perjantai 20. tammikuuta 2017

Kirsti Kuronen: Likkojen lipas

Kirsti Kuronen: Likkojen lipas
Karisto 2011
100 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Hihi. Nuorrun. 
Kirsti Kuronen osaa kirjoittaa. Ihastuin valtavasti hänen synkeän haikean toiveikkaan kaihoisaan Pahaan puuskaansa, jossa teinityttö menettää veljensä junan alle. Paha puuska sai myöhemmin elämässäni konkreettisempia muistoja, kun lähiympäristössäni tapahtui traagisia. Toisinaan nuoret lähtevät aiemmin kuin heidän pitäisi. 

Likkojen lipas on aivan toisensävyinen runoteos. Tässäkin teoksessa runot liittyvät, joskin löyhästi, toisiinsa. Teoksen keskiössä ovat ystävykset Taika ja Aamu. Teoksen ensimmäisessä ja viimeisessä osiossa kerrotaan yhteisesti heidän ystävyydestään, kun taas kaksi keskimmäistä osiota antavat vuorollaan äänen kummallekin tytölle. 

Likkojen lipas on runoteos naiseksi kasvamisesta. Runot kertovat nuoruudesta: koulusta, meikeistä, ideoleista, kavereista, kasvamisesta, vapaudesta. Yhtenä päivänä sitä huomaa, että enää ei olekaan lapsi:
(--) peace ja love oli kerran
kun toivotin pikkuveljen
kunnialla kaatopaikalle
sain kimblessä kuutosia
ja takerruin hattaraan

kunnes talven tammiaamuna:
vitalis-purkki tyhjä! (--)
Kurosen runokokoelma on hyvin lohdullinen, tyttöjä tukeva empaattinen teos. Se on helposti lähestyttävä mutta kuitenkin ovela: se sisältää paljon intertekstuaalisia viittauksia muun muassa ihmisiin ja sanontoihin. Luontosanastokin on läsnä, ehkä enemmän kuin mistä itse pidin. Toisaalta kokoelmassa on sellaista runotyttömäistä herkkyyttä, joka voi houkutella monia. 

Taikan ja Aamun ystävyys on kokoelmassa jatkuvasti läsnä. Ystävä on lähellä, nuoret viettävät yhdessä aikaa. Ystävyys on tärkeä kokemus: täytyy saada tuntea olevansa jonkun kanssa. Ystävän kanssa jaetaan salaisuudet, puhutaan ihastuksista. 

Kuittaan kokoelmalla 56 runoa luetuksi Runohaasteeseen, ja osallistun kokoelmalla myös BFF-haasteeseen. Koska runonpuhujia on kaksi, kuittaan Helmet-haasteesta usean kertojan kohdan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti