Siirry pääsisältöön

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa
Atena 2011 (2006)
Suom. Raija Nylander
259 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Hih. Helpottaa lukujumia.
"Emmi hyvä, oletko jo huomannut, ettemme tiedä toisistamme yhtään mitään? Me luomme virtuaalisia mielikuvitushahmoja, muodostamme illusionäärisiä harhakuvia toisistamme. Esitämme kysymyksiä, joiden viehätys on siinä, että ne jäävät ilman vastausta. Niin, me nautimme toistemme uteliaisuuden herättämisestä ja lietsomisesta jättämällä sen poikkeuksetta tyydyttämättä. Yritämme lukea rivien välistä, sanojen välistä, kaiketi pian jo kirjaintenkin välistä. Pyrimme vimmatusti arvioimaan toisiamme oikein ja samalla olemme tarkkoina, ettemme missään tapauksessa paljasta itsestämme mitään oleellista."
 
 Miten mielikuvat syntyvät? Millaisia mielikuvia kielellä muodostetaan? Miten sanat vaikuttavat käsitykseemme toisesta ihmisestä? Hassu romanttinen kertomus sähköposteista ja ihmisistä, jotka koettavat tutustua toisiinsa.
 
Perimmäisesti: Glattauerin Kun pohjoistuuli puhaltaa -romaanin perimmäiset kysymykset ovat kiinnostavia, varsinkin, jos sattuu olemaan lingvisti ja äikänope. Vaikka Kun pohjoistuuli puhaltaa on kevyt ja kepeä, se perustuu ajatukseen siitä, että luomme kielellä tietynlaisia mielikuvia itsestämme ja toisestamme. Miten ihmiset tutustuvat toisiinsa, kun he eivät näe toisiaan? Miten mielikuvat toisesta muodostuvat, kun ainoa kommunikaatiotapa on kirjoitettu kieli? Miten toiseen voi tutustua sähköpostien, chattien tai deittisovellusten avulla? Romaani käsittelee samoja kysymyksiä, joita olen joutunut ja saanut pohtia omassa elämässäni. Tapasin poikaystäväni Tinderissä (minä niin luulin, etten liity sinne koskaan), chattailimme, jännitimme ensimmäistä puhelua - ja sitten kävi ihan mieletön tuuri. Muistan, että kuvittelin häntä aluksi hyvin toisenlaiseksi kuin mitä hän oikeasti on: ihmettelin yleiskielisiä viestejä ja pohdin, miten huolitellusti hän oikeasti puhuu. Nyt hänen murteensa on tarttunut minuun. Hih.

Uudestaan: Tartun kirjoihin harvoin uudestaan. Viihteellisestä kirjallisuudesta ja sen merkityksestä on käyty paljon keskustelua, ja koen itsekin, että höttökirjojen tarkoituksena on piristää mieltä kertaalleen, antaa pieni hengähdystauko. Suuriksi kirjoiksi muodostuvat usein ne, jotka liikuttavat kyyneliin, vaativat lukijalta älyä, yllättävät tai tuntuvat ainutkertaisilta. Siksi tuntuu vähän kummalliselta, että Glattauerin Kun pohjoistuuli puhaltaa on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen. Luin romaanin nyt toista kertaa. Kaipasin kevyttä, romanttista luettavaa, sillä en ole jaksanut aikoihin keskittyä lukemiseen. Hyllyni notkuu kirjoista, mutta en malta istua lukemaan.

Muisto: Olen jakanut Glattaueriin liittyvän muiston aiemminkin blogissani. Tartuin tähän kerran kotonakotona ollessani, ja seuraavana päivänä oli kiirehdittävä lainaamaan jatko-osa. Muistan nyt, miksi. Kirja koukuttaa helppolukuisuudessaan, ja loppuratkaisun keskeneräisyys jää kiusoittelemaan lukijaa. Aion hakea toisen osan heti huomenna. 

Kiehtova: Kun pohjoistuuli puhaltaa on symppis. Se on helppolukuinen: romaani on kirjoitettu sähköpostiviesteinä, viestit ovat lyhyitä, välillä intensiivisen toteavia ja kiihkeitä, välillä rönsyilevämpiä. Emmi ja Leo tutustuvat toisiinsa, hakevat toisistaan jotakin, mitä todellisuudesta ei tunnu saavan. Molempien elämäntilanne tuntuu vaativan sitä, että he saavat muuta ajateltavaa. Lukijaa ei yllätä, että kaikki muut ajatukset tuntuvat katoavan nopeasti. Romaani perustuu jännitteisiin: siihen, tapaavatko Emmi ja Leo, siihen, millaisia henkilöt oikeasti ovat, siihen, millaisen kuvan he ovat toisistaan muodostaneet.
 
Ärsyttävä: Teos on myös ärsyttävä, kahdella tapaa. Ensinnäkin siksi, että se jää kesken eikä minulla ole toista osaa lainassa! Toisekseen siksi, että hahmot eivät kohtele toisiaan aina hyvin. Romaani on mukavan rouhea, mutta mielikuvissani en muistanut, miten epäkypsiä Emmi ja Leo toisinaan ovat. Vehtaamista, vitkuttelua ja vatulointia tässä on! Sähköpostiviestittely tuntuu nykyään jo vähän vanhanaikaiselta. 

Kommentit

  1. Mä en ole vieläkään lukenut sitä jatko-osaa, vaikka on ollut varmaan kaksi vuotta projektina. Pitäisi kaivaa se jostain esiin :D Viihdyttävä tämä Pohjoistuuli oli, sen muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin sen heti perään. Sekin on herttainen, mutta minusta Glattauer alkoi jo toistaa itseään. Kannattaa silti selvittää, miten Emmille ja Leolle käy 😊

      Poista

Lähetä kommentti