Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus



Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Siltala (2008)
583 s.
Pisteitä: 4/5

"Toinen komentelee toista, tönii, läpsii ja määräilee, vie toisen hatun ja itsetunnon, työntää edellään vaaratilanteisiin. Käyttää hyväksi.
Käyttää hyväksi ja rakastaa.
Toinen puolustautuu laimeasti, ja suostuu. Valittaa ja nostaa hattunsa maasta ja suostuu. Itkee ja suostuu.                                                                              Suostuu ja rakastaa."
Mies, avioliitossaan epäonnistunut, omaa ja yhteiskunnan mieskuvaa pohtiva; Hän, vastakohta, hallitsija, julkisuushakuinen. Kahden miehen suhde - mutta millainen?

Runsaus: Kuten hyviä kirjoja niin usein, tätäkin teosta vaivaa teemojen runsaus. Lukijana tunsin itseni riittämättömäksi, kun en tiennyt, mistä narusta vetää, mihin tarttua. Luenko teosta vain hallitsijan ja hallittavan välisenä kuvauksena, pitäisikö antaa mahdollisuus Hänelle, etsisinkö kaikki homoseksuaalisuuden symbolit vai huomioisinko veljessuhteen uskonnolliset viittaukset? Miten tarttua näihin kaikkiin teemoihin - ja varmaan vielä moniin muihinkin - ja samalla antautua ainoastaan tarinalle?

Minä ja Hän: Kohtuuttomuuden ydin muodostuu kertojaminän - epäluotettavan, kokemuksiaan arvottavasti  tarkastelevan miehen - ja Hänen, julkisuus- ja valtahakuisen miehen, keskinäisestä valtasuhteesta. Jälkimmäinen omii kertojan itselleen vähä vähältä, kertoja alistuu ja menettää otteensa itseensä, omaan elämäänsä. Vähitellen valtasuhde alkaa muistuttaa parisuhdetta, jossa toinen itsekkäästi alistaa toista. Isoine kirjaimineen Hän saa jumalallisia piirteitä: hän hallitsee, päättää ja ansaitsee erityiskohtelua. Kertojaminä alistuu, kiillottaa Hänen kengät, peittelee nukkumaan. Hän puolestaan alistaa, pakottaa kertojan järjettömiin ratkaisuihin, ottaa tämän työpanoksen omiin nimiinsä, käyttää hyväksi taloudellisesti ja monilla muilla tavoilla. Hän ei herätä sympatiaa, minä inhosin hahmoa saman tien, en pysty sietämään hyväksikäyttäjiä edes kirjallisuudessa! On ihmeellistä, miten oma lukukokemukseni jopa häiriintyi Häntä kohtaan kokemastani vastenmielisyydestä: mihin tällaisia hahmoja tarvitaan? Ja kuinka kertoja voi olla niin naiivi, niin alistuva?

Seksuaalisuus: Myös seksuaalisuus, seksi ennen kaikkea, rakentuu vallan kautta. Kohtuuttomuudessa seksissä on aina hallitsija ja altavastaaja: seksi on hallitsevan osapuolen (miehen) tarpeiden tyydyttämistä, toisen osapuolen hyväksikäyttämistä ja, niinpä niin, maksullistakin. Päähenkilöille prostituutio on statuksen nostattamista, täytyyhän jokaisen miehen kokeilla maksullista naista, vaikka riskit aseman menettämiseen toisinaan tiedostetaan. Rujon ja rajun, aina jotakuta satuttavan seksin takana näyttää kuitenkin olevan kiellettyjä haluja ja seksuaalisuuksia. Lukija - ulkopuolinen ystävä - haastetaankin tarkastelemaan teoksen ja yhteiskunnan seksuaalisuuskuvaa. Onko seksistä tullut pelkästään hyväksikäyttämistä, oman aseman nostatusta, keino tyydyttää vallan- ja hallitsemisentarve? Missä todellinen nautinto, missä rakkaus, missä tasa-arvo?

Ellipsit: Rakastan ellipsejä! Hyvä kirja jättää kertomatta, se kehottaa, jopa pakottaa lukijan tulkitsemaan. Kohtuuttomuuden kieli on juuri sellaista, mistä Saision tunnen: muutaman virkkeen mittaisia kappaleita, yksinkertaista mutta terävää kieltä, paljonpuhuvia rivivälejä. Saisio osaa sanoa paljon sanomatta juuri mitään. Harvan kirjailijan virkkeissä on yhtä paljon tiivistämisen voimaa kuin Saisiolla: pinnalliseltakin vaikuttavissa virkkeissä, Koko illan olin hyvällä tuulella -tyyppisissä latteuksissa, piilee paljon sellaista, mitä ei suoraan sanota. Minuun tämä tyyli tehosi, ja pystyin hyvin kuvittelemaan hyväntuulisen illan, sen, miten kertojan ryhti kohenee, miten hän saapuu kotiin jäntevin askelin, asettaa takkinsa naulaan tavallista pontevammin, katsoo vaimoaan hyväksyen, antautuu leikkimään lapsensa kanssa, aika kuluu.
   Saisio ei tietenkään ole ainoa kirjailija, joka jättää teoksessaan jotakin sanomatta; kyse on siitä, miten Saisio sen tekee. Rivinväli kappalejakona antaa hengähdystauon niin lukijalle kuin romaanihenkilöillekin, toisaalta se pysäyttää henkilöt kuuntelemaan, mitä pienessä hetkessä tapahtuu. Seuraavan lainauksen tyhjä riviväli tiivistää hetkellisen tunnelman: kysyjä ja vastaaja katsovat toisiinsa, kysymys jää leijumaan ilmaan, hetken kiusallinen hiljaisuus, kunnes vastaus:
- Mennään asiaan, hän sanoi, ja minä, että mennään. (Liian ahdas lohikäärmetakki häiritsi minua.)                                                                   Kysyin, mikä oli asia.   
Hän sanoi, että olin, hänen käsityksensä mukaan, kohtalaisen surkea toimittaja.
Lukija: Kohtuuttomuudessa lukijaa kutsutaan kahteen rooliin: minäkertojaratkaisu kehottaa samastumaan päähenkilöön, mutta samanaikaisesti lukijalle putoaa luontevasti rooli minäkertojan puhuttelemana kaukaisena, ulkopuolisena henkilönä. Päähenkilön muistelmat ovat kertomus siitä, mitä meillä päin, suomalaisessa yhteiskunnassa, tapahtuu, ja ystävä, teoksen sinä, asetetaan kertojan viiteryhmien ulkopuolelle. Kaukaisesta ystävästä muodostuu hahmoton, uskonnoton, jopa kulttuuriton alkuperäisolento, jolle kertoja selittää yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, sitä, mille tasolle yhteiskunta on rappeutunut, sitä, ettei mikään ole enää alkuperäistehtävässään. Vaatteet eivät enää suojaa kylmältä, niillä nostatetaan statusta, seksi ei ole lisääntymistä vaan nautinnon ja vallan tunteen hakemista. Sinän roolissa lukija asetetaan tarkastelemaan sitä, miten ihmiskunta kaikella toiminnallaan pyrkii saamaan itselleen valtaa, julkisuutta, menestystä. Saision teoksella on tärkeä sanoma, mutta runsaudessaan se jätti minut myös hämmennyksen valtaan: mihin kaikkeen lukija voikaan tarttua, miten monta roolia itselleen ottaa!

Kommentit