sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Valkoisen lukijan etuoikeudet

Olen länsimaalainen valkoinen nainen. Opiskelen yliopistossa, ja ylemmän keskiluokan vanhempani ovat pystyneet tukemaan minua aikoina, jolloin omat rahani ovat olleet vähissä. Olen saanut harrastaa niitä asioita, joita haluan harrastaa - esimerkiksi pakkomielteistä lukemista - ja olen saanut tilaisuuden käyttää harrastuksiini rahaa. 

Maria Petterson kirjoittaa Yle:n sivuilla kolumnissaan miehistä, jotka eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Kolumni on läpileikkaus etuoikeuksiin, sillä Petterson kirjoittaa huomanneensa, etteivät valkoiset länsimaiset miehet ole ainoita, jotka valikoivat lukemistaan. Myös valkoiset länsimaiset naiset tekevät sitä. Meillä on mahdollisuus päättää, mitä, milloin ja miten luemme. 

Tällä postauksella haluan heittää keskusteluun muutamia ajatuksia siitä, millä tavoin huomaan oman lukemiseni olevan etuoikeutettua. Etuoikeuksiin viitataan feministisessä keskustelussa, esimerkiksi täällä (artikkeli länsimaisten oikeuksista: voi soveltaa tähän postaukseen) ja täällä, jatkuvasti. Valtaa pitävillä on enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia. Miehillä enemmän kuin naisilla, valkoisilla enemmän kuin rodullistetuilla. Olisi tekopyhää puhua siitä, millä tavoilla en ole etuoikeutettu - minulla on enemmän oikeuksia kuin ei-oikeuksia. Haluan nostaa etuoikeuteni esiin ja ajatella niitä ääneen. Haluan oppia näkemään, millaiset yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset etuoikeutetut valinnat vaikuttavat päätöksentekooni. Matka on pitkä, mutta tämä postaus olkoon yksi tapa tarkastella omaa lukemiskäyttäytymistäni. Postauksen taustalla vaikuttavat lukemani feministiset teokset ja artikkelit, mutta se on lähtökohtaisesti omien ajatusten perusteella kirjoitettu teksti. Mietin kirjoittaessani sitä, minkä verran olisin voinut etsiä tietoa postauksen aiheesta etukäteen. Toivon perehtyväni tähän vielä.

Kotimaani valkoinen kirjallisuus

Petterson laskee lukeneensa kuluneen vuoden aikana neljä teosta, jotka on kirjoittanut henkilö, jonka ihonväri on eri kuin hänen omansa. Minä olen lukenut vain yhden - Esa Salmisen ja Saeed Warsamen kirjoittaman Mohammed, suomalainen. En ole lukenut tänä vuonna lainkaan esimerkiksi afrikkalaista, aasialaista tai eteläamerikkalaista kirjallisuutta. Olen keskittynyt kotimaiseen kirjallisuuteen, lueskellut välissä amerikkalaista kirjallisuutta. Edes Eurooppa ei saa laajaa edustusta lukemistossani. 

Kun aloitin yliopistossa suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot, halusin tutustua ennen kaikkea suomalaisiin klassikoihin. Perehdyin siis opinnoissani kotimaiseen kirjallisuuteen. Huomaan käyttäneeni tätä taustaani selityksenä sille, miksi luen paljon valkoisten suomalaisen kirjoittamia teoksia. Tämä ja tämä ja tämä klassikko ovat minulta vielä lukematta, ajattelen usein kirjastossa, ja koska erityisalaani on suomalainen kirjallisuus, minun pitäisi lukea tämä ja tämä ja tämä. Olen leimannut kotimaiselle kirjallisuudelle itseisarvon kyseenalaistamatta sen tarkemmin, kuka kotimaista kirjallisuutta tuottaa ja keiden tuottamiksi se yleensä määritellään. Kuka suomalaista kirjallisuutta tuottaa? Kenen äänet siinä kuuluvat, kenen eivät? Millaisia tarinoita ja millaista tietoa menetän sillä, että luen pääasiassa suomalaista kirjallisuutta? Muistan, miten eräs opiskelukaverini aikoinaan innostui Aleksandra Salmelan Kuolema tekee taitelijan -romaanista ja hehkutti, miten merkittävää on, että on viimein julkaistu maahanmuuttajan kirjoittama romaani. Minä en ollut innostunut tarinasta (kohtuullinen syy olla lukematta), enkä jaksanut innostua keskustelustakaan (huono seuraus). 

Canthia ja Jotunia lukemalla voi kasvattaa käsitystään naisten heikosta asemasta, mutta mitä muuta valkoisten suomalaisten kirjoittama valkoinen kirjallisuus minulle antaa? Kun mietin niitä klassikoita, jotka minulla suomalaisesta kirjallisuudesta ovat yhä lukematta, on katsottava peiliin: kirjoittajat ovat valkoisia miehiä. Millaista kirjallisuuskäsitystä toisinnan, kun kohotan klassikoksi vaikkapa nyt Huovisen, Järnefeltin tai Sillanpaan teokset?Kyseisten kirjailijoiden tuotanto on merkittävä osa suomalaista kulttuuriperintöä mutta se on myös osa patriarkaattia. Jos haluan antaa harrastuksessani äänen myös unohdetuille tahoille, en voi kohdentaa lukemistani vain suomalaisiin, suomenkielisiin, valkoisten tuottamaan kirjallisuuteen. Ensinnäkin on kyettävä näkemään kotimainen kirjallisuus jotakin sinivalkoista Isänmaata laajempana käsitteenä ja toivottava, että maahanmuuttajien kirjoittama kirjallisuus saisi viimein tilaa. Toisekseen on muistettava, että myös maailmankirjallisuudella on annettavaa. On ymmärrettävä, että kirjallisuuskäsitykset pohjautuvat pitkälti valtaapitävien ymmärrykseen.

Valkoisen valkoiset valinnat

Olen etuoikeutettu lukija, koska voin valita, mitä luen. Olen valinnut lukea kotimaista valkoista kirjallisuutta ymmärtääkseni suomalaista kulttuuria. Lienee syytä kysyä, pitäisikö minun viimein kyseenalaistaa tahtoni tutustua tuttuun ja turvalliseen. Eikö minun etuoikeutettuna valkoisena naisena pitäisi nimenomaan kuulla niitä tarinoita, joita ympäristössäni ei useinkaan tuoteta vaan joita vaiennetaan ja jotka minä itse vaiennan, kun valitsen olla kuuntelematta ja lukematta noita tarinoita? 

Olen saanut tehdä lukemisessani valintoja. Minulla on mahdollisuus saada käsiini kirjoja ja valita, missä muodossa niitä luen. Suomen kirjastolaitos on mahtava systeemi. Minulla on myös varaa ostaa kirjoja ja mahdollisuus pyytää niitä lahjaksi. Minulla on mahdollisuus pitää blogia ja ilmaista siellä suoraan, mitä ajattelen. Minun ei tarvitse pysyä hiljaa, eikä minua pelota pysyä hiljaa. Voin pohtia omia etuoikeuksiani ääneen, koska a) minulla on niitä ja koska b) minulla on valtaa käsitellä sitä, mitä haluan. Vahvistanko etuoikeutettujen lukijoiden ääntä julkaisemalla tämän tekstin? Millä kaikilla tavoilla tämäkin teksti toistaa ja vahvistaa olemustani etuoikeutettuna lukijana? Feminismi herättää minussa paljon kysymyksiä. Feminismi herättää minussa myös pahaa oloa. Moneen kysymykseen en voi vastata itse. Pitäisi antaa ääni niille, jotka voivat tarkastella etuoikeutettua toimintaani ulkopuolelta.

Lukemistani ei rajoita sensuuri - ainakaan toisten tekemä. Sen sijaan on kyllä kysyttävä itseltä, rajoitanko itse sitä, mitä luen. Piilotanko tarinoita, joista en halua tietää? Vetoanko omaan traumaattiseen kokemukseeni (sitä tässä nyt sen tarkemmin erittelemättä) silloin, kun en halua lukea tarinaa, joka pakottaisi minut kohtaamaan omat ennakkoluuloni? Kieltäydynkö kohtaamasta kanssaihmisten pahuutta välttämällä kirjoja, joista tulee paha mieli? Vastaan kyllä. Valintani tuottavat lukukokemuksia, joissa toistuvat tutut teemat ja tutut äänet. En uskalla lukea kirjallisuutta, joka muistuttaa minua traumastani, mutta samalla kiellän mahdollisuuden ääniltä, jotka voisivat muuttaa (trauma)kokemustani. 

Etuoikeutetun lukijan maailma (t?)

Etuoikeuteni näkyvät maailmassa, jossa kirjakaupan ensimmäiseen esittelypöytään on asetettu kotimaisen kirjallisuuden uusimmat teokset ja jossa toisella pöydällä ovat ulkomaiset uutuudet - siis esimerkiksi ruotsalaiset dekkarit ja paulaustermaiset amerikkalaiset valkoisten kirjoittamat romaanit. Etuoikeuteni näkyvät maailmassa, jossa kotimaisena kirjallisuutena ja sen klassikkoina pidetään 1900-luvun alkupuolella kirjoitettuja työläisromaaneja, jotka kylläkin nostavat unohdetut suomalaiset kansat esiin mutta jotka eivät vielä kohota arvoonsa muita, usein vielä sorretumpia vähemmistöjä. Etuoikeuteni näkyvät postauksessa, jossa etuoikeus rakentuu pitkälti valkoisen ja rodullistetun välille - olen nostanut esiin rotukysymyksen, vaikka voisin lähestyä etuoikeuksiani monelta muultakin kantilta.

Kirjallisuuden voima on hyvissä tarinoissa. Kirjallisuuden harrastamisessa - sen lukemisessa, tekemisessä ja näistä keskustelemisessa - pitäisi merkitä vain hyvän tarinan. Muun muassa Pettersonin kolumni antoi kimmokkeen ajatukselle, että näin ei ole. Teen kirjallisuusharrastuksessani jatkuvasti valintoja, joita ohjaavat etuoikeuteni ja asemani etuoiketetun rodun maailmassa. 

Millä tavoin te olette etuoikeutettuja lukijoita, tai miksi ette kuulu etuoikeuksien piiriin? Olen pohtinut muutamia omaan lukemiskäyttäytymiseeni vaikuttavia oikeuksia, mutta olemassa on paljon muutakin. Mitä muita etuoikeuksia lukijakeskustelussa pitäisi mainita? 

4 kommenttia:

  1. Olen siirtynyt aika lailla suomalaisen kirjallisuuden pariin ja yritän lukea yhtä paljon nais- ja mieskirjailijoiden kirjoja. Jos en tarkkaile lukemistani, siirryn lukemaan naisten kirjoittamia kirjoja. Tänä vuonna olen lukenut noin 30 maasta kotoisin olevien kirjailijoiden kirjoja, jopa Pohjois-Koreasta. Koska luen suomeksi, niin en koe olevani yhtä etuoikeutettu lukijana kuin he, jotka lukevat esim. englanniksi, espanjaksi tai saksaksi. Valikoima olisi paljon laajempi. Suomen käännöskirjallisuus nojautuu pitkälti pohjoismaisiin dekkareihin ja sitten se muu kirjallisuus, joten en ole etuoikeutettu käännöskirjallisuuden parissa.
    Siinä olen etuoikeutettu, että meillä on kattava kirjastojärjestelmä koko Suomessa, mutta kirjastokortilla pitäisi pystyä lainaamaan koko Suomesta. Tai henkilöllisyyskortilla. Miksi pitää yleensä olla kirjastokortteja, kun on toimivat henkilöllisyyskortit. Mihin kirjastot tarvitsevat tuota vanhanaikaista systeemiä.

    En mieti rotuja tai kansallisuuksia lukiessani enkä silloin kun hankin kirjoja, taidan olla aika kansainvälinen ja olen ollut sitä aina. Maahanmuuttajien kirjoja olen lukenut aina. Samoin suomenruotsalaisten ja saamelaisten. Tosin saamelaiskirjallisuutta on vähän. Jonka suhteen saamelaiset eivät ole etuoikeutettuja. Kustannukset tulevat kalliiksi, luulisin.
    Oletko muuten lukenut romanikirjallisuutta?

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä huomio tuo käännöspolitiikkakin - se, mitä meille suomenkielisille suomennetaan, mistä meidän oletetaan olevan kiinnostuneita ja mistä jäämme paitsi markkinoiden pienuuden takia.

    Kansalliset vähemmistöt lienevät ikävässä asiassa monessakin maassa tämän takia. En ole itse perehtynyt saamelais- tai romanikirjallisuuteen, mutta ehdottomasti pitää ottaa listalle. Osaisitko suositella jotakin?

    Kansainvälisyys ja avoimuus ovat kyllä hyviä asioita elämässä, niin lukemisessa kuin muutenkin.

    Omalle etuoikeuslistalle pitää vielä lisätä luku- ja kirjoitustaito, joista saakin olla kiitollinen. Ne ovat mahdollistaneet paljon.

    VastaaPoista
  3. Wassmo Herbjør: Hudløs himmel (Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1987) Tämän norjalaiskirjailijan kirjoja haluaisin lukea mm. tämän palkintokirjan, mutta sitä ei ole käännetty. Janet Framen kirjoja ei ole käännetty.
    Ante Aikion Lovi-kirjat ovat hyviä.
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2016/08/aigi-jankajarven-syoverit.html
    Kiba Lumbergin trilogiaa suosittelen, tosin olen lukenut vain ensimmäisen, mutta aikeissa on lukea koko sarja.
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2014/06/musta-perhonen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääpä laittaa näitä lukulistalle :)

      Poista