Viime viikolla tein vanhempieni kanssa retken Länsi-Suomeen meren äärelle. Matkaa ennen piti luonnollisesti pohtia, mitä luettavaa otan mukaan. Päädyin meriaiheisiin kirjoihin, ja sitten muistin, että Uppo-Nallehan saapui Reetan luokse merta pitkin. Niinpä pakkasin laukkuuni lastenklassikon, joka on kyllä ollut lapsuudessani läsnä mutta josta ei muistanut juuri muuta kuin Uppo-Nallen peippospelon. Narulla kuivaaminen oli sekin painunut mieleeni, ja harmittelin, ettei lukemani teoksen kannessa ollut tuota ikimuistoista kuvaa.
Uppo-Nalle paljastui mitä sympaattisimmaksi lastenkirjaksi! Ilahduin ensinnäkin siitä, ettei teoksessa korostetasukupuolirooleja, vaikka ne taustalla näkyvätkin (isä tietää kaiken, äiti hoitaa kotia ja Reeta Uppo-Nallea). Toisekseen teoksen luvut ovat hyvin rakennettuja tarinakokonaisuuksia, joissa yksi seikkailu saadaan sekä aloitettua että päätettyä. Kun kuvia on teoksessa vain silloin tällöin, jää lukijalle aikaa visualisoida tarina itsenäisesti.
Uppo-Nalle opettaa paljon elämästä. Uppo-Nallen peippospelon avulla käsitellään sitä, että jokin asia saattaa olla pelottava ja että pelosta toipumiseen voi mennä aikaa. Hylkäämisen ja ystävystymisen kokemukset tulevat myös esiin.
Aina silloin tällöin Uppo-Nalle tai Laulava Lintukoira runoilee tai laulaa kerrontatekstin välissä. Karjalaisen runot ovat leikkisiä ja hassuja, ja niissä pelleillään riimeillä. Osassa on hyvinkin syvällinen sanoma, osa on hupsutuksia, joille voi nauraa. Runojen merkitys teksteille ei sinällään aukene, mutta ne sointuvat hyvin osaksi kokonaisuutta.
Yllätyin Uppiksesta positiivisesti. Tarinat ovat nopealukuisia, ne opettavat jotakin ja ovat kieleltään ja tapahtumiltaan hauskoja. Tekeekin mieli jatkaa Uppisten lukemista, niin mukava satukokemus tämä ensimmäinen osa oli! Mitä muistoja teillä liittyy tähän merten takaa saapuneeseen nallekarhuun? Vieläkö muistatte, että alkujaan Uppo-Nallen nimi oli ollut Alfonso?
Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
WSOY 1979
125 s.
Pisteitä: 5/5
Kommentit
Lähetä kommentti