tiistai 29. marraskuuta 2016

Peter Sandström: Transparante blance (Valkea kuulas)

Peter Sandström: Transparente blance
S&S 2015 (2014)
227 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Oj. Finare än jag anat.
Jag sökte stöd för de val jag hade gjort i livet. Kanske minnet med tiden omformades så att dess innehåll blev ogripbart, snarast omöjligt att omsätta i ord på ett sått som gjorde gamla händelser eller känslor rättvisa, vi fick istället en tillrättalagd bild av det som hade hänt, av det som hade varit viktigt, då, för länge sedan.

Aikoinaan ajattelin, ettei Peter Sandströmin Transparente blance (Valkea kuulas) olisi minun kirjani. Kuulin siitä kehuja, mutta kun aloitin kirjaa suomeksi, en tykästynyt ollenkaan. Kirja jäi kesken, unohtui, eikä Finlandia-ehdokkaaksi noussut Laudaturkaan sen takia sykähdyttänyt. 

Kirjastossani oli kuitenkin esillä pohjoismaista kirjallisuutta, ja päätin antaa Sandströmille uuden mahdollisuuden. Tiesin, että luen ruotsiksi kirjoitetut teokset mieluiten alkukielellään; osa suomennoksista on jäänyt minusta kömpelöiksi. Valintani oli onnistunut: Transparente blance on hyvä kirja. 

Sandströmin romaani rakentuu kehystarinan ympärille: aikuinen poika lupautuu viemään äitinsä parannustehtäviin. Oleellista on kuitenkin kaikki muu, se, minkä paluu lapsuudenkotiin ja -kylään herättää. Transparente blance on kertomus muistista ja muistoista, lapsuudesta ja nuoruudesta sekä siitä, millaisena ennenvanhaan näyttäytyy nykyhetkestä. Isän kuolema on kipu, samoin on ensirakkaus.

Romaanin minäkertojassa on paljon sellaista, jolle hymähtelin haikeana ja josta tulin surulliseksi. Kertoja ei vaikuta olevan kovinkaan läheinen minkään kanssa, lapsetkin ovat taustalla etäisinä: he ovat kasvaneet, heihin ei saa otetta. Kotikylästä on kerran lähdetty, eikä sinne oikeastaan tee mieli palata, mutta kun palaa, muistot tulvivat mieleen. Surumielisintä kertojassa onkin se, ettei hän elä nykyhetkessä vaan uppoutuu muistelemaan menneitä. Sovinto historian kanssa on tarpeen, ja vanhuuden, niin äidin kuin omankin, herättää ajatuksen siitä, ettei elämä ole kovin pysyvää.

Minun tuli sääli kertojaa. Miksi menneessä on niin paljon sellaista, mihin kaipaamme takaisin? Miksi hetkessä eläminen ja tulevaan uskominen eivät ole niin helppoja tehtäviä? Transparente blancea lukiessani mietin, miten paljon ja miksi romaani kuvastaa käsitystä siitä, että nuoruus on arvokkaampaa, viattomampaa ja täydellisemäpä aikaa kuin vanheminen. Toisaalta Sandströmin kuvaus siitä, miten keski-iässä ajatuu etsimään ja ymmärtämään itseään, tekee romaanista niin hienoin kuin se on. 

Sandströmin teksti on kaunista, ja se toi mieleeni Tove Janssonin Kesäkirjan.  Hetkittäin Sandströmin kieli viipyilee kauniissa kuvauksissa ja tunnelmissa, toiset virkkeet nappaavat mukaansa jotakin oleellista. Tuntui hyvältä lukea pitkästä aikaa ruotsiksi. Transparente blance ei ole helpoin vieraalla kielellä luettava teos, mutta tunnelma välittyy silti. 

2 kommenttia:

  1. Sirri, tuli tuosta kysymyksestäsi mieleen, että jos on niin, että haluamme muistella menneisyyttä (nuoruutta eritoten), koska emme sitä aikanaan ymmärtäneet ja kuvittelemme/uskomme, että nyt vanhempina viisaampina ymmärtäisimme paremmin.

    Hauskaa, että luit ruotsiksi. Minä luin Laudaturin ensin ruotsiksi ja sitten vielä jonkun ajan päästä toisen kerran suomeksi, koska oli asioita, joita halusin uudelleen miettiä (yritän saada jossain vaiheessa niistä postauksen aikaan). Mun on kyllä sanottava, että en oikeastaan huomannut paljoa mitään eroa siinä, luinko suomeksi vai ruotsiksi. Ehkä ruotsiksi lukiessa mietin jotain juttuja enemmän, koska kieli vaati osansa.

    Tämä Transparente Blanche on minusta aivan mahtava. Oli oikein kunnon jysäys aikanaa. Miten julmaa välillä, mutta kuitenkin niin hienoa. Kiitos vielä linkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllähän jälkikäteen ja aikuisen kokemuksella on helpompi ymmärtää tiettyjä kokemuksia ja niiden mittapuuta.

      Kiva kuulla, että olet lukenut Laudaturin ruotsiksi - vihjaisin itse vähän joulupukille, että haluaisin jatkaa kielitaidon ylläpitämistä ;) Minulla ruotsi on niin hyvässä kunnossa, ettei lukemisessa ole ongelmia, vaikka ihan kaikkea en tietystikään ymmärrä. Tosi kiva, että kotikuntani kirjastossa on suhteellisen laaja ruotsinkielinen hylly ja tarjolla on muitakin kuin ruotsinkielisiä dekkareita.

      Poista