Jean Kwok: Käännöksiä

Jean Kwok: Käännöksiä

Bazar 2011 (2010)

Suom. Ulla Lempinen

279 s. 

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Oh. Elämä voi olla tosi rankkaa.

”Ei luututa!” hän sanoi. Hänen nenänsä ja poskensa olivat punaiset kuin niihin olisi puhjennut ihottumaa. ”Saat repun!””Olen pahoilla, herra –” aloin sanoa. Tiesin ettei hän oikeasti halunnut lahjoittaa minulle koulureppua. Mitä opettaja oli sanonut? Vaikka olin oppinut englannin alkeet Hongkongissa, entisen opettajani aksentti oli aivan erilainen kuin Brooklynissa.
”Olen pahoillaNNNi”, opettaja sanoi painaen kieltä tiukasta hampaitaan vasten. ”Olen pahoillani.””Olen pahoillani”, toistin. Selvästikin englanninkielen virheeni ärsyttivät häntä, vaikka en ollutkaan varma miksi. 

Käännöksiä jatkaa pyrkimystäni lukea tarinoita, joissa kuuluu muidenkin kuin valkoisten länsimaalaisten ääni. Käännöksiä on Jean Kwokin, lapsena Amerikkaan muuttaneen hongkongilaisen naisen romaani, jossa varhaisteini-ikäinen Kim muuttaa äitinsä kanssa Hong Kongista Yhdysvaltoihin. Yksi syistä, jonka takia kirjan valitsin, on se, että tässä ääneen pääsee aasialainen maahanmuuttaja. Jotenkin tuntuu, että luen hyvin vähän aasialaisista. Maahanmuuttokeskustelussa aasialaiset ovat kyllä läsnä, mutta silloinkin lähinnä muslimit. Kirjallisuudessa olen tutustunut lähinnä afrikkalaisiin tarinoihin, niistäkin eniten Nigeriaan. 

Käännöksiä avaa taitavasti kaikkia niitä ongelmia, joita maahanmuuttajaperhe voi uudessa kotimaassaan kohdata. Kimin, amerikkalaisittain Kimberlyn, perhe on riippuvainen äidin amerikkalaistuneesta isosiskosta, joka, autettuaan heidät Yhdysvaltoihin, käyttää häikäilemättä hyödykseen Kimin ja tämän äidin tietämättömyyttä. 

Kwokin romaanissa kulttuurit kohtaavat toden teolla. Kim saa huomata nopeasti, ettei hänen saamallaan kasvatuksella sopeuduta uuteen todellisuuteen. Kuuliaiseksi, nöyräksi ja "pienisydämiseksi" kasvatettu Kim hämmentyy muun muassa koulun käytänteistä. Oppitunneilla ei osoitetakaan kuuliaisuutta ja istuta kädet selän takana, ja liikuntatunnilla vaatteet on vaihdettava kaikkien nähden. Nöyryys ei kuulu länsimaalaisuuteen, ja Kim kokee huonoa omaatuntoa joutuessaan toimimaan toisin kuin äiti on opettanut. Kunnioittavuus ei kuulu uuden maailman arvoihin. Opiskelut integroivat Kimin amerikkalaiseen kulttuuriin vähä vähältä, mutta tehtaalla työskentelevä äiti putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Kimin ylle laskeutuu painava taakka, kun hän yrittää toimia äitinsä mukaan ja samalla sietää sitä, ettei äiti ole kotoutunut uuteen maahan.

Kwok tuo teoksessa osuvasti esille myös kielellisen etuoikeudettomuuden. Kimin äiti ei osaa juuri ollenkaan englantia, ja myös Kimin oma kielitaito on alkuvuodet hukassa. Pidin oivallisena sitä, että Kwok on kirjoittanut keskusteluihin väärin kuultuja sanoja (esim. kalja on Kimin kuuleman mukaan kalju ja niin edelleen). Väärin kuulemistahan kielitaito aluksi on, ja nämä huomiot ymmärrettävyyden katoamisesta toimivat myös Ulla Lempisen suomennoksessa. Kielitaidottomuudesta aiheutuu monenlaisia ongelmia: ihmissuhteita ei voi solmia, omia päivittäisiä asioitaan ei voi hoitaa, oppiminen on raskasta ja väsyttävää. Vasta matematiikan kieli saa a-Kimin huomaamaan, ettei hänen lahjakkuutensa ole mihinkään kadonnut. 

Yksi keskeisimpiä Kwokin teoksen teemoja on köyhyys. Kim ja tämän äiti eivät saa sukulaisiltaan apua; taustalla tuntuu olevan katkeruutta ja perhesalaisuuksia. Niinpä kahden naisen talous asettuu siihen ainoaan paikkaan, joka heille on osoitettu: risaiseen, homeiseen ja eläinten valtaamaan rähjään. Tehdastyössä on hurjat vaatimukset, ja vähäisenkin rahan hankkiminen vaatii Kimin apua. Kwok osoittaa, miten maahanmuuttajilla ei ole tilaisuutta eikä mahdollisuutta muuttaa tilannettaan - esimerkiksi kielitaidottomuus johtaa siihen, ettei Kimin äiti pysty pitämään puoliaan vaan tätä on helppo hyväksikäyttää.

Kwokin kirja puuttuu tärkeisiin aiheisiin, mutta se sortuu jonkinasteiseen raportointiin. Asiat tapahtuvat nopeasti ja aikaa kuluu: Kwok kirjoittaa useista vuosista. Niinpä erilaiset sattumukset kuitetaan monessa, ei niin keskeisessä vaiheessa selostuksen keinoin. Tunnelmallisuuden hetkiin pysähtymisen ohella olisin kaivannut teokseen myös aidompaa lapsikertojan ääntä. Vaikka maahanmuuttajan ongelmat käyvät hyvin ilmi, minusta tekstistä välittyy aikuisen, jo kokemuksiaan jäsennelleen ihmisen ääni. Myös loppu hajoaa. Aikataso vaihtuu, enkä ymmärrä päähenkilön moraalisia ratkaisuja.

Kwokin romaanin kohdalla on hyvä ottaa taas kerran puheeksi naiskirjailijoiden teosten kannet. Muun muassa Roxanne Gay on todennut Bad Feminist -teoksessaan (minulla parhaillaan kesken), että naiskirjailijoiden teoksia myydään seksistisillä kuvilla, sillä seksi myy. Useimmissa kansissa on naishahmo, usein selkäpuoleltaan kuvattuna. Näin on myös Kwokin suomalaispainoksessa, jonka kannessa koreilee aasialaiseksi tulkittava (muttei suinkaan yksiselitteisesti), nutturapäinen nainen. Nutturaa lävistää lyijykynä; niska ja yläselkä ovat paljaana. Mitä ajatuksia tällaiset kannet teissä herättävät?

Osallistun Kwokin romaanilla Muuttoliikkeessä-haasteeseen, minkä lisäksi listaan sen omaan feministiseen lukuhaasteeseeni.