Siirry pääsisältöön

Joka päivä on naistenpäivä -haaste: Marguerite Duras - Emily L.

Marguerite Duras: Emily L. 
Otava 1989 (1987)
Suom. Annikki Suni
PIsteitä: 5/5
Emily L:ssä ei tapahdu paljon: pariskunta istuu baarissa, tarkkailee ympäristöä. Joitakin sanoja vaihdetaan, mutta eniten liikkuu aika. Tarinaa kehystää imperfektimuotoinen kerronta, jossa tapahtunutta peilataan nykyhetkestä käsin; välillä ollaan tapahtuma-ajassa, jossa nainen puhuttelee rakastettuaan preesensissä. Toisinaan kerronta etäännyttää pariskunnan ja siirtyy kuvaamaan merielämää viettävää pariskuntaa, kapteenia ja tämän vaimoa. Duras liikuttaa eri näkökulmia taitavasti ja rakentaa niistä yhtenäisen kudelman. Romaanissa kiehtoo sen vähäeleisyys.


Emily L:ssä on kiinnostavaa tapa, jolla Duras kuvaa pelkoja. Jo romaanin alussa nainen joutuu kohtaamaan omat rasistiset pelkonsa, kun hänen ensimmäinen ajatuksensa korealaisturisteista on, että nämä ovat tulossa tekemään väkivaltaa. Emily L:ssä korostuukin monella tapaa se, että kaikki ei ole siltä mitä näyttää: rodullistetut eivät ole stereotypian mukaisesti pahoja, sivukorvalla kuultu tarina kapteenin vaimosta ei kerro kaikkea tämän elämästä, eikä rakastettu olekaan enää niin rakas kuin on halunnut uskotella.

Vaikka Emily L. käsittelee uskomuksia ja niiden sirpaloitumista, näyttäytyy Durasin romaani minulle eniten kuvauksena naisen asemasta. Durasin kuvaamat naiset eivät ole onnellisia vaan kaipaavat jotakin, mitä eivät ole saaneet. Päähenkilö koettaa saada otetta rakastetustaan mutta kokee tulleensa torjutuksi; kapteenin vaimo tekee kuolemaa - ainakin parisuhde tekee - ja hänen miehensä on rajoittanut hänen elämäänsä; baarin emäntä on lähdössä toiselle mantereelle paremman elämän  perässä. 


Emily L:stä tulee väistämättä mieleen monia naisklassikkoja. Lukijalle ilmenee, että kapteenin vaimon lempeyden taustalla onkin kipeitä asioita. Naisen kirjailijuus - runojen kirjoittaminen - on tullut kapteenille paitsi yllätyksenä myös kauhistuksena ja tämä on pyrkinyt tuhoamaan naisen uran kirjoittajana. Mieleen tulee väistämättä Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ja se, kuinka mies niin kovin usein on rajoittanut naisen ammatillista kehittymistä. Myös Woolf omine huoneineen pyörähtelee mielessä, kun luen Durasin teosta. Emily L:ään vertautuvien klassikkoteosten tapaisesti Duras kuvaa osuvasti sitä, miltä näyttää, kun mies huomaa, että naisella on omakin elämänsä eikä tämä ole omistanut kaikkea puolisolleen:

Runo näytti siltä kuin se olisi tarkoitettu loukkaamaan kapteenia. Ja vielä enemmänkin: runossa ei kapteenia otettu mitenkään huomioon. Kapteeni oli piinapenkissä. Hän oli juuri sinä päivänä miettinyt mitä ihmettä oli saattanut tehdä joutuakseen niin arvottamaksi naisensa silmissä - ja myös mitä hänen olisi pitänyt tehdä, jotta hänen olemassaolonsa näkyisi runossa, vaikka hyvin etäisenä vihjeenä. Ja sitten hän oli tajunnut mielestään kammottavan totuuden että häntä ei ollut koskaan ollut olemassa naisen maailmassa eikä tulisi koskaan olemaankaan.

Onko Marguerite Duras teille tuttu kirjailija? Mihin teokseen kannattaisi tutustua seuraavaksi? 


Kommentit