 |
Zadie Smith: Swing time
WSOY 2017
Suom.Irmeli Ruuska
463 s.
Pisteitä: 4/5
|
Alkuvaiheessa Tracey ja minä emme olleet ystäviä emmekä vihamiehiä tai edes tuttuja: hädin tuskin puhuimme keskenämme. Toisaalta meillä oli aina se yhteinen tietoisuus, väliimme pingotettu näkymätön nauha, joka yhdisti meidät ja esti meitä ajautumasta liian syvällisiin suhteisiin muiden kanssa.
Feministinä minua on kiinnostanut tämän kevään kaunokirjoissa erityisesti Zadie Smithin uutuus Swing time. Smith tarttuu romaanissaan moniin teemakokonaisuuksiin, jotka koskettavat rodullistettujen elämää. Valta, etuoikeudet ja rodullistaminen pyörittävät romaania, jossa rodullistettu kertoja päätyy ensiksi alisteiseen ystävyyssuhteeseen ja sitten valkoihoisen artistin avustajaksi. Alkaa matka, jossa kohdataan, tai ollaan kohtaamatta, etuoikeuksia, pohditaan valkoisen ihmisen valtaa ja rakennetaan identiteettejä.
Varsinkin valta on Smithin romaanin keskiössä. Sen käsittely alkaa jo romaanin alussa, jossa kuvataan kertojan ja Traceyn välistä ystävyyttä. Viime aikoina kirjallisuuteen on nostettu paljon ystävyyskuvauksia, joissa vallan epätasapaino määrittää ystävysten välistä suhdetta. Swing timessa hyväksikäyttävä ystävyys syntyy monestakin tekijästä: taloudellisista mahdollisuuksista, Traceyn omapäisyydestä, kateellisuudesta ja yhteisestä rodullistamisen kokemuksesta. Jollakin tavalla yhteinen identiteetti tuo kertojan ja Traceyn yhteen, mutta jo pian kertoja saa huomata, että ystävyyssuhde liikkuu Traceyn mielialojen ja -halujen mukaan. Romaani paljastaa, että myös Traceyn tuntema kateellisuus on monella tapaa osana ystävysten välistä suhdetta.
Toinen merkityksellinen valtasuhde syntyy, kun kertoja pääsee töihin valkoisen Aimee-artistin avustajaksi. Työsuhde korostaa rodullistetun ja etuoikeutetun valkoisen välistä suhdetta: jälkimmäinen johtaa ja päättää edellisen asioista, tarjoaa työpaikan ja päättää työtehtävistä. Aimee edustaa sitä ihmisryhmää, jota valkoisen lukijan tulisi romaanissa pohtia. Lähtiessään erääseen afrikkalaiseen valtioon Aimee todella ajattelee tekevänsä hyväntekeväisyyttä, pelastavansa maailman, vaikka tarjoaakin vain valkoista pelastamista. Etuoikeutettu asema mahdollistaa sen, että Aimeen tarvitse kyseenalaistaa tai tiedostaa omia motiivejaan tai mahdollisuuksiaan, vaan hän voi toimia vieraassa kulttuurissa hyvinkin röyhkeästi. Paikallisiin tapoihin tutustuminen ei häntä kiinnosta. Moni on pitänyt matkaan sijoittuvaa jaksoa tylsempänä kuin romaanin muuta osaa, mutta minua se kiinnosti oikeastaan eniten: Smith kuvaa monin keinoin sitä, miten länsimaat käyttävät valtaansa suhteessa Afrikan valtioihin.
Vieraaseen valtioon tutustuminen ei suju helposti romaanin kertojaltakaan, vaan hän joutuu, Britannian kansalaisena, hyvinvointivaltion asukkaana, tunnustamaan tietyt etuoikeudet, joita hänellä, rodullistetun asemasta huolimatta, on. Siinä missä Aimee ei kohtaa etuoikeuksiaan, alkaa kertoja hahmottaa sitä, millaisille alueille hän voi astua. Suhteessa työnantajaansa hän on selvästi alistettu ja sorrettu, kun taas uudessa valtiossa hän näyttäytyy länsimaalaisena vieraana. Smith rakentaa keskushenkilölleen monimutkaisen identiteetin, johon vaikuttavat valta, rodullistaminen, etuoikeudet ja niiden menettäminen.
Swing time vie lukijansa kohtaamaan luokkaerot ja niiden aiheuttamat etuoikeudet ja -oikeudettomuudet. Romaanin rodullistetut henkilöhahmot kohtaavat jossakin vaiheessa lasikaton, jota on hankala tai mahdotonta ylittää. Kertojan äiti taistelee päästäkseen politiikkaan mutta joutuu taipumaan usein; kertoja taas on riippuvainen siitä, mitä Aimee hänelle tarjoaa. Irti päästäminen ja omien ratkaisujen tekeminen ei ole aina mahdollista, vaikka omat ajatukset olisivat ristiriidassa sen kanssa, miten ympäristö elämäänsä elää. Traceykaan ei, alun menestyksestään huolimatta, saavuta sellaista elämää, mistä on haaveillut, vaan joutuu kohtaamaan sen, mihin hänen yhteiskuntaluokkansa on hänet johdattanut: itsenäisen naisen haaveet kariutuvat, ja hankala perhe-elämä odottaa. Swing time osoittaakin, miten alun alkujaan huonot perhesuhteet vaikuttavat rodullistetun elämässä vielä pitkään. Romaanin loppupuolella Tracey tiuskahtaa kertojalle heidän välisestään kuilustaan näin:
"Kuule, latele vaan noita hienoja sanoja: se systeemi on olemassa, ja sinä ja sun vitun mutsisi kuulutte siihen."
Lukukokemuksena Swing time on samalla kertaa sekä helppo että raskas. Smithin virkkeitä, vaikka ne pitkiä ovatkin, on helppo lukea: kertojan ajatukset liukuvat luonnollisesti asiasta toiseen. Sujuvasta kielenkäytöstä huolimatta Swing timesta jää päällimmäisenä mieleen se, miten se pakottaa lukijan asemoimaan itsensä suhteessa kirjan henkilöihin. Kuten Ruskeita tyttöjä lukiessani, myös Smithin teosta läpikäydessäni minun oli myönnettävä, että tämä kirja ei ole suunnattu minulle. Smithin tekstistä on kyllä helppo poimia niitä epäkohtia, joita rodullistettujen elämään liittyy, ja niitä etuoikeuksia, joita valkoisilla länsimaalaisilla on - näiden asian tiedostaminen on vaikea mutta antelias prosessi ja saa ajattelemaan lukukokemustakin toisin. Vaikka en aina pystynytkään ymmärtämään kertojan ajatusmaailmaa - en ollut varma, mitkä tapahtumat johtivat mihinkin kertojan tunne-elämässä - pystyin kunnioittamaan Smithin teosta hienona, monipuolisena tarinana. Swing time on feministille monella tavalla opettavainen romaani, ja siihen kannattaa ehdottomasti tarttua.
Kommentit
Lähetä kommentti