Islantilaista kansanperinnettä - Sjón Skugga-Baldur

Sjón: Skugga-Baldur

Like 2005 (2003)

Suom. Tuomas Kauko

112 s.

Pisteitä: 5/5

Bookstagram on upea yhteisö, eikä vähiten siksi, että kirjavinkkejä sataa joka päivä. Instagramista poimin tämänkin kirjan, Sjón Skugga-Baldurin. Moni tuntui tykästyneen Sjón kieleen ja luontokuvauksiin, minua kiehtoi teoksen lintuaiheinen kansi. 

Skugga-Baldur kertoo papista, Baldur Skuggasonista, joka tekee, mitä tahtoo, ja Fridrik B. Fridjónssonista, jolla on ollut kasvattitytär. En oikeastaan halua avata teoksen juonta enempää - se on parhaimmillaan silloin, kun siitä ei tiedä kaikkea. Ikävä kyllä teoksen takakansi kertoo enemmän kuin lukijan olisi välttämätöntä tietää.

Skugga-Baldur rakentuu islantilaiselle tarinankerronnalle, ja onkin hyvä, että suomentaja ilmaisee teoksen ensilehdellä, että skuggabaldur on kansantarinoiden hahmo, joka on sekoitus kissaa ja kettua tai koiraa. Se voidaan tulkita myös pahaksi hengeksi tai piileskeleväksi ihmiseksi. 

Tämä tieto antaa teokselle tulkintakehyksen. Pappi, Baldur Skuggason, näyttäytyy jo alussa ristiriitaisena, jopa pahansuopana henkilönä - hän on valmis tekemään mitä tahansa pyydystääkseen napaketun. Hänellä on myös omat salaisuutensa, joita Sjón vähitellen teoksessaan paljastaa. Olennaista Skugga-Baldurissa on ihmisen moraali ja suhtautuminen toisiin ihmisiin. Sjónin teos muistuttaa myös siitä, miten tärkeää on suhtautua vammaisiin ihmisiin kuten muihinkin. 

Sjón romaanissa kaikki on upeaa. Rakastan teoksen käänteistä kronologiaa - aloitetaan siitä, mitä tapahtuu nyt, ja keritään sitten edellisen päivän ja aiempien vuosien tapahtumia auki vähitellen. Näkökulma on välillä papin, välillä Fridrikin, mutta kullakin osiolla on paikkansa romaanissa: kerrankin vaihtelevat näkökulmat tuntuvat tarpeellisilta. Jännitteitä riittää teoksen viimesivuille asti, ja teos on symboliikkaa täynnä. Lienee selvää, että jatkan Sjónin teosten lukemista.

Toisaalla: Kirjakaapin kummitus, Salamatkustaja,