tiistai 15. marraskuuta 2016

Anja Snellman: Lähestyminen

Anja Snellman: Lähestyminen
WSOY 2016
143 s,
Pisteitä: 3/5
Kuuntele: Edu Kettunen - Retki meren rantaan
Sirkuksessa ajattelen ensimmäistä kertaa, että kaikki on mahdollista. Jos tulta voi niellä noin vain, jos joku osaa itkeä metrin mittaisia kyyneliä ja toinen hiippailla teltankatosas ohuella vaijerilla, miksei isäkin voisi lopettaa juomista, äiti lakata kirkumasta keskellä yötä milloin mistäkin pelästyksestä, ja sisko voisi ryhtyä puhumaan kirkkaalla äänellä kokonaisia lauseita. 

Ihan aluksi en lämmennyt Snellmanin uusimmalle. Sitten monikerroksisuus alkoi hahmottua, ja lopulta romaani tuntui suorastaan koskettavalta. 

Kirjailija-terapeutti, päihdeongelmainen asiakas. Jälkimmäinen muistuttaa ensimmäistä tämän oman perhe-elämän onnenhetkistä ja tragedioista. Nuorenmiehen elämäntarina palauttaa minäkertojan muistelemaan omaa suhdettaan Kreikkaan ja siihen, mitä siellä tapahtui.

Lähestymisen taustalla häilyvät meri ja saaret, elämä ja kuolema. Snellman kirjoittaa kauniisti, mutta romaanin symboliikka jää minulta hieman kokematta. Minäkertojan ja Ilen tarinat kietoutuvat yhteen, ja siinä, että kertoja unohtuu muistelemaan omiaan ja kokee asiakkaansa kautta oman tarinansa, on jotakin hyvin inhimillistä. 

Lähestyminen on lyhyt romaani, lähes episodimainen. Luvut ovat lyhyitä, kieli helppoa mutta kaunista luettavaa. Romaani on kannanotto myös sille, miten päihdeongelmaisia pitäisi hoitaa. Kertojan kosketavasta perhetarinasta jää haikea olo, Ile jää väkisin vähän taustalle, toimii välineenä kertojan sisimpään. 

Helsingin Sanomissa asti keskusteltiin ja arvuuteltiin sitä, onko Snellman käyttänyt kirjassaan omien asiakkaidensa tarinoita. Minä luin tätä kaunokirjallisena teoksena, sen enempää sen tosipohjaisuutta pohtimatta. Tuntuu tavallaan kummalliselta, että kirjallisuuskeskustelut pyörivät niin paljon sen ympärillä, mikä on totta ja mikä on itse keksittyä - kirjallisuuden voimahan piilee siinä, että voi keksiä ja tietää ja yhdistää näitä kahta. Pohdin itsekin kertomisen oikeutta aikaisemmin, Seita Vuorelan Lumen luettuani. En ole päässyt vielä aukottomaan ratkaisuun tai eheään mielipiteeseen, mutta Lähestymisen kohdalla lähinnä ihmettelen, miksi kirjan on pelätty kertovan jostakusta oikeasta. 

Yhteydet Snellmanin omaan elämään lienevät kuitenkin tuttuja niille, jotka Snellmania ovat lukeneet. Havahduin siihenkin, että kansikuva muistuttaa kovin paljon Antautumisen kansikuvaa - tällä kertaa kannessa ovat aikuisen Snellmanin kasvot. 

1 kommentti:

  1. Snellman kirjoittaa kirjoja, joista pidän valtavan paljon. Aika moni kirjailija ottaa kirjoihinsa omakohtaisia kokemuksia mm. Knausgård ja Päätalo.
    Pidin valtavan paljon siitä, että Lähestymisessä oli vastakkainasettelua mm. omien lasten ja Ilen lapsuudesta. Omat lapset eivät ymmärtäneet elämäänsä onnelliseksi, mutta Ile ymmärsi jo lapsuutensa olleen surkea ja onneton sekä väkivaltainen.

    VastaaPoista