Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
Otava 2005
221 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Huh. Elämässä tapahtuu raskaita asioita.

"Epätodellisuuden tunne voimistuu taas. Ei niin hauska ihminen voi kuolla. Totta kai voi. Kuka tahansa voi kuolla. Ei voi. Ihminen joka nauraa niin paljon ei voi tappaa itseään. Ihminen joka käy suihkussa, lukee kirjoja ja harrastaa seksiä, ei voi olla vaarallisella tavalla masentunut. Kyllä voi. Masennusta on monta lajia, ja jokainen niistä on vaarallinen."

Kuvaus surusta ja surutyöstä, vaietusta aiheesta.

Kokemus: Minulle Loppuunkäsitelty oli vaikuttava teos. Sen aiheet kiinnostivat: itsemurha, mielenterveys. Olen katsonut monien ihmisten - valitettavan nuorten ja itsenikin - kärsimystä vierestä, halunnut ymmärtää, mitä mielen rikkoutuminen tarkoittaa ja mitä siitä seuraa. Härkösen Loppuunkäsitelty valottaa omaisten näkökulmaa, sitä, millainen kärsimys- ja surutyöprosessi läheisen itsemurhasta seuraa. Teosta on vaikea lähestyä muuten kuin aiheensa kautta: kuten Katrikin toteaa, toisen ihmisen kokemuksia ei voi arvostella tai analysoida. Henkilökohtaista kuvausta surusta ja surutyöstä ei voi pilkkoa palasiksi, pyytää muuttamaan toisenlaiseksi, varsinkaan, kun teos itsessään on vaikuttava lukukokemus. Ahmin sen perjantaina töiden jälkeen lähes yhdeltä istumalta. Loppuunkäsitelty on helppolukuinen ja samalla vaikea, sen viehätysvoima - jos niin voi tämän kirjan kohdalla sanoa - perustuu omiin kokemuksiin siitä, että Härkösen maailma voisi aivan hyvin olla minunkin maailmani. Jollekulle olisi voinut jo käydä huonosti: ihmiset voivat pahoin.

Kysymykset: Härkösen teoksessa nautin eniten kysymyksistä. Siitä, miten kuolema herättää erilaisia mietteitä, väitteitä, syytteitä ja kysymyksiä. Suru iskee pintaan piikkeinä, kivuliaina hetkinä, vyöryy ylitse ja melkein hautaa. Vaikka Loppuunkäsitelty on kieleltään helppolukuinen teos, Härkönen herättää lukijan tietyillä ajatuksilla. Niin kuin nyt esimerkiksi yllä oleva katkelma, ajatus siitä, miten kenestäkään ei koskaan voi tietää. Maailma on hallitsematon, eikä kenenkään pahaa oloa saa vähätellä. Härkönen kirjoittaa paljon myös itsesyytöksestä, jossittelusta, joka, niin normaali reaktio kuin onkin, täyttää ajatukset. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Miten olisi pitänyt toimia, että mitään ei olisi tapahtunut? Niin Loppuunkäsitelty kuin koko maailma on karu: mitään ei olisi voinut tehdä toisin. Vaikka kuinka haluaisi, kaikkea ei voi hallita. Elämässä tapahtuu asioita, joita ei pitäisi tapahtua mutta tapahtuu silti. Muistan, kuinka lukioaikanani kirjoitin esseen kiusaamiskokemuksistani, ja sain palautteeksi seuraavaa: mieti vielä, miten kaikki olisi voinut mennä toisin. Miksi minun olisi pitänyt miettiä sellaista? Olisiko mikään voinut mennä toisin? Joskus asioiden on vain annettava tapahtua, tai sitten ne vain tapahtuvat.

Kirjailija: Luin Loppuunkäsiteltyä pitkän työviikon päätteksi (sivuhuomio: työssä sujuu hyvin, mutta alku on aina raskasta ja tekemistä suunnattomasti). Kiinnitin lukiessani huomioni siihen, miten Härkönen pohtii tekeillä olevaa romaaniansa huonoksi. Luin muutama vuosi sitten Juhannusvieraan, enkä lämmennyt sille. Loppuunkäsitelty muistutti minua siitä, että kirjailijatkaan eivät kykene aina parhaimpaansa: kirjoittaminen on heille työtä, joskus romaanit on vain saatava valmiiksi. Muu yksityinen elämä säätelee kirjailijoiden työtä ihan yhtä paljon kuin se säätelee minkä tahansa muun työn suorittamista. Lukijana kuitenkin odottaa usein saavansa parasta suoraan pöytään tarjoiltuna. Mutta mistä lopulta voi tietää, millaisissa olosuhteissa romaani on kirjoitettu? Mistä voi tietää, mikä on kirjailijan parhain saavutus senhetkisessä elämäntilanteessa? Monet asiat ovat niin suhteellisia.

Loppuunkäsitellyn ovat lukeneet esimerkiksi Katri, joka tuo esiin mielenkiintoisen havainnon lukijoiden tirkistelunhalusta, ja Krista, jolle Loppuunkäsitelty on puolestaan muodostunut tärkeäksi teokseksi kerta toisensa jälkeen.