"Oli vaikea kuvitella, että jossakin Euroopassa riehui sota. Me kävimme omaa sotaamme, odotimme, milloin NKVD valitsisi seuraavan uhrinsa tai paiskaisi meidät seuraavaan kuiluun. He tykkäsivät lyödä ja potkiskella meitä pelloilla. Eräänä aamuna he nappasivat mukaansa vanhan miehen syömästä juurikasta. Vartija repi miehen etuhampaat pihdeillä irti. Meidät muut he panivat katselemaan. Joka toinen yö he herättivät meidän allekirjoittamaan papereita, jotka langettaisivat meille kahdenkymmenenviiden vuoden tuomion. Opimme istumaan ja lepäämään silmät auki Komorovin kirjoituspöydän edessä. Onnistuin pakemaan NKVD:n miehiltä, vaikka istuin suoraan heidän silmiensä alla."
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
WSOY 2011
Suom. Maria Lyytinen
354 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Au.
Toinen maailmansota, Liettua, Lina 15 vuotta: nuoruus Neuvostoliiton pakkoleireillä.
Liettua: Mitä oikeastaan tiedän Liettuasta? Mitä muistan toisesta maailmansodasta? Missä määrin olen kuullut tarinoita muiden kansojen kohtaloista, lähimaiden kärsimyksistä? Fakta on, että toista maailmansotaa on käsitelty paljon niin tieteessä kuin taiteessakin. Siitä voisi oppia paljon, ja aihetta on käsitelty historian tunneilla. Toinen totuus aivan yhtä lailla on se, että olen unohtanut paljon. Siinä missä Suomen historia on jollakin tavalla tuttu, samaa en voi sanoa Liettuasta. Tiedänkö maasta oikeastaan mitään? Sepetyksen romaani avasi minulle kauheudet, jotka eivät siis koskeneet pelkästään juutalaisia tai pelkästään Saksan ja Puolan asukkaita. Juutalaisten, erityisesti Anne Frankin, kohtalo on hyvin tuttu, mutta NKVD ja sen toiminta eivät olleet minulle tuttuja. Nyt, Sepetyksen romaanin luettuani, tekisi mieli tutustua sotahistoriaan uudestaan. Paljon olisi opittavaa ja muistettavaa.
Julmuudet: Harmaata valoa on kuvaus Neuvostoliiton ja Stalinin harjoittamista julmuuksista. Se on kuvaus työleireistä ja ihmisoikeuksista, jälkimmäisten puuttumisesta siis. Junanvaunut täyttyvät eläintenkaltaisista ihmisistä: ihmisarvoa ei vangituilla nähdä. Naiset ja lapset raatavat, järkensä menettävät ammutaan. Naisten raiskaaminenkin nousee esille, joskin hieman etäännytettynä: äideistä Andriuksen äiti joutuu vartijoiden hyväksikäyttämäksi, kun taas päähenkilö Linan äiti säästyy tältä kohtalolta. Etäännyttäminen lienee ihan hyvä ratkaisu nuortenkirjassa: teos sisältää niin paljon julmia asioita, että kaikkea ei pysty kerralla käsittelemään. Lukija kuitenkin osaa odottaa tällaisia naiskohtaloita: miten muutenkaan se olisi voinut mennä? Vaikka Sepetys ei kuvaakaan tekoja yksityiskohtaisesti, on selvää, että kirjan hahmot kärsivät useista, useista traumaattisista kokemuksista. Se, että tämä kaikki perustuu todellisiin tapahtumiin, joita tapahtuu yhä ja koko ajan, saa ainoastaan huokaamaan.
Nuortenkirja: Äidinkielenopettajan työssä olen joutunut pohtimaan, mitä nuorille voi luetuttaa - kollegat kehottivat antamaan aina kevyempää luettavaa niille, jotka eivät raskaita asioita jaksa käsitellä. Suhtauduin neuvoon hieman skeptisesti, mutta tämän romaanin jälkeen ymmärrän vähän paremmin. Harmaata valoa ei ole yksiselitteisesti nuortenkirja, eikä se ole sellainen, mihin nykynuoret olisivat tottuneet. Tosipohjaisuus voi olla vaikea ymmärtää, vaikka juuri se onkin teoksen ansio. Oli suorastaan virkistävää lukea nuortenkirja, jossa puhutaan lähimenneisyydestä nuoren näkökulmasta. Romaanista ei välity paatoksellinen entisajan tunnelma, vaan päähenkilöön ja tämän nuoruuteen on helppo samaistua. Lina ei tunnu kaukaiselta, mummo nuorena -tyyppiseltä hahmolta, vaan Sepetys on onnistunut luomaan hahmon, jonka elinaikakausi ei turhaan korostu. Päinvastoin Lina vaikuttaa aivan tavalliselta nuorelta sydänsuruineen, pelkoineen ja tuntemuksineen. Tätä teosta minun on ehdottomasti suositeltava oppilailleni.
Tuntemukset: Löydän Harmaasta valosta helposti hyviä puolia. Yksi on tapa, jolla Sepetys kuvailee Linan tuntemuksia ja ajatuksia. Harmaata valoa kertoo hyvin siitä, miten pakkotyö ja riisto Linaan vaikuttavat. Hän pelkää, uhmaa, ahdistuu, suree. Toisaalta hän vakuuttaa itselleen, että aikoo selvitä, ja piirtäminen toimii hänelle pakokeinona. Mielenkiintoista on myös seurata kursivoituja muistoja aiemmasta, tavallisesta elämästä.
Muissakin blogeissa Sepetyksen kirja on tullut tutuksi. Leena Lumi pitää kirjaa kauniina ja tyyliä teokseen sopivana, Mari a toivoisi ihmisten tutustuvan enemmän Baltian maiden historiaan, Miska pitää kirjaa toisaalta ahdistavana, toisaalta toivoa antavana teoksena ja Annikalle teos oli niin vahva lukukokemus, ettei hän usko voivansa unohtaa sitä.
Kommentit
Lähetä kommentti