Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Yöpöydän kirjat -blogi emännöi tämäntalvista klassikkohaastetta. Oma valintani Rouva Bovary on kuulunut TBR-listalleni jo pitkään. Ajattelin sen olevan kiinnostava tarina naisesta ja naisen asemasta, ja toki sain romaanista paljon ajatuksia. Jotakin kertoo kuitenkin se, että suurimman osan postauksesta kirjoitin lukemisen alkuvaiheessa; loppuosa ihan viimeisiä tapahtumia lukuunottamatta ei innostanut minua. Niin ihana kuin klassikkohaasteen konsepti onkin, huomasin sen, että väärä kirja vääränä hetkenä ei innosta klassikoiden pariin vaan muistuttaa opiskeluaikaisista pakkopullalukupiireistä. No, kirja on luettu, joten toistan nyt kohtaa neljä ja onnittelen itseäni (onnea, onnea, onnea, onnea, onnea). Tälle vuodelle lupaan kyllä sen, että jätän kirjoja kesken ihan samaan tapaan kuin ennenkin, jos niiden lukeminen ei innosta.

Rouva Bovary on kertomus Emmasta, joka päätyy naimisiin hyväntahtoisen, mutta Emmasta itsestään kovin mielenkiinnottoman Charlesin kanssa. Parin avioliitto näyttäytyy varsin onnettomana, kun Emma on toimeton ja tyytymätön. Asuinpaikkakuntien toiset nuoret miehet alkavat kiinnostaa Emmaa, joka hakee elämäänsä täyttymystä salaisista suhteista. Vaikka kirja on aikanaan säväyttänyt naisen seksuaalisuuden kuvauksella, nykylukijasta se on varsin viaton teos.

On kumma, että vaikka Emma periaatteessa esitetään rajoja rikkovana, pakotettuun asemaansa tyytymättömänä naisena, tämä hahmo ei miellyttänyt minua. Emman tyytymättömyys, välinpitämättömyys ja kylmäkiskoisuus heijastuvat kerrontaan, ja minun teki mieli katsoa Emmaa huokaisten. Emman naisellisiksi luokitellut unelmat prinsseistä, sankareista ja suuresta rakkaudesta tuntuvat jollakin tavalla hyvin naiiveilta. Emma unohtuu haaveilemaan, tavoittelee kuuta taivaalta, ei ymmärrä taloudenpidosta. Jonkinlaista herätystä nainen tuntuu minusta kaipaavan.

Toisaalta on pakko ymmärtää Emmaa: hän pettyi, ei saakaan olla tyytyväinen elämäänsä, ei saa tavoittelemaansa onnea avioliitostaan. Kai ihmisellä silloin on oikeus haaveilla ja uneksia? Omien toiveiden ja halujen tunnistaminen on tärkeää.

Vaikka Rouva Bovaryssa kuvataan naista, jota aikansa kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa on epäilemättä pidetty epäkunniallisena ja kapinallisena henkilönä mutta joka taistelee naisten vapautumisen puolesta, jäin miettimään, mitä Flaubert lopulta haluaa teoksellaan sanoa. Mistä näkökulmasta naisen seksuaalisuutta oikeastaan kuvataan? Kuka Emman, rouvan, tarinaa oikeastaan käsittelee? Tässä kohtaa esiin nousee katseen käsite. Kuka Emmaa katsoo? Tarinan kertojahan on ulkopuolinen. Voiko olettaa, että tarina on kerrottu miesten silmin? Kohdistuuko Emmaan miehinen katse, kun tämä kuvataan suloiseksi tai viehkeäksi? Entä miksi romaanin nimi on juuri Rouva Bovary? Jo romaanin nimi paljastaa erään partiarkaattisen rakenteen: ensinnäkin nainen on olemassa vain suhteessa mieheensä. Emmaa ei nimetä hänet yksilöivällä etunimellä, vaan aviopuolison rooliin viittaavalla tittelillä ja mieheltä saadulla etunimellä.

Anna-Maija Viitasen suomennos on onnistunut ja helppolukuinen, ja siinä mielessä klassikko onnistuu jälleen kerran yllättämään. Flaubert puolestaan on, ajalleen tyypillisesti, hukuttaa lukijansa ympäristökuvauksiin, joihin en henkilökohtaisesti suhtaudu innolla. Rouva Bovary onkin varsin hidastempoinen, verkkaisesti etenevä tarina, jonka sensaatiomaisuutta saa nykypäivänä vain ihmetellä. Verkkaisuus, jopa pitkäpiimäisyys, ajoi minut jossakin vaiheessa siihen pisteeseen, ettei romaani edennyt kuukauteen.

Klassikkohaasteen lisäksi listaan tämän omaan feministiseen lukuhaasteeseeni.

EDIT: Tekstin kanss aon ongelmia (ainakin omissa selaimissani näkyy inhottavasti valkoisella pohjalla). Poistin alkuperäisen tekstin, pahoittelut kommenttien häviämisestä...Apua, anyone, mistä tämä johtuu? :O