Naistenviikko: suomalaista Seljaa ihastelemassa

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt

WSOY 1993 (1955)

241 s.

Pisteitä: 4/5

Virvasta tuntui kuin hänessä olisi ollut kaksi ihmistä. Toinen oli voimakas ja kaunis - se osasi kirjoittaa, kuunnella musiikkia ja lukea runoja, se eli maailmassa joka oli täynnä ihmeellisiä värejä ja valoja, romantiikkaa ja satua. Toinen puoli taas oli kömpelö ja mitätön - änkytti tunneilla, kompastui mattoihin, tuskastui hiuskuontaloonsa, sai huonoja numeroita matematiikan kokeista ja suri katkerasti kesakoitaan.

Naistenviikkoni huipentuu tänään tyttökirjaklassikkoon, joka on suomalainen vastine Louisa M. Alcottin Pikku naisille. Rauha S. Virtasen Seljan tytöt muistuu mieliin lapsuusvuosilta, ja onnekseni sain lukea kirjan samoilla kansilla, joilla olen sen lapsuudessanikin lukenut. Hassua, miten tyttökirjojen kohdalla kaipaakin luettavaksi juuri sen alkuperäiskantisen teoksen. 

Seljan tyttöjen idea noudattelee Alcottin romaanista tuttua kerrontaa: Virtanen kuvaa neljän sisaruksen (Margaritan, Krisin, Virvan ja Dodon) elämää. Siinä missä Alcottin teos myötäilee aikansa uskonnollisuutta, isänmaallisuutta ja ydinperhe-elämää, on Virtasen romaanissa havaittavissa modernisoitumisen muutokset. Seljan isä menee uusiin naimisiin, syntyy uusperhe, ja adoptiotyttären Margaritan tarina poikkeaa sekin perinteisistä perhekuvauksista. Teini-ikäinen sisarusparvi saa kasvaa vapaamassa maailmassa, jossa nuoruuden oikut jo tunnetaan ja jossa he saavat elää suhteellisen itsenäistä elämää. 

Samalla Seljojen elämä on kuitenkin normien sävyttämää: huulten punaaminen on kauhistus, ja lukujen tarinoissa on samanlaista opetuksellisuutta kuin Alcottinkin kertomuksissa. Turhamaisuudesta ja kateellisuudesta on päästävä eroon, ja tyttöjen tehtävä on kasvaa hyveellisiksi ihmisiksi. Paatoksellisuus ei kuitenkaan kuulla Seljan tyttöjen tarinasta yhtä vahvasti kuin Pikku naisista, sillä tytöt ovat jokseenkin omapäisiä. Bethin tapaan myös Seljan nuorin sisar, Dodo, on jonkinlainen pieni pyhimys, jolle hyvätapaisuus ja toisten huomioiminen on luontevinta ja helpointa. 

Suuria Seljan tytöissä ei tapahdu, mutta romaani on hyväntuulinen kuvaus nuorten elämästä. Kris jää minulle hieman etäiseksi hahmoksi; sen sijaan muistan jo lapsena samastuneeni taiteelliseen ja herkkään Virvaan. Olisin kaivannut hänen ääntään enemmänkin kirjaan; jatkuva fokalisaation vaihtelu häiritsee tässä teoksessa jonkin verran. Margarita taas on ailahtelevaisuudessaan varsin sympaattinen, sillä hän osoittaa sen, ettei nuoruus ole helppo ajanjakso. Hänen epätäydellisyytensä kiehtoo minua, ja vaikka hänen kasvamistaan on mukava seurata, toivoisin silti hänen pitävän osan omapäisyydestään. Ihana, muumimammamainen äitipuoli Rea kun tuntuu kasvattavan kaikista lapsista varsin siveellisiä nuoria naisia. Nuoreksi kasvaminen ja nuoruuden epävarmuus käyvät hyvin ilmi tästä teoksesta. 

Tyttökirjasuosikkien lukemista on ehdottomasti jatkettava. Seljan tyttöihinkin kuuluu vielä kolme osaa, ja jatkoa on myös Alcottin teoksille. Mitä muita tyttökirjoja suosittelisitte luettavaksi? Mitkä ovat omia suosikkejanne?

Toisaalla Seljan tytöistä: Krista, Nuori opettajatar, Booksy