torstai 10. marraskuuta 2016

Colm Tóibín: Nora Webster

Colm Tóibín: Nora Webster
Tammi 2016 (2014) Keltainen kirjasto
Suom. Kaijamari Sivill
410 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Oh. Koskettava.
"Omituista oli se, että tämä oli ensimmäinen kerta Mauricen sairastumisen jälkeen kun Nora oli heidän kanssaan neljästään. Tuntui kuin muut huoneessa olisivat tunteneet toisensa ihan eri tavalla kuin hän heidät tunsi, niin kuin muilla olisi ollut yhteinen kieli ja niin kuin muut, ennen kaikkea, olisivat ymmärtäneet toistensa hiljaisuutta."
Tarina Norasta, leskeksi jääneestä perheenäidistä, tämän surunkovasta kuoresta ja perhesuhteista.

Marraskuinen lukuhaaste on tarjonnut Nora Websterin tulkitsemiseen ja kokemiseen kiinnostavat raamit. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut, että kirjoittaisin jostakin lukemastani teoksesta lukupäiväkirjatyyliin, laittaisin ylös havaintoja matkan varrelta. Nyt blogia päivittäessä ja sivujen karttumista seuratessa sitä on tullut tehtyä ihan tarkoituksetta: esimerkiksi täällä ja täällä olen raportoinut Nora Webster -tunnelmistani. 

Tóibínia luonnehditaan "mestarilliseksi henkilökuvaajaksi", mikä voi tuntua suurelta julistukselta, mutta sopii kirjailijaan kyllä hyvin. Näiden marraskuisten päivien aikana Nora Websteristä on tullut hyvin läheinen, kiinnostava hahmo. Hänessä on kulmikkuutta ja inhimillisyyttä: Tóibín ei esitä häntä millään muotoa täydellisenä tai sellaiseksi kehittyvänä, vaan pikemminkin naistyyppinä, joka ei aivan istu niihin raameihin, joihin hänen ehkä oletetaan istuvan. 

Noran pidättäytyvyys on kiehtovaa. Tóibín ei käsittele tuoreen lesken surua kovinkaan suorasanaisesti, mutta Noran hahmosta huokuu se, että elämä on kovettanut hänet etäiseksi. Minusta Tóibin kirjoittaa mahtavasti siitä, ettei äitiys ole naisen luontoon kirjoitettua, aina yhtä omistautuvaa ja täydellisesti onnistuvaa. Nora on lastensa kanssa välillä suorastaan avuton, hän ei osaa auttaa änkytyksestä ja isänsä kuolemasta kärsivää Donalia, eikä hän osaa tukea Conoriakaan tarpeeksi. Suhde tyttäriin on sekin etäinen, ja Tóibín väläyttää lukijalle, että toisinaan perhsuhteet kumpuavat siitä, mitä itse on aiemmin kokenut.

Pidin tässä romaanissa siitäkin, miten itselliseksi ja itsenäiseksi Nora kuvataan - sellaiseen hän kaiken voimattomuutensa alta pyrkii. Hän saa voimaa siitä, että saa viimein päättää itse itseään koskevista asioista, vaikka ympäristö toisinaan vaatiikin häneltä muuta. Itsensä hemmotteluun hän ei ole tottunut, mutta romaani osoittaa, miten elämä vähitellen saa uusia sävyjä ja tyylejä ja miten itseään voi oppia tuntemaan paremmin. 

Nora Websteristä jää haikea mutta luottavainen tunnelma. Varautuneisuudessaan Nora sopii hienosti pimeän marraskuun tuttavuudeksi. 

Toisaalla: Sari R. koki kiitollisuutta ja hämmästeli, kuinka uskottavasti mieskirjailija voi perheenäidistä kirjoittaa; Kaisa Reetta hämmästelee ja ihastelee kirjailijan luomia syvyyksiä ja sävyjä; bleuelle Nora Webster jatkoi Tóibínin täydellisten kirjojen sarjaa, ja Liisa nautti teoksesta kokonaisvaltaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti