Siirry pääsisältöön

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Teos & Schildts & Söderström
365 s.
Pisteitä: 3/5

"Vauhtia on oltava ettei uppoa läpi pahimmissa paikoissa, mutta ei sellaista vauhtia että säntää eteenpäin kuin raivo härkä vaan pitää nähdä mikä tilanne on. Koko ajan täytyy tietää miltä edessäpäin näyttää ettei porhalla ohuen jään alueelle jolta ei sitten pääsekään pois. Jää on siitä kiinnostavaa, että vaikka on kulkenut hyvän matkaa sellaisella alueella, jää ei ikinä kanna jos yrittää tulla samaa tietä takaisin."

Kirjablogini alkaa suuresta kirjasta, palkitusta, pidetystä, kehutusta. Yhteisö kaukana saaristossa, pappi perheineen mantereelta. Mielikuva idyllisestä saaresta, läheisistä väleistä, pienestä seurakunnasta, todellisuudessa liiankin pienestä, jopa ahtaasta. Ihmisläheisyyttä, sopeutumista, surua.
                                                                                                 
Odotukset:  Ehkä hieman yllättäen  lähipiirini ei kehunut Jäätä, joka kuulemma on niin tavanomainen, henkilöt jäävät ohuiksi, eikä kaunis kieli pelasta tarinaa. Omatkin ajatukseni olivat samansuuntaisia, vastaanhangoittelevia: tämä ei näytä minun kirjaltani. Liian rauhallinen, liian tyyni. Jotenkin liian keski-ikäinen. Mutta toisaalta: Finlandia-palkinto, blogien kehut. Pitihän se kokeilla. Yllättäen Jää toimi: kaunis kieli, hyvä lukuromaani, leppoisaa, kevyttä ja silti merkityksellistä. En jäänyt niin tyhjäksi kuin olin kuvitellut jääväni.

Yhteisö: Minua kiinnostaa se, miten saaristolaisuutta kuvataan usein yhteisönä: eristetyllä saarella, meren ympäröimänä, ihmiset ovat kiinni vain toisissaan. Ja miten usein paljastuukaan, että se yhteisö, jossa ihmiset linkittyvät toisiinsa kiinteästi, ei olekaan niin yhteisö kuin voisi ajatella. Että kiinteät siteet toisiin aiheuttavat kyräilyä, juoruilua, tiukkoja rooleja, odotusten pakonomaista täyttämistä. Tämä vastakkainasettelu idyllisen saaren ja riitaisan saaren välillä käy Petterillekin pian selväksi; minä itse jäin kaipaamaan vielä lisää, vielä lisää ristiriitoja, halveksuntaa ja päähenkilöiden haastamista.

Potentiaali: Mikä valtava potentiaali merkitysten rakentamisessa, saariston, meren, jään symboliikassa! Siksi ylläoleva lainauskin, hetkittäin teos saa ajattelemaan syvästi, näkemään suuria metaforia, kuvia. Minulla tuo suurten merkitysten rakentaminen jäi kuitenkin vain hetkittäiseksi, luin Jään tarinana, en vertauskuvina, vaikka saaristosymboliikka on aina kiehtonut minua. Miksi en saanut teoksesta enempää irti?

Huippukohta: Tätä odotin ja odotin, takakannen talvella jää asettuu eri aluiden ja kirkkosaaren väleihin kuin kivilattia lupasi minulle suurta draamaa, välirikkoja, kyräilyä. Siihen ehkä petyin, luulin enemmän. Ristiriidat eivät olleet niin vaikutuksellisia kuin olin ajatellut. Itä- ja länsiluotolaisten välit eivät kiristyneet eivätkä jäätynyt niin paljon kuin kuvittelin. Kaikki ratkeaa, ajattelin, ja erehdyin pitämään kirjaa tyynenä lukukokemuksena, kuvauksena saaristolaiselämästä ja papinperheestä. Kunnes sitten huippukohta, jää rikkoutuu, ja lukukokemus siinä samalla. Kyllä se hetkeksi upotti, jäädytti: miksi juuri näin? Miksi tapahtui näin? Ja siitä hetkestä pidin kirjasta vielä enemmän, unohdin kaikki kyseenalaistamiset, jotka olin jo suunnitellut valmiiksi, melkein kirjoittanut jo paperillekin.




Kommentit

  1. Tässä kirjassa oli minulle paljon mieluista etenkin miljöön osalta. Minulle tuli kirjaa lukiessa usein tunne, että olisi halunnut kyetä lukemaan sen alkukielellä. Kirjan tempo oli minulle hieman liian verkkainen. Yleensä se ei ole ongelma minulle.

    VastaaPoista
  2. Minulle kävi tosiaan vähän toisinpäin - en yleensä välitä vain tunnelmaan pysähtyvistä, kuvailevista teoksista, mutta tässä se jotenkin toimi. Ihan loppuun asti miellytävä fiilis ei kuitenkaan kantanut, ja kaipasin jotain suurempaa jo ennen lopputapahtumia. Minä olin suunnitellut ruotsiksi lukemista, mutta tämä olisi kyllä kuulunut luokkaan "haastava lukea alkuteoksena". Jännä olisi kuitenkin nähdä, miltä tunnelma tuntuu ruotsinkielisessä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti