Sivutiellä

Luen Saara Turusen Hyeenan päiviä muutaman kuukauden ikäinen vauva sylissäni. Hän imee maitoa, minä olen tehnyt illalla työhakemusta. Pääsispä taas töihin, pääsispä opettamaan kirjoittamista, pääsispä olemaan taas muutakin kuin äiti! Hyeenan päivissä erityisen raikkaalta tuntuu alkuasetelma, jossa päähenkilö ei ole ensin ollenkaan halunnut lasta mutta havahtunut sitten kuitenkin siihen, että haluaa. Tuntuu sittenkin tyhjältä ilman. Yhä edelleen lapsensaamiskysymys typistyy joko-tai-asetelmaan: joko sitä on halunnut olla äiti lapsesta saakka tai sitten ei ikinä. Miltä tuntuu alkaa haluta lasta vasta, kun on miltei liian myöhäistä? Miltä tuntuu haluta lasta, kun ei tiedä, haluaako lasta? Päähenkilö elää eri maailmojen välissä. On ne ystävät, jotka ovat jo saaneet lapset ja ovat sitä mieltä, että lapset ovat parasta, mitä on. Sitten on ystäviä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden ja kokevat päähenkilön lapsihaaveen petoksena. Et kai muutu niuhottajaksi, joku kysyy, ja päähenkilö miettii,

  Sitä voisi kuvitella, että nykyihminen valitsee kumppaninsa vapaasti, mutta oikeastaan romanttisia suhteita säädellään monin hiljaisin ihmissuhdenormein. Näitä Silja Liukkonen käsittelee romaanissaan Tunkeutuja, jonka päähenkilö, biseksuaalisuutensa löytänyt kolmekymppinen nainen, ihastuu pariskuntaan. Tunkeutuja kysyy, millaista on olla ihmissuhteessa, jolle ei ole olemassa sosiaalista koodistoa. Millaista on olla ihastunut moneen ihmiseen yhtä aikaa? Miltä tuntuu olla bi, kun on ensin ajatellut olevansa lesbo? Miten navigoida monisuhteisuudessa, miten kommunikoida kaikkien osapuolten kanssa terveillä tavoilla? Päähenkilön, Jonin ja Jonnan välille syntyy kummallisia valtajännitteitä, jotka tuovat mieleen Raven Leilanin Kiillon. Siinä missä Kiillossa valtasuhteet syntyvät valkoisuudesta, Tunkeutujassa kyse on luokasta. Päähenkilö huomaa piilottelevansa köyhyyttään ja toteaa, että "kun meillä oli vaatteet päällä, palauduimme väistämättä rooleihimme". Päähenkilö epäilee, pys

Aila Meriluoto, toim. Anna-Liisa Haavikko:  Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004. Siltala 2010 Raskausajan yövalvomisista on seurannut jotakin hyvää: olen alkanut pitää uudelleen säännöllistä päiväkirjaa. Kirjoitin päiväkirjaa säännöllisesti 14-vuotiaasta parikymppiseksi, mutta sittemmin kirjoitusjaksot ovat olleet lyhytkestoisia ja liittyneet lähinnä yksittäisiin elämänkriiseihin. Siitä on nyt jonkin aikaa, kun löysin Aila Meriluodon päiväkirjateokset kirjaston vaihtopisteeltä. Vaarallista kokea -teoksen toi kirjahyllyyn iäkäs pappa: en voinut olla miettimättä, millainen tarina oli tuonut hänet hetkeen, jolloin hän luovutti kirjan seuraaville lukijoille. Tältä kohtaa -teoksen tarinaa en tiedä tarkemmin - tosin kirja näkyy olevan kirjaston vanha poisto - mutta olen iloinen, että olen saanut molemmat teokset omaan hyllyyn. Postuumisti julkaistun En minä vielä pääty -teoksen luin viime vuonna. Tältä kohtaa kattaa miltei 30 vuotta kirjailija-runoilijan elämästä. Teoksen alkupuoli