tiistai 1. marraskuuta 2016

Lapsuuden lempparit: Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talo

Amman bloggaus palautti mieleeni lastenkirjan, joka oli yhteen aikaan sekä minun että äitini suosikkini (suosikiksi nousemille oli syynsä, mutta sen jätän tällä kertaa mainitsematta). Äiti nämä hassunhauskat, best friends forever -tyttöset minulle esittelikin. Onnelia ja Annelia luettiin minulle pienenä, mutta myöhemmin en siihen ole enää palannut. 

Nyt pidin Koottuja kertomuksia jonkin aikaa ruokapöytäkirjanani, ja luin ensimmäisen Onnelista ja Annelista kertovan kirjan. Onnelin ja Annelin talo on melkoista lapsuuden ja tyttöyden ilotulitusta. Olen moneen kertaan puhunut lasten- ja nuortenkirjallisuudesta jonkinlaisena eskapismina (esim. täällä), ja siihen joukkoon lukeutuvat mielestäni myös Onneli ja Anneli. Aikuiset häivytetään tarinassa taustalle - he eivät jää huolehtimaan lapsistaan - ja tytöt pääsevät harjoittelemaan itsenäisesti aikuisten elämää. Kuinka ollakaan, hyvin kasvatetuilta tyttölapsilta se sujuu tuosta vain. 

Onneli ja Anneli ovat kiltteyden perikuvia. He edustavat aikakautensa tyttöjä, jotka noudattavat hyviä tapoja - he tuskin uskaltavat pitää löytämiään rahoja omanaan, vaikka poliisimestari antaa siihen luvan - ja sujahtavat iloisesti kiltin tytön rooliin. 

Aikansa sukupuolikuvasto tuleekin Kurenniemen kertomuksessa vahvasti esiin. Tytöt innostuvat oman kodin laittamisesta ja harjoittelevat aikuistumista nimenomaan tällaisen kotileikin kautta. Unelmien talossa on nukkeja, pehmoleluja ja oikeita aikuisten astiastoja. Tyttöys määrittyy pitkälti kodin julkisten tilojen kautta. Vieraille niiataan ja anteeksipyynnöt suoritetaan erityisen huolitellulla kielellä. 

Toisaalta tyttöyden kuvaaminen on myös Kurenniemen vahvuus. Niille, jotka kokevat perinteisen tyttöyden omakseen, Onnelin ja Annelin talo on ihanine huoneineen ja uusine leluineen kurkistus paratiisiin. Kertomuksessa on kaikenlaista pientä jännää, joka villitsee väkisinkin mielikuvitusta. Ajatella, että ilmapalloja voisi kasvattaa! Tai entäpä yllätyskananmunat, jotka maistuvat syöjänsä lempimaulta! Mmm!

2 kommenttia:

  1. Ihania kirjoja ja tuosta sarjasta on myös elokuvaversiot ja kaksi lastenelokuvaakin ilmestynyt.
    Maija Karman kuvitus on loistava.
    Nämä on siltä ajalta kun ei ollut imureita ja tytöt lakaisevat ahkerasti lattioita, se jäi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat kyllä ihania (kappas, teostiedot ovat jääneet merkitsemättä postaukseen). Olen kuullut paljon hyvää noista elokuvistakin, ilmeisesti ovat ilahduttaneet varsinkin lapsiperheissä. :)

      Poista