Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004

Aila Meriluoto, toim. Anna-Liisa Haavikko: 
Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004.
Siltala 2010

Raskausajan yövalvomisista on seurannut jotakin hyvää: olen alkanut pitää uudelleen säännöllistä päiväkirjaa. Kirjoitin päiväkirjaa säännöllisesti 14-vuotiaasta parikymppiseksi, mutta sittemmin kirjoitusjaksot ovat olleet lyhytkestoisia ja liittyneet lähinnä yksittäisiin elämänkriiseihin.

Siitä on nyt jonkin aikaa, kun löysin Aila Meriluodon päiväkirjateokset kirjaston vaihtopisteeltä. Vaarallista kokea -teoksen toi kirjahyllyyn iäkäs pappa: en voinut olla miettimättä, millainen tarina oli tuonut hänet hetkeen, jolloin hän luovutti kirjan seuraaville lukijoille. Tältä kohtaa -teoksen tarinaa en tiedä tarkemmin - tosin kirja näkyy olevan kirjaston vanha poisto - mutta olen iloinen, että olen saanut molemmat teokset omaan hyllyyn. Postuumisti julkaistun En minä vielä pääty -teoksen luin viime vuonna.

Tältä kohtaa kattaa miltei 30 vuotta kirjailija-runoilijan elämästä. Teoksen alkupuoli oli minulle kiinnostavin: sen merkinnöissä Meriluoto käsittelee kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Päiväkirjamerkinnät paljastavat varsin mehukkaita juttuja kustannusmaailmasta ja osoittavat, etteivät kirjailijoiden tulot tai oikeudet ole 40 vuodessa merkittävästi muuttuneet - mitä nyt entistä huonompaan suuntaan. "Ei sitä romaania ilman pääomaa tehdä", Meriluoto kirjoittaa. "Suomalainen palkka elämäntyöstä kirjailijana: plus miinus nolla."

Meriluodolta sataa kritiikkiä entiselle kustantamolleen WSOY:lle ja perkaapa hän sitäkin, miksi kirjailijalta vaaditaan julkisuutta. Meriluoto kirjoittaa myös teostensa vastaanotosta, muun muassa siitä, miten miehet lyttäsivät Vaarallista kokea -teoksen mutta naiset puolestaan samastuivat siihen. Niinpä niin: kirjallinen maailma on ollut aina miehistä, ja Meriluoto sanoittaa sen ongelmallisuutta hyvin.

En minä vielä pääty -teoksen tapaan myös näissä päiväkirjamerkinnöissä käsitellään vanhenemista. Kolmessakymmenessä vuodessa ehtii tapahtua paljon: viisikymppinen muuttuu kahdeksankymppiseksi, vanhuuden vaivat lisääntyvät väistämättä. Siitä huolimatta Meriluoto tarjoaa lukijalle toisenlaisen käsityksen vanhuudesta. Ei vanhuus ole kuihtumista, Meriluoto toteaa, vaan "rikastumista, täyttymistä äärimmilleen". Yhä vanhanakin elämä tarjoilee yllättäviä asioita, kokemuksia, ajatuksia, haluja. Tämä ajatus lohduttaa ja kantaa minua.

Meriluoto kuvaa rohkeasti ja suorasanaisesti vanhenevan naisen halua, toisinaan sen vähenemistä, toisinaan sen kaipuuta. Lukija huokaa rakastavalle mutta kuormittavalle avioliitolle alkoholistin kanssa. Teos päättyy Meriluodon puolison kuolemaan. Jokin loppuu. "En tiedä nukunko enää koskaan", Meriluoto pohtii.