Amir & Khalil: Zahran paratiisi

Amir & Khalil: Zahran paratiisi
Like 2011 (2011)
Suom. Petri Stenman
255 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Huh. Ravisteleva.

Kadonneen pojan äiti: "Mehdi, he luulevat sinun kuolleen! Tiedän ette ole: sinä olet poikani! Niin kauan kuin hengitän, et kuole. Niin kauan kuin puhun, et kule. Niin kauan kuin minä olen, sinä olet!"

Tuskallinen sarjakuvaromaani Iranista ja eräästä perheestä, jonka poika katosi mielenosoituksessa.

Ajankohtainen: Media tulvii turvapaikanhakijoita. Lähi-idän maat kuohuttavat ja pohdituttavat, raivostuttavat ja pelottavat. Aihe on polttava koulussakin, nuorilla on vahvoja mielipiteitä. Kaikki uusi pelottaa, ihan ymmärrettävästikin. Zahran paratiisin luettua on kuitenkin pysähdyttävä pohtimaan, miksi olemme niin vihaisia. Mitä me ymmärrämme siitä kaikesta pahasta, jota toisissa maissa tapahtuu? Mitä tiedämme niistä kauheuksista, joita toisaalla tapahtuu? Miksi olemme vihaisia ihmisille, jotka kantavat mukanaan traumaattisia kokemuksia, traumaattista elämää?

Pimento: Amirin ja Khalilin sarjakuvaromaani on muistutus siitä, että Lähi-idässä tapahtuu asioita, joista emme tiedä. Media ei uutisoi kaikkea. Iran ei ole turvallinen maa miehillekään. Zahran paratiisia lukiessa jää väkisin pohtimaan, mikä kaikki oikeastaan jää pimentoon. Mitä meille ei kerrota? Mitä heille ei kerrota? Zahran paratiisi paljastaa diktatuurikoneiston, korruption ja väkivallan kierteen - yhteiskunnan, jossa yksilö ei ole turvassa. Mitään oikeuksia ei voi taata. Mielipiteitään ilmaisseita nuorukaisia raiskataan vankiloissa, pidätettyjen kohtaloita on vaikea, ellei mahdoton, selvittää, ihmisiä katoaa väkijoukkojen nenän edestä eikä heistä enää kuulla. Väkivalta on läsnä arjessa: ihmisiä teloitetaan nostureissa, jätetään kansan katseltavaksi. Amir ja Khalil valottavat teoksessaan todellisuutta, jonka olemassaolo tekisi mieli kieltää. Miten tällaista voi tapahtua? Ja kuitenkin, samaan aikaan, kaikkien kauheuksien keskellä, Zahran paratiisi on kuvaus myös perheestä, lähimmäisenrakkaudesta ja särjetyistä ihmisistä. Se on tarina siitä, mitä media harvoin nostaa esille: Lähi-idän maissa elää aivan tavallisia ihmisiä, niitä, joiden maailma murtuu ja murskaantuu, kun poika ei palaa kotiin. Niitä, jotka reagoivat aivan samoin kuin mekin tekisimme, jos kauheudet koskisivat meitä.

Sarjakuvat: Zahran paratiisi on ensimmäinen tänä vuonna lukemani sarjakuvaromaani. Aika pitkään karttelin sarjakuvia ja sarjakuvaromaaneja; sitten, noin vuosi sitten, luin Habibin, josta tuli yksi koskettavimmista lukuelämyksistäni. Zahran paratiisi jatkaa samalla linjalla, kertoo islamista, islamilaisesta maasta, toisesta kansasta, jossa kuitenkin elää aivan samanlaisia ihmisiä.Pidän sarjakuvaromaaneista, jotka rakentuvat selkeän tarinan varaan, kertovat toisesta kulttuurista ja esittävät tarinan realistisesti. Mustavalkoinen piirustustyyli kiehtoi minua, pidin siitä. En ole piirtämisen asiantuntija enkä osaa kommentoida teoksen visuaalisuutta tarkemmin; tiedän vain, että juuri tällaisesta tyylistä pidän. Erityisesti nautin niistä hetkistä ja ruuduista, jotka esittävät tarinaa hiljaisesti, ilman sanoja. Zahran paratiisi on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Zahran paratiisia ovat tutkineet myös Norkku, Reijo Valta, Mari A. ja Reija Karvonen.