lauantai 21. tammikuuta 2017

Feministisesti värittynyt kirjankansianalyysi

Muistatteko sen ajan, kun koulussa tehtiin kuva-analyyseja, pyydettiin tarkastelemaan mainoksia tai maalauksia, erittelemään kuvakerrontaa? Kuinka usein teemme sitä blogeissa? Kuinka usein pysähdymme analysoimaan kantta ja sen kertomaa? Toiset kannet - kuten esimerkiksi allaolevassa kuvassa Kate Mortonin romaanin saamat kannet - ovat kauniita ja houkuttelevat siksi lukemaan. Toiset eivät houkuttele, vaikka kirja hyvä olisikin. Kuva-analyysissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään estetiikasta. On kyse merkityksistä, joita kuvalla luodaan. 


Aloitan postaukseni tunnustuksella. Tämän tekstin lähtökohdat ovat varsin feministiset. Olen useammassa yhteydessä lukenut siitä, miten naiskirjailijoiden teoksia kuvitetaan (seksuaalissävytteisin) naishahmoin. Olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota, ja näppituntuma - en ole suorittanut tieteellisiä, objektiivisia kokeita vaan pikemminkin pyrkinyt konkretisoimaan väitteet - sanoo, että monet, monet, monet naiskirjailijoiden teosten kansikuvat eivät niinkään kerro itse teoksesta kuin sen keskeisestä toimijasta, naisesta. 


Arvomaailmani värittää postaustani seuraavin tavoin: otin esiin erityisesti romaaneja, joissa naiskuvat hallitsevat. Toisenlaisiakin kuvia kirjahyllykköön varmasti mahtuu. Testini toimisi paremmin, jos en valikoisi kirjoja - ehkä ensi kerralla levitän oman kirjahyllyni teokset lattialle ja katson, mitä kuvissa näkyy. Otin kuvan mieskirjailijoiden teoksistakin, mutta jätän sen sittenkin tämän postauksen ulkopuolelle - aloin valikoida agendaani sopivia kuvia. Jonkinlainen vertailu olisi silti hauska toteuttaa. Toistavatko kirjojen kannet todellakin tiettyä kaavaa? 

Pohdin tässä parhaillani sitä, mikä kirjankansien todellinen tehtävä on. Ovatko ne ensisijaisesti myynnin edistäjiä - onnistunut kansihan houkuttelee lukemaan. Vai onko sittenkin kyse kirjan ja sen sisällön kuvaamisesta? Pitääkö kirjasta paljastaa jotakin jo kannesta? 

Koen poimineeni hyllystämme hyvin erilaisten kirjailijoiden ja kirjagenrejen kirjoja. On romantiikkaa (Roberts, Kinsella), fantasiaa (Atwood), nuortenkirjoja (Birchall), realisista (Pulkkinen) ja feminististä (Adichie). Vaan mitä kuvasta voi huomata? Sama se, minä aikakautena romaani on kirjoitettu tai mitä kirjatyyppiä se edustaa - kannet näyttävät jollakin hyvin keskeisellä tavalla toisiltaan. Kaikkiin on kuvattu nainen. 

On tietenkin totta, että kaikki romaanit kertovat naisista. Niiden päähenkilöt ovat naisia. Sinällään kuvavalinnat ovatkin perusteltuja - mutta perustuvatko kansikuvatkäytännöt tiettyihin ajatuksiin siitä, miltä (nais)kirjojen kansien tulisi näyttää? 

Keitä naiset ovat?

Entä millaisia naisia romaanien kansissa kuvataan? Chick lit -kansissa on vielä ymmärrettävää, että nainen on korkkareita käyttävä, ostoskasseja heilutteleva länsimaalainen hoikka nainen - sellaista maailmankuvaahan romaanit myyvät. On kuitenkin kysyttävä, eikö niistäkin romaaneista voisi nostaa esille myös jotakin muuta. 

Mitä kirjankansien naiset tekevät?Tämän kirjahyllyn kansikuvanaiset eivät juurikaan toimi, ellei oteta lukuun Lehtisen romaania, jossa nainen laittaa huulipunaa. Monet hahmoista ovat vain aloillaan. Loput syövät purkkaa, tanssivat, meikkaavat tai käyvät ostoksilla. 

Toiset naiset

Feminismin näkökulmasta oman lukunsa muodostaa ne kansikuvat, jotka on valittu ei-länsimaalaisten naiskirjailijoiden teoksiin. Africa is a country -sivustolla julkaistussa artikkelissa kerrotaan, miten usein afrikkalaista kirjallisuutta kuvataan oranssein värein ja akaasiapuin. Eksoottinen naishahmo on tietysti myös mahdollinen, kuten Adichien romaanissa. Samartinin romaanissa nainen katsoo toisaalle, esittelee kaulaansa ja on sijoitettu ruusujen väliin. Seksualisointi on käsin kosketeltavissa, vaikka naisen voikin tulkita myös haavoitetuksi ja satutetuksi. Kwokin romaanin kuvassa yhdistyvät mielikuvat eksoottisesta (jo valmiiksi seksualisoidusta) aasialaisesta ja tämän tunnollisesta ahkeruudesta (lyijykynä hiuksissa). 

Miten kuvataan ja kuka katsoo? 

Katse on feministisessä analyysissa varsin paljon käytetty käsite. Käsitteessä ja siihen liittyvässä ideologiassa keskeistä on se, että nainen kuvataan useimmiten katseen kohteena, kun taas miehet ovat joko toimijoita tai naisten katsojia. Kun naiset ovat objekteja, asettuvat miehet väistämättä katsojiksi. Katseen käsitteestä voi lukea esimerkiksi Finally, a feminism 101 blog -sivustolta.

 Mistä kuvakulmista naiset on kuvattu? Monissa kuvissa naisen kasvot on piilotettu tai niitä ei kuvata suoraan. Kwokin romaanissa kasvoja ei paljasteta ollenkaan - ilmiö liittynee Roxanne Gayn (Bad feministissä) mainitsemaan kansikuvien seksualisoimiseen ja naisten kuvaamiseen takaapäin. Niin ikään Robertsin ja Adichien romaaneissa naiset katsovat poispäin. Hancockin romaanin kansikuvassa naisesta esitetään kaikki muu paitsi kasvot - nainen objektisoidaan ruumiiksi (tietysti punaiseen ja korkokenkiin pukeutuneeksi). 

Lehtisen romaanissa naista ei kuvata suoraan - hän on heijastus peilistä. Niinpä nainen asettuu katseen kohteeksi. Kuka häntä katsoo? Miksi - ketä varten - hän laittaa huulipunaa? 

Hahmojen katseet voivat tietysti kertoa hyviäkin asioita, paljastaa jotakin romaanista. Mortonin romaanista - jota en ole lukenut - välittyy salaperäisyyden tunnelma, kun naista ei paljasteta. Kätilössä kansikuvanaisen katse on tulkintani mukaan kaipaava ja särkynyt. 

Naisen seksualisointi

Kansikuvista on helppo poimia esimerkkejä naisten esineellistämisestä ja seksualisoimisesta. Punainen huulipuna ja sen laittaminen voidaan nähdä jonkinlaisena eroottisen toiminnan valmisteluna ja viittaavan romantiikkaan ja seksiin. Samartin kansikuvan nainen on kääntänyt kaulansa - eroottisesti herkän alueen - lukijaa kohti, kun taas katse painuu toisaalle. Nainen alistuu lukijan katsottavaksi. Lehtisen romaanissa nainen kuvataan taustapeilin kautta. Nainen, huulipuna ja auto - voiko selvempiä seksuaalisia viittauksia vielä olla? 

Kwokin romaanin kuvassa yhdistyvät mielikuvat eksoottisesta (jo valmiiksi seksualisoidusta) aasialaisesta ja tämän tunnollisesta ahkeruudesta (lyijykynä hiuksissa). 

Värimaailma

Chick lit -kirjat erottuvat kirjaston hyllyistä nopeasti: ne ovat usein vaaleanpunaisia tai punaisia, stereotyyppisesti "naisten värein" kuvitettuja. Ne tuovat kuviin tiettyä kepeyttä ja päiväunimaisuutta. Yllä olevista kuvista jäinkin miettimään, miksi Kate Mortinin kirjan kansi tuntuu vakavammin otettavalta kuin vaikkapa Ida Simonsin saama kansikuva. Onko kyse väreistä? Siinä missä punainen indikoi minulle kevytkirjallisuutta (nimen, värityksen ja kansikuvan perustella olen jättänyt Simonsin monesti hyllyyn, mutta nyt ajattelin kokeilla), ovat Mortonin kansikuvan tummat sävyt puhuttelevempia. Täällä eräs art director puhuu kansikuvien suunnittelusta ja siitä, miten tunteikkaan kirjan kantta pitäisi pyytää suunnittelemaan henkilö, joka pystyy tuottamaan sisällön tunnelmaa vastaavan kuvan. Postaus kertoo myös kirjankansisuunittelusta ja siitä, miten alaa vaivaa chick lit -painotteiset vaatimukset. Naiset ovat kiinnostuneita muustakin kuin siitä, mitä heille kirjan kansissa tarjotaan.

Kannattaa tsekata myös Lukisinkohan-blogin postaus, jossa pohditaan sukupuolivärittyneitä kirjankansia ja Coverflip-haastetta, jossa tutun kirjan kannet laadittiin niin, että  kirjailija kuviteltiin toista sukupuolta olevaksi

Mitä ajatuksia ylläolevat kirjankannet teissä herättävät? Millaiset kannet on niissä naiskirjailijoiden teoksissa, joita teillä on juuri nyt kesken? 

10 kommenttia:

  1. Entä jos nainen kirjoittaa miehestä, millainen kansi silloin on? Kirjoittaako nainen vain miehestä? Myydäänkö naisten naisellisesta näkökulmasta kirjoitettuja romaaneja (+ chick litiä) nimenomaan naisille? Tai: ovatko ne juuri naiset, jotka näitä kirjoja ostavat?
    Miksi naiset ovat niin kiinnostuneet siitä, mitä heidän naiseutensa merkitsee ulkopuoliselle? Miksi naiset eivät vain nauti kirjallisuudesta ja keskity miettimään kirjan herättämiä kysymyksiä, miksi naiset miettivät vain naiseuttaan ja mitä siitä ajatellaan?
    Jos feminismi mielletään niin, että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia ja että sukupuolella ei sinänsä ole merkitystä, miksi feminismissä puhutaan aina naisesta ja siitä, miten nainen kohdataan? Entä pahastuuko nainen tai feministi, jos tällaisia kysymyksiä esitetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monista ajatuksia herättävistä kysymyksistäsi ja kommentistasi. Minusta feministin ei pidä pahastua kritisoivista kysymyksistä, koska ensinnäkin on sallittava (perustellut) toisinajatukset ja koska toisekseen keskustelua syntyy vasta silloin, kun eri näkökulmista aletaan avoimesti puhua.

      Chick lit -kannet tietysti merkitsevät kirjan tietyntyyliseksi, ja tietyntyyliset lukijat osaavat sitä kautta hakea sopivaa lukemista. Toisaalta sopii kysyä, kyseenalaistetaanko näitä "hömppäkirjallisuuden" kuvaamia naiskuvia - koska ne voivat vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme naiseudesta ja myöskin mieheydestä. Asialla on tietenkin mainitsemasi toinen puoli: joskus on hyvä antautua hyvään tarinaan kaikkea pohtimatta. Riittänee, jos itse tiedostaa, että romaanin maailmankuva on tietynlainen mutta että se ei ole koko totuus sukupuolista.

      Mitä tulee naiseuden ja feminismin väliseen suhteeseen, olen sitä mieltä, että naiseuden kysymyksiä korostetaan feminismissä juuri siksi, että ne kaipaavat enemmän huomiota kuin miesten asemaa koskevat kysymykset. Vaikka feminismi uskookin tasa-arvoon, se ei kuitenkaan vielä käytännössä toteudu kaikkialla. Olen myös kokenut oppivani feminismistä sen, että oikeasti sukupuoli merkitsee: se vaikuttaa erilaisiin käytäntöihin, siihen, miten vakavasti meidät otetaan, siihen, miten paljon saamme palkkaa jne. Sukupuoli ja sen moninaisuus liittyvät tietysti identiteettiasioihinkin, joten merkityksettömänä asiana sitä ei voine pitää. Enemmänkin on mielestäni kyse siitä, miten omaa sukupuoltaan voi tuoda esille ja millaisia merkityksiä sukupuolille annetaan.

      Hyvä kysymys on sekin, olisiko joskus tarpeen unohtaa kaikki kriteerit ja kritiikit ja feministiset pohdinnat. Välillä ainakin omat aivoni ovat levon tarpeessa - totuttujen tapojen kyseenalaistaminen väsyttää. Toisaalta on tärkeä pitää mielessä, miten vaikkapa naiseutta rakennetaan ja mistä meidän oletetaan pitävän (tai halutaan pitävän). Tällaiset asiat vaikuttavat kuitenkin myös omaan toimintaamme.

      Poista
  2. Todella mielenkiintoinen postaus, kiitos! Pisti ajattelemaan paljonkin juurikin tuota, että miten kirjoja kohdennetaan naisille ja miehille. Minulla on tällä hetkellä luettavana Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta Tove Janssonista, jonka kannessa nuori Tove katsoo vähän sivulle pää hieman kenossa ja vaikutelma on jopa aika hempeä. Kun kirjaa lukee, on sanoma ja kuva Tovesta kuitenkin paljon vahvempi kuin mitä tuo kuva antaa ymmärtää (tosin olen lukenut vasta viitisenkymmentä sivua). Onko elämäkertaa helpompi myydä hempeällä nuoruuskuvalla kuin jos Tove olisi kuvassa vanhempi ja katsoisi vaikka suoraan kameraan (kuten monissa miehistä kertovissa elämäkerroissa katsotaan)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Sepä se - kansikuvien miehet katsovat kameraan itsevarmasti, naiset katsovat muualle. Mistä tämä johtuu ja mistä se kertoo? Hyvä pointti tuo hempeän vs. vahvan naiskuvan valitsemisesta. Mitä piirteitä henkilöistä halutaan tuoda esille, ja mitkä piirteet myyvät teosta? Kieltämättä tämä kirjankansien analysoiminen herättää paljon kysymyksiä, kun tätä alkaa oikeasti pohtia.

      Poista
  3. Mahtava postaus Sirri. Mulle kansi on ylipäänsä hyvin tärkeä. Ei ole kauankaan kun valitin Gustaffsonin Korpisoturin kannesta, joka on aivan kamala. Olen pannut merkille, että eräissä Toni Morrisonin kirjojen uusintapainoksissa kansissa on nainen/naisia, mutta kasvoista näkyy vain osa. Pidän sitä merkityksellisenä ja mielestäni se sisältää myös viestin.

    Afrikkalaisissa kirjoissa tosiaan on hirveän usein noita akaasiapuita. Luen parhaillaan Parraksen Jojoa ja se on joku kirjakerhopainos, jossa kansi on tummanpunainen, ei ole kansipapereita ollenkaan.

    En ole tätä kansiasiaa erityisesti pohtinut sukupuolen kannalta, mutta ilman sen kummempaa aineistoa on helppo todeta, että miesten kirjoittamissa kirjoissa ei ole yhtä usein miehiä kannessa kuin naisten kirjoittamissa kirjoissa naisia. Toisaalta sitten luulen, että luen keskimääräistä vähemmän kirjoja, joissa kannessa on naisen kuva. Tuosta nyt katselen kirjahyllyäni, joka on vahvasti naiskirjailijvoittoinen ja se vahvistaa em. havaintoani. Kirjat on enimmäkseen englanniksi, lieneekö sillä asiassa merkitystä. Odotan kyllä kannelta, että siinä on joku yhteys itse kirjaan tai että se ainakin on kiinnostusta herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, naisten kasvoista tosiaan näytetään aika usein vain osa. Millaisia viestejä sellainen valinta sinusta sisältää?

      Minullekin kannet ovat siinä mielessä tärkeitä, että tokihan hyvät kannet houkuttelevat lukemaan, huonot eivät niinkään. Jotenkin nyt olen vasta herännyt siihen, miten paljon merkitystä kuvalla on siitä, millaisia ennakkotulkintoja kirjoista tekee. Tätä pitääkin alkaa miettiä ihan tosissaan!

      Poista
    2. Morrisonin kansissa on minusta kyse kritiikistä sitä kohtaan, että naisia ei pidetty yhtä lailla kokonaisina ihmisinä kuin miehiä. Tämä sama on mielestäni vähän aikaa sitten bloggaamassani Bourdeuxhen romaanissa. Tämä nyt on vaan oma ajatukseni, en siis ole tätä mistään lukenut.

      Mietin sitäkin, että en välttämättä pidä huonona, että kannessa on naisen kuva. Sillä voidaan ilmaista paljon. Esim. viime aikoina lukemistani Edna O'Brienin romaanin August is the wicked month kansi on vallan mahtava. Toki senkin voi nähdä esim. naisen alistamisena, mutta minulle se kertoi paljon tuosta romaanista ja toimi myös ehkä jopa lukuvihjeenä.

      Toinen juttu sitten on, että miesten kirjoittamissa kirjoissa on tosiaan harvemmin miesten kuvia. Hmmm.

      Poista
  4. Tämä oli todella kiinnostava postaus, kiitos siitä! Tuli heti olo, että täytyy mennä omalle hyllylle katselemaan, miltä siellä näyttää kansien suhteen. Tässä pieni otanta puolikkaasta hyllystäni ja siinä olevista kirjoista, joissa on selkeästi ihmishahmo(ja).
    Naisten kirjoittamia kirjoja 12, joista nainen kannessa 6:ssa, mies 3:ssa, ryhmäkuva 1:ssä ja pariskunta 2:ssa.
    Miesten kirjoittamia kirjoja 27, joista nainen kannessa 4:ssä, mies 15:ssä, ryhmä- tai tilannekuva 6:ssa, pariskunta 2:ssa.
    Yllättävän monessa mieskirjailijan kirjassa siis on mies kannessa tämän pienen ja ei-todellakaan-tieteellisen otantani seurauksena. Näistä muistaakseni 2 olivat kirjailijan kuvia, naisten kirjoittamissa kirjoissa kirjailija oli muistaakseni kannessa 1-2:ssa.

    Mutta siis tuo kansienvaihto oli todella viihdyttävä, sai kyllä taas miettimään kirjankansien tätäkin ulottuvuutta. Tietenkin kirjankannet tehdään tiettyä yleisöä silmällä pitäen, mutta siksi onkin erityisen kiehtovaa, millaista kuvaa samalla luodaan kohdeyleisöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näitä asioita oli jännä miettiä! Miehiä ja naisia esittävistä kuvista voi tietysti vielä analysoida, millaisia miehiä ja naisia kuvissa on. Erinomainen kysymys kyllä tuo, millaista kuvaa kohdeyleisöstä luodaan.

      Poista
    2. Tässä siis pikainen jatkosummaus, jossa ei ole ihan kaikkia noita mukaan laskemiani kirjoja (kun en ole enää ihan varma, mitkä laskin mukaan). Siis:
      Naskirjailijat:
      Kuva naisesta: tyttö katsoo kohti kameraa, kasvokuva; osa naisen kasvoista ja kaula, katsoo sivuun; kuvassa historiallisesti pukeutuneen naisen ylävartalo, katsoo sivuun; kuvassa vain kädet ja mekon helma; kuvassa naisen jalat ja minihameen helma; alaston, eroottissävytteinen kuva naisen koko ylävartalosta.
      Kuva miehestä: Miehen kasvot kurkistavat kilven takaa, kasvokuva; miehen kasvojen profiili, katsoo kohti sivusilmällä, kasvokuva; teini-ikäinen poika katsoo esinettä kädessään, rintakuva.
      Mieskirjailijat:
      Kuva naisesta: Tytön kokovartalosiluetti; kasvokuva todellisesta historiallisesta henkilöstä, katsoo sivuun; hienosti pukeutunut 1800-luvun nainen katsoo kohti, kuvassa ylävartalo; tyttö makaa selällään, kuva pääpuolelta.
      Kuva miehestä: Miehen kokovartalosiluetti (x2); poika katsoo kohti, kuvassa ylävartalo; pelkät miehen silmät katsovat kohti; pelkkä miehen käsi etualalla; alaston ja eroottissävytteinen kuva miehestä reisistä ylöspäin; mies seisoo kalliolla keskiaikaisessa sotavarustuksessa, kokovartalokuva; mies istuu tuolilla keskiaikaisessa sotavarustuksessa, kokovartalokuva; mies on kyykyssä keskiaikaisessa sotavarustuksessa ja katsoo suoraan kohti, kokovartalokuva; mies ajaa autoa, kuva koko autosta; kuvassa miehen silmät ja päälaki, loput kasvoista kuvan ulkopuolella; muotokuvamaalaus mieskirjailijasta, ylävartalokuva.

      Pitänee lisätä, että näissä kirjoissa korostuu erityisesti kaksi ryhmää: kirjallisuuden klassikot ja fantasiakirjallisuus. Mukana myös on sekalaisia historiallisia romaaneja, yksi chick lit, pari novellikokoelmaa ja yksi lastenkirjakin.

      Klassikkojen lukijoiden ei näemmä odoteta haluavan nähdä paljasta pintaa, kuvassa on tavallisesti joku ajanjakson maalaus. Tai sitten hahmo kirjoitusajalta. Fantasiakirjallisuudessa puolestaan korostuvat tarinoissa seikkailevat mieshahmot, koska merkittävässä osassa fantasiaa (ja fantasiaklassikoita!) on miespäähenkilö. Ihan sivuhuomiona, fantasiassakin taitaa mennä niin, että naispäähenkilöä seuraa usein "tyttömäisempi" kansidesign. Mutta ei välttämättä aina naiskirjailijaa, ainakaan suomalaisissa kansissa.

      Poista