luenko nyt tähän haasteeseen uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Jep - lukeminen on kivaa, mutta niin sitä vain saa siitäkin tehtyä itselleen urakan, jos vain haluaa. Mutta tämä on nyt hyvä tilaisuus opetella pois siitä, että novellikokoelmat pitäisi kahlata kannesta kanteen (vaikka antaahan sekin tietysti lukijalleen paljon).

    Aloitin Muodonmuuttoilmoituksen joskus, mutta säikähdin sitä vähän. Mainitsemasi F-sana kuitenkin houkuttelee :D Ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista