Siirry pääsisältöön

Määräävätkö pojat, mitä koulussa luetaan?

Lukeminen puhututtaa ja mietityttää minua paitsi bloggaajana ja lukijana, myös äidinkielenopettajana. Lukemiseen ei ole helppoa innostaa. 

Tämänkertainen postaukseni kohdistuu erääseen kommenttiin. Siinä kysyttiin, valitaanko äidinkielen tunneilla ääneen luettavaksi kirjoja, joissa on poikanäkökulma tai jotka kiinnostavat poikia. Äidinkielenopettajien välisissä keskusteluissa on puhuttu ääneen lukemisesta, ja on aiheesta uutisoitukin.

Keskustelussa heitettyjen ehdotusten perusteella on helppo vastata kyllä: luettavat kirjat valitaan niin, että poikiakin jaksaa kiinnostaa. Samaa toistaa käsitys siitä, että nimenomaan pojat pitää saada lukemaan. Pojat, pojat, pojat! Koulu-uutisointi keskittyy jatkuvasti siihen, miten poikia ei huomioida koulussa tarpeeksi ja miten koulu on tyttöjä varten. Koska tällä kertaa haluan pysyä tytöissä, en nosta poikien onnetonta luku- ja kirjoitustasoa postaukseni ytimeksi. Pojille annetaan ääni niin monessa asiassa muuten.

Kovin monta epäkohtaa näihin keskusteluihin ja uutisointiin liittyy. 

Ensinnäkin keskustelusta unohtuvat tytöt, jotka eivät lue. Kaikki tytöt eivät lue, heissä on heikkoja lukijoita, kuten on pojissakin, he juuttuvat puhelimiin yhtä tarmokkaasti eivätkä jaksa keskittyä. Kaikki tytöt eivät ole kilttejä, hiljaisia lukutoukkia, jotka harrastavat vain kirjojen selailua. Sitä heidän ei tietysti tarvitse ollakaan.

Entä miksi lukemiseen kannustaminen keskittyy siihen, että saadaan heikotkin (lue: pojatkin) lukemaan? Toisinaan kuulee sanottavan, että lahjakkaat oppivat opettamattakin. Se ei kuitenkaan tunnu tasa-arvoisen, ihmislähtöisen koulun käytänteeltä. Ne, jotka pitävät äidinkielestä, lukemisesta, kirjoittamisesta ja tarinoista, ovat ansainneet luokassa yhtä paljon huomioita kuin nekin, joita kirjat eivät kiinnosta. Lukijatyypit, sukupuolesta riippumatta, ansaitsevat myös koulussa hyviä, tarpeeksi haastavia lukukokemuksia ja vinkkejä siihen, miten he voivat lukutaitoaan ja -kokemuksiaan kehittää. Nämä ihmiset ovat palkintonsa ansainneet. 

Ja vaikka ongelmallista on se, etteivät pojat lue, on ongelma sekin, jos koulutuntien teksteissä ei tuoda esiin tyttönäkökulmaa ja muita sukupuolia. Tytöillä - ja muunsukupuolisilla - on oikeus tulla kuulluksi koulussa. Puuduttavaa se on heillekin on kuunnella tarinoita, joita he joko ovat lukeneet aiemmin tai jotka on selvästi osoitettu toisille viiteryhmille. Vaikka on huippua innostaa heikompaa lukijaa kirjojen pariin, on sekin hienoa, kun taitavat ja osaavat nuoret innostuvat uusista kertomuksista. 

Lopuksi voi tietysti kritisoida sitäkin, että myös äikänopefoorumeilla puhutaan tyttöjen ja poikien kirjoista. Miksi kirjallisuutta pitää jaotella niin vahvoihin laatikoihin - värittää kirjat punaisiksi ja sinisiksi ja sitten ihmetellä, kun nuoret eivät uskalla lukea monipuolisesti? 

Oppilaiden kirjavinkkaukset ovatkin parasta toimintaa, mitä omalla työpaikallani viime vuonna näin. Sain itsekin hyviä lukuvinkkejä!

Millainen missio kirjallisuuden opetukselle pitäisi asettaa? Pystytäänkö koulussa tasa-arvoiseen työhön, vai onko ensisijaista pelastaa heikoimmat, hukkumaisillaan olevat heikot lukijat? Määräävätkö pojat, mitä koulussa luetaan?

Kommentit

  1. Uskoisinpa, että äidinkielenopetuksessa on paljonkin hiomista. Enkä ole ollenkaan niin innoissaan uudesta opetussuunnitelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyn ihan mielenkiinnosta: miksi et innostu uudesta OPS:sta? Epäilemättä se kyllä aiheuttaa paljon opettelua kaikille osapuolille. Toisaalta tuntuu, että välillä on hyödyksikin, että joutuu kyseenalaistamaan aikaisemmat tavat opettaa.

      Poista
  2. Mietin omaa valintakriteeriä ja useimmiten se liittyy vuodenaikoihin, tuleviin tapahtumiin ja opettavaiseen aiheeseen, toisinaan realistisia tarinoita, toisinaan satuja ja fantasiaa. Esim.sadonkorjuun aikaan näytän kuvia oikeista kasviksista ja luen niistä.Yleensä teen valintoja etukäteen, mutta kirjastolaiset ovat asiantuntijoita ja heiltä saa hyviä neuvoja. Kirjastokäynnit ovat vakio, joten kaikilla on jo eskarista asti omat pulpettikirjat. Niitä seuraamalla huomaa lasten kiinnostukset ja kyllä ne poikkeavat niistä mitä opettajana valitsen ääneen luettavaksi. Pojat valitsevat dinosauruksia, urheilua, tietokirjoja, mahdollisimman paljon kuvia. Tytöt valitsevat eläinaiheisia ja leivontaan liittyviä kirjoja. Harrastukset näkyvät molempien kirjavalinnoissa.
    Jos joku haluaa tulla eteen lukemaan kirjaa, se on sallittua, jopa toivottua. Luemme paljon ääneen ja keskustelemme aina sisällöistä. Toisinaan oppilailta puuttuvat omat kirjat, jos menen sijaiseksi uuteen luokkaan, sitä varten minulla on kirjoja mukana. Suomen lasten hölmöläissadut on varma valinta yllättäviin tilanteisiin. Puluboi ja Poni alemmilla luokilla.
    Olen tietoisesti pysytellyt keskilinjalla, eli ei kirjavalintoja pelkästään poikia ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, miten lukemis- ja kirjakäytäntöjä muualla toteutetaan! :) Kannatan tietty itsekin keskilinjalla pysymistä, sitä, että pyritään vuorotellen huomioimaan ryhmän erilaiset kiinnostuksenkohteet. Pienen feministisen herätyksen koettuani jään väkisinkin ihmettelemään, miksi pojat valitsevat juuri dinoja, urheilua - ja ennen kaikkea kuvia. Toisaalta tärkeintä on, että kukin lukee sellaista, mikä itseä oikeasti kiinnostaa. Olen itse miettinyt yläkoulun puolella, että yhteisen kirjan lukeminen on aina vähän ongelmallista siksi, etteivät kaikki mitenkään nauti samasta kirjasta. Ennemmin tekisi mieli luetuttaa kirjoja teemoittain tai genreittäin. Varmaan ääneen luettavista kirjoistakin pitäisi pitää ryhmänsisäinen äänestys, jotta nuorten ääni kuuluisi valinnoissa paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti