Koska lukiessani nolostelin eritoten kansikuvaa, kuva jääköön puuttumaan.
Juha Vuorinen: Kristianin teinivuodet
Diktaattorikustannus 2011
259 s.
Pisteitä: 2/5
Tunnelma: Ääk. Noloa.
"Pesosten miehet jähmettyivät paikalleen. Otto järkyttyi saksalaisen pornolehtensä paljastumisesta ja Kristian omista sanoistaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan vaan odotti kuin kaksintaistelija vastapuolen ensimmäistä elettä. Otto oli saanut Nutte!-lehtiä entiseltä työkaveriltaan, jonka veli oli Saksaan seilaavalla rahtilaivalla kansimiehenä. Kyseinen lehti oli erikoistunut varttuneiden saksalaisten herrasmiesten ja nuoriksi tytöiksi pukeutuneiden naisten ja joissain yhteyksissä myös eläinten kanssa touhuiluun. Kristian ei tajunnut, mitä isä haki niistä lehdistä. Tai pikemminkin sai.Kristian, 16 vuotta, ajattelee seuraavia asioita: seksiä, naisia, seksiä, naisia, kavereita, viinaa, krapulaa.
Nolostelu: Aina silloin tällöin kirjapiireissä nousee puheenaiheeksi se, mitä on sopivaa lukea. Mikä on lukemisen arvoista? Mikä on hyvää kirjallisuutta? Mikä osoittaa hyvää, sivistynyttä ja laajaa lukumakua? Mitkä suosion ulkopuolelle jääneet teokset ovat sellaisia, joita kehtaa lukea julkisella paikalla? Jos ajattelee asiaa suvaitsevaisuuden näkökulmasta, koko keskustelu tuntuu turhalta. Miksi lukumaku pitäisi rajata tiettyihin kirjoihin? Miksi toiset kirjat olisivat parempia ja hyväksytympiä kuin toiset? Niin - erilaisten kirjojen kokeilemisen pitäisi kai nimenomaan olla osoitus lukutapojen laajuudesta ja avarasta kirjallisuuskäsityksestä. Toisaalta on vaikea olla huomaamatta normeja, joita lukemiseenkin liittyy. Viihdekirjallisuuden arvosta on keskusteltu blogimaailmassa paljonkin, ja aihe jakaa mielipiteitä. Vuorisen teos kuuluu ilman muuta viihdyttäviin romaaneihin: sen ei ole tarkoitus olla kokeellinen taideteos. Niin avarakatseinen kuin haluaisinkin olla, en voinut olla nolostelematta tätä kirjaa lukiessani. Suurin syy oli kansikuva - en olisi kehdannut pitää kirjaa kädessäni junassa tai kirjaston lukusalissa. Saatoin punastella jopa kotonanikin.
Ennakko-oletukset: Kristianin teinivuosien voi katsoa onnistuneen sillä tavalla, ettei se varsinaisesti pettänyt odotuksiani. Ennakko-oletukseni eivät olleet korkealla: Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa en pystynyt lukemaan kahta sivuakaan, kun lukeminen alkoi jo tuntua ällöttävältä. Muistan lukion äidinkielenopettajan varoitelleen Vuorisen kirjoista ja pitäneen niitä roskakirjallisuutena. Silti joku valitsi tämän vapaavalintaiseksi kirjaksi - kirjahan se on siinä missä muutkin. En voi sanoa perjantai-illan kohonneen sivistyksen suuriin nautintoihin: Kristianin teinivuodet on juuri sellaista seksi-, alkoholi-, väkivalta-, oksennus- ja ripulipintaliitoa, mitä kirjalta saattoi odottaakin. Se kuvaa nuoruutta rehellisesti ja humoristisesti, mutta toivoisin silti, ettei kovinkaan moni oppilaistani viettäisi noin karrikoitua nuoruutta. Vähän lukeville actionihmisille Vuorisen teos saattaa sopiakin, mutta itse vaadin hyvältä romaanilta myös syvällisempää sanomaa. Aloitin iltani lukemalla seiskaluokkalaisten tarinoita, ja rehellisyyden nimissä ne päihittivät Vuorisen teoksen mitä teemojen syvällisyyteen tulee.
Ei huono: Ei Vuorisen romaani silti huono ole. Sen ansiona voi pitää helppolukuisuutta: vaikka Kristianin seksiseikkailut eivät erityisesti kiinnostaneetkaan, tarinassa oli vaivatonta edetä. Vuorisen tyylissä on jotakin nasevaa (tämä on näitä kuuluisia äidinkielenopettajien epämääräisiä termejä, syytän ammattitautia sananvalinnasta), ja humoristiseksihan kirja on tarkoitettukin.
Lukutaito: Kristianin teinivuosia lukiessa tulin väistämättä pohtineeksi, mitä omat oppilaani saisivat tästä teoksesta irti. Luulen, että nuoria lukijoita tämä saattaisi kiinnostaakin: jos en olisi aika ajoin turhankin häveliäs, Vuorisen teoksia olisi helppo markkinoida murkkuikäisille. Ongelmallista koen kuitenkin sen, että nuoret saattaisivat ottaa kirjan liiankin vakavasti. Lukutaidon heikkenemistä ei turhaan ole julkisuudessa puitu. Epäilen, että monetkaan nuoret eivät pystyisi kyseenalaistamaan Kristianin nuoruuden uhoa ja seksihurjasteluja, saati ymmärtämään, että teoksen naishahmot ovat karrikoituja, nuoruuden stereotypioista muodostettuja pilapiirroshahmoja. Tyttöjen ei todellakaan tarvitse suostua anaaliseksiin eikä siihen, että seksi sattuu. Eihän sellaiseen pystykään - ei ainakaan pitäisi. Vuorinen nauraa osuvalla huumorilla nuoren miehen olemukselle mutta ei tuo heikolle lukijalle esille sitä, etteivät romaanin mies- ja naiskuvat ole ainoita mahdollisia roolimalleja.
Kristakin on tutustunut Kristianin teinivuosien seikkailuihin, ja Sivuja ja selluloidia -blogista löytyy kokemus sarjan seuraavasta osasta.
Kuulostaa hurjalta, että lukion äidinkielenopettaja on (auktoriteettiasemastaan käsin, vieläpä) arvottanut kirjallisuutta noin rankasti. Omissa opinnoissani sana "korkeakirjallisuus" ja muut arvottavat ilmaukset ovat epätieteellisiä ja ylipäätään vältettäviä käsitteitä. Ei sillä, makuja on toki monia ja itsekään en ole lukenut tai aikeissa lukea Vuorista - olen melko varma, ettei sillä omia lukuhermojani hellittäisi. Ja vielä pieni mutu tähän loppuun: eikö juuri tuollaisten karikatyyrien ohjattu lukeminen ja luetusta keskusteleminen olisi erityisen opettavaa, niin että nuoret osaavat tulevaisuudessakin tunnistaa sellaiset niihin törmätessään? Nykyisessä julkisessa keskustelussa karikatyyrit ja kaiken maailman olkiukot ovat pelottavan suuressa roolissa, ja sitäkin pelottavampaa on, etteivät kaikki aikuisetkaan osaa lukea niitä karikatyyreiksi.
VastaaPoistaNoh, roskakirjallisuus saattoi olla oma sananvalintani, mutta muistan kyllä opettajan muutamaan otteeseen arvostelleen tiettyjen kirjojen laatua, myös yhtä minun valitsemaani. Karikatyyreistä pitäisi ehdottomasti keskustella, kuten myös siitäkin, että että kirjoja voi lukea joko sellaisenaan tai vastakarvaan. Aina voi kyseenalaistaa kirjan maailman ja esimerkiksi sukupuoliroolit. Tuo, mitä sanot viimeiseksi, on sekin ikävä kyllä totta: aikuistenkaan lukutaidolla ei läheskään aina voi kehuskella. Huh sitä kritiikittömyyden määrää ja medialukutaidon vähyyttä!
VastaaPoistaOnhan se niinkin tietysti, että erilaisia persoonia mahtuu tähän maailmaan kuten myös käsityksiä toimivista opetusmetodeista, puhumattakaan lukumieltymyksistä. Toivottavasti ei silti kenenkään lukuinto tuollaiseen laantunut. Ja vastakarvaan lukemisen taito on mielestäni hyvin keskeinen osa medialukutaitoa. Kaatuuko muuten nykyisessä peruskoulujärjestelmässä kaikki medialukutaidon opetus äidinkielenopettajan vastuulle?
PoistaTuskinpa kaatui - ope tiedetään hyväksi, vaikka minustakin olisi syytä varoa arvottamasta vain tiettyjä teoksia lukemisen arvoiseksi. No, samaanhan sitä kompastuu tässä bloggaillessakin. Aika pitkälti minusta medialukutaidon opetus jää äikän varaan, niin kuin nyt lukemisen ja esittämisen taidot ylipäätäänkin. Toisaalta nuorena opena en viitsi liikaa morkata muita oppiaineita. Välillä silti tuntuu, etteivät ihan kaikki tajua, että lukemisen ja kirjoittamisen taitoja tarvitaan ihan kaikessa muussakin kuin äikässä itsessään.
PoistaJuuri se bloggaamisessa sallittu subjektiivisuus lienee omalla kohdallani se syy, miksi blogia pidän. Kun oppii kielellistämään syitä sille, miksi pitää tai ei pidä jostakin teoksesta, alkaa ajatella lukemaansa aivan uudella tavalla. Ja minullekin on naurettu päin naamaa, kun olen kertonut opiskelualani olevan sellainen, jossa opiskellaan lukemaan tekstejä. Lukeminen ja kirjoittaminen kun ovat paljon laajempi kokonaisuus kuin pelkkä mekaaninen suoritus. Mutta sikäli kyselin medialukutaidosta, että kun jo tekstin lukutaitojen hallinnassa ja sen opettamisessa on sarkaa, entä sitten kuvien, elokuvien tai pelien lukutaito?
PoistaNiin, onneksi blogimaailmassa voi vapaasti ilmaista oman mielipiteensä kirjoista ja toisaalta myös kyseenalaistaa omat käsityksensä. Mitä tulee lukutaidon eri osa-alueisiin, on kyllä todettava, että vielä yläkoulussakin opetuksen pitää lähteä mekaanisen lukutaidon ja kirjoitustaidon opettamisesta. Isot kirjaimet ja pisteet ovat hukassa - joten kyllä, kuvien, elokuvien ja pelien tulkitseminen ei ole nuorille yksiselitteisen helppoa. Toisaalta nuoret ovat tottuneet kuvien valtavaan määrään, ja visuaalisuus tuntuu helpottavan heidän oppimistaan ja herättävän ajatuksia, mutta ehkä juuri vastakarvaan lukeminen ja tekstien kriittinen tarkastelu ovat ne asiat, joihin pitäisi panostaa opetuksessa entistä enemmän.
PoistaKas niin, haastavuutta ei ainakaan puutu nykypäivän(kään) ammattikasvattajien tehtävissä. Oikein antoisaa opetusuran jatkoa, teet tärkeää työtä.
Poista