lauantai 24. kesäkuuta 2017

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alan Bradleyn pehmodekkarit sopivat kesään loistavasti. Vaikka en yleensä dekkareita luekaan, ovat englantilainen kartanomiljöö ja nokkava pikkuvanha päähenkilö hurmanneet minut. 

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bazar 2015 (2011)
Suom. Maija Heikinheimo
419 s.
Pisteitä: 4/5
Hopeisen hummerihaarukan tapaus on, sarjaedeltäjiensä tapaan, varsin klassinen christiemäinen arvoitus- ja rikostarina, jota pohjustetaan muutamin keskushahmoin, murhin ja mahdollisin motiivein. Flavia on taas paikalla, kun rikoksen uhri löytyy taistelemassa hengestään - vain vuorokautta aiemmin Flannella on ennustanut Flavialle ja saanut luvan asustaa de Lucen maaperällä. Soppa on melkoinen, kun Flavia sattuu toisellekin rikospaikalle. 

Bradley osaa hyödyntää rikoskirjallisuuden keskeisimpiä piirteitä: lukijan hämäämistä, ennakkoluuloihin vetoamista, henkilöpaljoutta, ristiriitoja, kadonneita henkilöitä ja yllätyksiä. Hopeisen hummerihaarukan tapaus on lajityypilleen uskollinen kertomus, jossa lukijaa yritetään pidätellä oikean ratkaisun löytämisestä. 

Vaikka Flavia-sarjan kolmas osa ei sinänsä tarjoa mitään uutta tai säväyttävää, on Bradleyn tyyli sen verran koukuttava, että koko sarja tekee mieli ahmaista kesän aikana. Neljäs odottaa jo hyllyssä. Tässä osassa naureskelin erityisen paljon sisarusten välisille metkuille, jotka tähdittävät muuta kerrontaa. Teksti etenee sujuvasti, ja yksi syy sarjaan koukuttumiselle ovat henkilöhahmot. Kuten muissakin sarjoissa, myös tässä ilahtuu siitä, että saa palata samojen, tuttujen henkilöiden luo yhä uudestaan ja uudestaan. Gladys-pyörä on yksi suosikeistani! Kumma, miten pelkkä nimen antaminen voi elollistaa kulkupelin!

Ilahduttavaa on, ettei Bradleyn sarjan sivujuonteena ole romanttista käännettä - mitä nyt yksi poliiseista ihastelee Feelyä - vaan sarjassa liikutellaan vähä vähältä de Lucen perhehistoriaa ja pohditaan, mitä muuttuneessa taloustilanteessa mahtaa tapahtua. Lukijaa houkuttelevat myös viitteet aiempiin romaaneihin: ne tekevät lukijasta salaliittolaisen, joka jo tietää, mihin Bradley viittaa. Kunnia kirjailijalle siitä, ettei romaani kuitenkaan paljasta aiempien tarinoiden tapahtumia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti