perjantai 11. marraskuuta 2016

Rowling, Tiffany & Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

J.K.Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
Tammi 2016
Suom. Jaana Kapari-Jatta
444 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Hmm. Hyvää viihdettä.
Palasin kesällä Harry Pottereiden maailmaan, ja hämmästelin sitä, miten syvällisiä Potterit synkkyydessään olivatkaan. Rowlingin, Tiffanyn ja Thornen yhteistyö on kutoutunut näytelmämuotoiseksi tarinaksi Harrysta ja tämän pojasta, Albuksesta.

Kirottu lapsi käsitteleekin vahvasti isän ja pojan suhdetta. Siinä aiemmatkin Potter-tarinat ovat onnistuneet: niissä on osoitettu taitavasti se, miten tärkeää on tulla rakastetuksi ja saada kokea vanhempiensa rakkaus. Kirottu lapsi jatkaa samaa teemaa, vaikka se alkaakin käänteisellä asetelmalla: Harryn ja Albuksen välit ovat viileät.

Harry Potter ja kirottu lapsi matkustaa ajassa. Se osoittaa, miten eri tavalla elämä voi kulkea, jos tapahtumia muutetaan. Albus ja tämän ystävä Scorpius lähtevät suorittamaan tehtävää, ja he saavat kokea varsin karvaasti sen, että joskus elämä on vain hyväksyttävä sellaisena kuin se on.

Muiden Potter-tarinoiden tapaan myös tämä kertomus on vahva puolustuspuhe ystävyydelle ja tukiverkostoille. Ystävyyden merkityksestä puhutaan teoksessa paljon. Samoin loppukohtaus, jossa kaikki keskeisimmät hahmot ovat läsnä, on hellämielinen, aiempiin Pottereihin viittaava hetki, jolloin ikävätkin teot sovitetaan.

Tästä uusimmasta Potter-tarinasta on vauhkottu paljon. Ystäväni arvaili sitä spoilausten perusteella huonoksi fan-fictioniksi, jonka juonenkäänteet ovat varsin omintakeisia, eikä hän nyt ihan väärässä ollutkaan. Mietin lukemisen aikana jonkin verran sitä, olisiko Rowling yksin kirjoittanut tarinasta tällaista. Vaikka syvät teemat - perhe, ystävyys ja hyvyys - toistuvat niin alkuperäisromaaneissa kuin näytelmässäkin, on Kirotussa lapsessa jotakin sellaista, joka ei tunnu aidolta, alkuperäiseltä Harry Potterilta (ei sen tietysti tarvitsekaan sitä olla).

Monet jäävät kaipaamaan Rowlingin yksityiskohtaista kuvailu ja kykyä luoda kokonaisia maailmoja. Suomeksi Potterinsa lukeneet kaipaavat tätä teosta lukiessaan Kapari-Jatan suomennostaitoja: ne näkyvät teoksessa, totta kai, mutta eivät pääse ääneen yhtä hienosti kuin romaaneissa. Lukiessa on kuitenkin muistettava, että kyse on näytelmäkäsikirjoituksesta. Se on tarkoitettu esitettäväksi, ja sellaisena se luultavasti toimii parhaiten.

Hyvä mieli tästä teoksesta silti jää.

Muun muassa blogit Tuntematon lukija, Luetaanko tämä?, Lukujonossa ja Hyllytontun höpinöitä ovat tutustuneet näytelmäversioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti