torstai 27. heinäkuuta 2017

Lapsuuden nallesuosikki: Hemppa

Aira Savisaari & Pirkko Vainio (kuvat): Hemppa
Sanoma 1989
42 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Känkkymäntyräinen!
Olen viime päivinä lainannut alakuloon joitakin lapsuudenlempparikirjoja. Uppo-Nalle ilahdutti olemalla piristävämpi ja sympaattisempi kuin muistinkaan. Muitakin nallerakkauksia lapsuuteeni liittyy: esimerkiksi Otso-herran patoa tavattiin meillä ahkerasti. Kaikkein rakkain tarina on kuitenkin Hemppa; kun ryhdyimme sitä muistelemaan, muisti äitini juonen lähes kokonaan. Kirjaa on siis luettu! Minä puolestaan elämöin muuan huudahduksella, joka on painunut muistini syövereihin: voi lirupuro ja hapantatti!

Hemppa on kertomus nallekarhusta, siis Hempasta, joka on unohdettu saareen. Se herää sieltä likomärkänä, luulee olevansa kylpyhuoneessa ja ihmettelee, miten lehdet ja syksy ovat päässeet ammeeseen. Hauska, humoristinen ja vähän yllättäväkin aloitus johdattelee lukijan surullisempaan tapahtumaan, jossa Hemppa huomaa jääneensä kotimatkakyydistä. Kallea ei näy eikä kuulu, ja sekös tekee Hempan vihaiseksi: hän hokee yhtenään känkkymäntyräinen, känkkymäntyräinen, känkkymäntyräinen

Pian Hemppa alkaa kuitenkin viihtyä luonnossa, ja niinpä sitä ei huvita enää lähteä kaupunkiin, kun Kalle perheineen viimein saapuu sitä etsimään. Kaiken lisäksi kissalelu Romppainen (mistä näitä nimiä tulee :D) on päässyt Kallen vaikutuiseksi unikaveriksi. Hemppa pyytää Romppaista kertomaan Kallelle, että nallen elämä on nyt saarella. 


Tapahtumat saavat päätöksensä, kun rantaan ajautuu suuri saavi ja sen sisällä tyttönalle, piano, kampauspöytä ja 38 paria kenkiä. Savirannan ja Vainion teoksessa korostuvat varsin perinteiset sukupuoliroolit, mutta on pakko sanoa, että kannen kenkäkauhistelu on aika hauska kuva. Samoin hihityttää se, kun Hemppa epäilee Elliä kenkäkauppiaaksi, kun tällä on niin monta paria kenkiä. Elli myös päättää, miten koti sisustetaan, ja niinpä Hemppaa viedään. Nallejen välisiä tunteita ei tarkemmin kuvata, mutta lukija ymmärtää kyllä helposti, että tosirakkaushan se on vastaan tullut. 


Olin äärimmäisen ilahtunut löydettyäni ja luettuani tämän kirjan vuosikymmenten jälkeen. Minusta Savisaaren kirjoittama ja Vainion kuvittama teos on lämminhenkinen ja hauska. Kirjan alussa on kartta, jossa nimetään keskeiset tapahtumapaikat - se on sopivan kiinnostava. Kuvitus, jota on runsaasti, on kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, ja Hempan tunteet on kuvattu taitavasti hauskoiksi ilmeiksi. Kirjassa pääsee myös seuraamaan 80-luvun tuulitakkimuotia. :D 

Jos Hempan tarina ei ole tuttu mutta eläinkertomukset viihdyttävät, suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän hassuun nalleen. Samalla lapset - ja aikuiset - oppivat hassuja tapoja purkaa kiukkuaan ja tunteitaan. Lirupuro ja hapantatti on fraasi, jota on meillä toiseltu pitkään kirjan lukemisen jälkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti