sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Sivutiellä-blogin kaksivuotinen taival

Mahtukoon tähänkin vuoteen
pinoittain kirjoja!
Tammikuun ensimmäinen on hyvä päivä. Viime vuonna tänä päivänä matkustin ensimmäistä kertaa kaupunkiin, jossa nykyisin asun. Olin matkalla tulevan poikaystäväni luokse. Tapaaminen vuoden ensimmäisenä päivänä tuntui hyvältä merkiltä, ja sitä se olikin. Rakkaus on kukoistanut, ja tänään on aika söpöstellä kuluneen vuoden kunniaksi. 

Kaksi vuotta sitten puolestaan kirjoitin ensimmäistä kertaa blogiini. Olin vanhempieni luona joululomalla, jännitin blogin perustamista. Käytin tuohon aikaan kamalasti pilkkuja, sillä yritin olla taiteellinen. Nykyään olen alkanut arvostaa konjunktioitakin. Taiteellinen hömpötyskieli ei tunnu enää yhtä olennaiselta - oma ääni syntyy asioista, jotka oikeasti kiinnostavat itseä ja joista tekee kerta toisensa jälkeen mieli kirjoittaa. 

Tänään blogini täyttää siis kaksi vuotta! (Jee!) Tämä toinen vuosi tuntuu asettaneen minut paikoilleen bloggarimaailmaan. Feminismin löytäminen on tuonut blogiini uutta sisältöä. Olen lukenut feministisiä teoksia ja tarkastellut lukemiani teoksia kriittisesti. Aate on antanut paljon omalle ajattelulleni. Rohkaistun myös perustamaan viimein oman, feministisen lukuhaasteeni. Liittykää mukaan! :) 

Kahden vuoden jälkeen bloggaamisesta on tullut tuttu, rakas harrastus. Viime vuonna kirjoitin uusista aluista ja niiden merkityksistä. Nyt uskallan jo rohkeasti sanoa, että blogi on tärkeä osa identiteettiäni: yhdistän sen rohkeasti ajatteluuni, mielipiteiden jakamiseen ja keskusteluihin. Blogimaailma on tarjonnut yhden väylän itseni kehittämiselle: niin kirjasuositukset kuin kirjoista keskusteleminenkin on vaikuttanut minuun positiivisesti.

Olen ehtinyt tänä vuonna blogissani paljon (suokaa anteeksi linkkiviidakkoni). Haasteen lisäksi nostin blogissani esiin feministisiä pohdintapostauksia muun muassa valkoisten lukijoiden etuoikeuksista, koulun sukupuolittuneesta lukemistosta sekä pojittelusta ja tytöttelystä. Marraskuussa osallistuin 30 sivun lukuhaasteeseen, ja onnistuin siinä mainiosti. Aiemmin viime vuonna luin lapsuudenkirjojani Lapsuuden lempparit -sarjaani, ja bongasin ja pohdiskelin erilaisia tekstilajeja Äikänopen tekstibongauksessa. Osallistuin naistenviikon lukuhaasteeseen, jossa pohdiskelin kirjallisuuden naiskuvia. Lukumaratoneja ehdin pitää useamman: sairaslomalla, hiihtolomalla, kesälomalla, kahdestikin, ja syksymmällä vielä novellien parissa. Osallistuin novellihaasteeseen ja näytelmienlukuhaasteeseen. Helmet-kirjastojen lukuhaastettakin täyttelin aina silloin tällöin.

Tämän vuoden tavoitteiksi voisin mainita samat kuin viime vuonnakin. Ehkä jossakin kohti voisi viimein olla aika tavata muita bloggaajia kasvotusten tai uskaltautua kirjamessuille. Katsotaan, mitä uusia juttuja tämä vuosi tuo minulle tullessaan. 
"Entä sitten tämä uusi vuosi? Mitä odotan? En ole juurikaan selannut katalogeja, seurannut uutuuksien ilmestymistä, mutta toivon pysyväni kirjallisuuden kartalla yhtä paljon kuin viime vuonnakin. Haluan maratoonata ja keskittyä lukemiseen, löytää hienoja kirjoja nuorille suositeltavaksi ja kenties päihittää muutaman klassikonkin. TBR-listani hädin tuskin etenee; aion herättää sen henkiin."
Tänäkin vuonna haluan esittää lukijoilleni kiitokset. Toivon keskustelun jatkuvan ja vinkkejä jaettavan yhä edelleen. Iloa ja seikkailuja teidänkin vuoteenne! :) 

6 kommenttia:

  1. Voin lämpimästi suositella kirjamessuilla käymistä. Se on hieno elämys. Voi tavata kirjailijoita, kuunnella haastatteluja ja nähdä muita kirjabloggaajia. Blogissasi on mielenkiintoisia tekstejä ja asetit hyviä tavoitteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla, että tekstini ovat kiinnostavia :) Kirjamessut kyllä houkuttelisivat (myös poikaystävääni).Täytyy harkita vakavasti osallistumista!

      Poista
  2. Onnea Sirri ja blogi! Olemme siis ikätovereita - miten mukavaa :) Ja koen samoin: bloggaamisesta on tullut todella rakas harrastus ja myös jollain tavalla identiteetin osa. Jatketaanhan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ehdottomasti jatketaan :)

      Poista
  3. Onnea Sirri ja pidä lippu korkealla. Täällä on mukava piipahtaa lukemassa pohdintojasi ajankohtaisista asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :) Samaan tapaan jatketaan!

      Poista