Joyce Maynard: Haavoitettu

Joyce Maynard: Haavoitettu

HarperCollinsNordic 2017 (2016)

Suom. Pirjo Lintuniemi

382 s.

Pisteitä: 4/5

Uskoin päätökseni Avalle. Vaikka olin tavannut hänet vasta muutaman kerran, minusta tuntui, että hän oli osoittanut minulle aivan erilaisen tavan elää. Niin epätodennäköistä kuin olikin, että minäkin voisin saavuttaa jotain samanlaista, ajatus siitä, että löytäisi kumppanikseen ihmisen, joka pelkällä läsnäolollaan vei toiselta jalat alta - ja jolle itselleen kävi samoin toisen seurassa - tuntui ainoalta tavoittelemisen arvoiselta asialta. Ellei saanut sitä, oli parempi olla yksin.

Mikä siinä onkin, että niin monet tuntuvat hakevan ystävyydestä sitä, mitä ei ole omasta elämästään saanut mutta mitä on siihen haaveillut? Joyce Maynard kertoo Haavoitettu-romaanissaan ystävyyssuhteesta, jossa kaikki ei ole ihan hyvin. Helenin elämä on murskana, ilkeä isä on saanut yhteisen lapsen yksinhuoltaajuuden, ja Helenin elämä on tyhjä. Sitten Ava, joka vaikuttaa heti liian hyvältä ollaakseen totta, ottaa hänet huomaansa ja lahjoittaa hänelle ystävyytensä. 

Lukija huomaa jo ensisivuilla, ettei ystävyys ole sujunut kuten sen olisi voinut olettaa: romaani alkaa hetkestä, jolloin Helen näkee Avan vuosikymmenen jälkeen. Kun kertomuksessa sitten palataan Helenin muistoihin, on helppo hahmottaa, ettei ystävyyssuhde ole tasavertainen. Siinä missä Helenin elämä on hajalla, on Avan ja Swiftin elämä kulissinomaisen loistokasta. Menestystä, ystäviä, rahaa ja tilaa riittää ympärille vaikka kuinka paljon. Helen takertuu elämään, jonka täydellisyyttä on tietysti helppo toivoa. Vanhempi ystävyys kärsii ja katoaa, kun Avan ihmeellinen maailma kietoo Helenin pauloihinsa. Lukijan hälytyskellot heräävät viimeistään siinä vaiheessa, kun Ava ja Swift suhtautuvat Helenin uuteen miesystävään varsin nihkeästi. Hyvä ystävyys ei tuomitse, eikä se myöskään kehota pyrkimään elämään, jota ei todellisuudessa voi koskaan saavuttaa. 

Ava on psykologisesti varsin kiinnostava hahmo. Hän on selkäydinvamman saanut keski-ikäinen nainen, joka tuntuu kuitenkin aina olevan positiivinen. Se on hyvä - mietin pitkään, miten vammautuneita tässä romaanissa kuvataan, mutta pidin siitä, ettei pyörätuolissa istumisesta tehdä suurtakaan numeroa. Hän haluaa auttaa kaikkia, mikä saa lukijan epäilemään, onko auttaminen kuitenkaan altruistista vai piileekö taustalla jotakin muuta. Aivan lopussa Avasta paljastuu jotakin, jonka saattoi arvata mutta jota ei kuitenkaan avata tarpeeksi.

Toisaalta myös Helen tarjoaa paljon analysoitavaa. Hän kuvaa itseään tarinankertojaksi, joka on aina vältellyt totuudenkertomista - hän haluaa luoda maailman sellaiseksi kuin toivoisi tai haluaisi sen olevan. Lukija ei voikaan luottaa Helenin sanaan täysin. Koska ystävyyden epäaitouden jännite on olemassa jo alkusivuilta lähtien, tekee päähenkilöä myös mieli ravistella: herää jo, avaa silmäsi, miksi jätät hyvät ihmiset elämästäsi. 

Voi olla, että ilmiselvän jännitteen takia myös juoni on helppo arvata. On helppo kuvitella, mihin elämä lähtee kulkemaan, kun kanssakulkijaksi valitsee henkilön, johon ei ehkä pitäisikään luottaa. Osa romaanin lopputapahtumista on turhan dramaattisia, liian toimintapainotteisia. Lopulta Haavoitetusta kasvaa kuitenkin kiinnostava psykologinen kertomus ystävyydestä ja ystävyyden vallasta. Se kertoo ihmisistä, jotka eivät tiedä, ketä oikeastaan ovat, ja jotka luottavat vääriin ihmisiin. Haavoitettu sopii kuvaamaan aika montaakin romaanin hahmoista. Ystävyyden ohella romaani on tietysti kuvaus myös äitiydestä, äidin ikävästä ja huoltajuustaistelusta. Romaanin keskeisten henkilöiden kulissielämä kaatuu pala palalta. Maynardin kieli on sujuvaa ja tunnelmallista ja sopii tällaiseen ihmissuhderomaaniin mainiosti.

Feministinä on vielä huomautettava, että Maynard kertoo varsin valkoisen tarinan. En voinut olla ärsyyntymättä niistä suhteellisen harvoista hahmoista tai muista yksityiskohdista, jolloin muunvärisiä mainittiin. Ainoat rodullistetut hahmot ovat Havillandien palvelija ja tämän tytär. Tietyllä tavalla rodullistettujen alistaminen sopiikin siihen kuvaan, joka Havillandeista syntyy, mutta varsinaista kritiikkiä Maynard ei kuitenkaan osoita sille, että valkoihoiset palkkaavat tummempia palvelijoikseen tai alamaisiksiin. Toinen ongelmakohta ovat aasialaiset, jotka Maynard on onnistunut esineellistämään - hyvin kirjaimellisesti. Japanilaiset ja kiinalaiset mainitaan vain Havillandien sisustuksessa - nämä ihmisryhmät on veistetty eroottisiksi veistoksiksi ja sitä myötä heidät on paitsi erotisoitu myös eksotisoitu joksikin hyvin kaukaiseksi. 

Helmet-haaste: Valitsin kirjan takakansitekstin perusteella. Osallistun kirjalla myös BBF-haasteeseen.