Siirry pääsisältöön

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupunfista
Gummerus 2016
215 s. 
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Kaunis, runollinen.

Lyyrinen romaani miehestä, joka suunnitteli Helsingin, ja hänen surumielisestä elämästään

Jukka Viikilän saama Finlandia-palkinto yllätti vähän. Akvarelleja Engelin kaupungista ei vaikuttanut minusta alun perin teokselta, josta voisi muodostua merkittävä osa suomalaista kirjallisuutta. Nyt, palkinnon saatuaan, että kirjailija että hänen teoksensa ovat maineensa ansainneet.

Akvarelleja Engelin kaupungista on päiväkirjaromaani, jossa Viikilän kuvittelema Engel pukee sanoiksi elämäänsä Helsingin suunnittelijana. Romaani on kertomus rakennustaiteesta, rakennuksista ja perhe-elämästä. 

Oloni tätä runollista ja kuvallista romaania kohtaan on kahtalainen. Sanon ensin kauniin: Jukka Viikilä on tehnyt romaanistaan kauniin ja tyylikkään. Akvarelleja Engelin kaupungista on kirjoitellut niin upealla suomen kielellä, että sen virkkeitä tekee mieli jäädä kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Finlandia-palkinnolle tekee oikein hyvää se, että palkittu teos saa tunnustusta runollisesta kielestään. Viikilän teksti on herkkää ja kaunista luettavaa. 

Toisaalta haikailen sitä, että teoksesta olisi jäänyt mieleen muutakin kuin kaunis kieli. Minä en pystynyt kiinnittymään tarinaan yhtä paljon kuin olisin halunnut. Helsinki on minulle etäinen kaupunki, en tunne sen rakennuksia, eikä sen historia ole minulle henkilökohtaisesti kovinkaan merkittävä. Engelin muistin lähinnä lukion ruotsin oppikirjasta, jonka tekstissä tämä mainittiin. 

Siinä missä Riitta Jalosen Kirkkaus onnistui herättämään syvän mielenkiinnon pähenkilöä kohtaan, jäi Engel vaiheineen hyvänpäiväntutuksi, jonka vaiheita jää seuraamaan kauempaa. Viikilä kertoo romaanissaan paitsi erään kaupungin uudelleen rakentamisesta, myös arkkitehtuurin traagisesta, kolhosta tarinasta. Vaikka varsinkin tytär on Engelille rakas, perhe näyttäytyy silti ulkopuolisena - tai sitten ulkopuolinen on Engel, joka ei oikein löydä omaa paikkaansa.

Niille, joille Helsinki on rakkaampi kaupunki, Viikilän teos antanee enemmän kuin minulle. Viikilä onnistuu pysähtymään hetkiin, kiinnittämään sekä Engelin että lukijoiden huomion pieniin kuvallisiin kohtauksiin. Teoksen runollisuus on nautinnollista, mutta sen maailmaan en osannut uppoutua. 

Toisaalla: P.S. Rakastan kirjoja -blogissa ihastellaan viipyilevää, lyyristä kieltä, Kirjakaapin kummitus -blogissa romaanista lumouduttiin, ja Lillin kirjataivaan vlogipostauksessa kirjaa kuvataan rakkaudentunnustuksena Helsingille.

Kommentit

  1. Minulle kävi samoin, että teos jäi etäiseksi ja kieli oli kaunista, mutta muusta ei oikein saanut kiinni. Helsinki ei itsellenikään ole niin tärkeä, että olisin siitä saanut sen enempää irti. Mutta toisille tämä on iso, toisille vähän vähemmän iso. Ja niinhän se aina kaikkien kirjojen kohdalla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Helsingin tuntemus ja kaupungin tärkeys auttanevat solahtamaan romaanin maailmaan. Kieli oli kyllä kaunista ja nautittavaa, ja jos kirja olisi kertonut jostakin itselle läheisemmästä aiheesta, olisin varmasti uppoutunut tähän paremminkin.

      Poista

Lähetä kommentti