maanantai 21. elokuuta 2017

Novellihaasteeseen luettua: Eeva Tikan Hidas intohimo

Nuoruudessani, kun siirryin nuortenosastolta aikuistenkirjalukijaksi, oli Eeva Tikka minulle rakas kirjailija. Hänen lempeisiin, utuisen rauhallisiin teoksiinsa oli helppo siirtyä: ne eivät altistaneet varhaisteiniä liian julmille sanoille vaan jatkoivat luonnonläheisyydessään jokseenkin siitä, mihin Montgomery Anna-sarjassaan jäi. Mitä kokeneemmaksi lukijaksi vartuin, sitä vähemmän palasin Tikan kertomuksiin, vaikka niiden raukea kerronta onkin jäänyt mieleeni. 

Hidas intohimo on novellikokoelma, joka supattaa lukijansa korvaan kertomuksia sukupolvista, ikääntymisestä, menettämisestä ja läheisyyden kaipuusta. Sen kautta voi katsoa maisemia, joissa liikkuvat ikääntyvät, elämää jo nähneet hahmot, joiden elämäntapahtumat kytkeytyvät menneisiin ihmisiin. 

Jo aloitusnovelli puhuttelee. Se kuvailee vanhenevaa naista, joka on elänyt elämänsä äitinsä kanssa. Äiti on menehtynyt jokin aika sitten, ja aina äitinsä parasta ajatellut nainen on uuden tilanteen edessä. Siinä missä altruistista, epäitsekästä elämäntarinaa voisi pitää kertomuksena säälittävästä elämästä, osoittaa Tikka, ettei toisen ihmisen elämää voi mennä arvostelemaan. Novellin minäkertoja muistuttaa, että hänen elämänsä on arvokasta juuri sellaisena kuin se on ollut, eikä kaupunkilaisserkun tarvitse huolehtia hänen tulevaisuudestaan. Muissakin novelleissa, kuten Kirveellä veistetyssä, Tikka huomauttaa, ettei toisten kautta elävä ihminen ole aina menettänyt omaa vapauttaan. Kokoelman novellit kuitenkin pohtivat sitä, miten eri sukupolvet eivät koskaan saavuta täysinäistä samanmielisyyttä, vaan nuorten ja vanhojen välille muodostuu kitkaisia konflikteja. 

Moni Tikan henkilöistä on menettänyt läheisen, ja varsinkin vanhemman menettämisen tematiikka toistuu. Yhtä moni kaipaa kuitenkin lähelleen ketä tahansa rakasta ihmistä; Pienessä kirkassilmässä eläkeikäinen yksineläjä huokaa, kun naapuriin muuttaa nuoruudenaikainen rakastettu. Kokoelman nimikkonovellista puolestaan huokuu toive siitä, että puutarhapalstan naapurin kanssa syntyisi jotakin syvää: hidas intohimo viittaa siihen, ettei kaikkea kuitenkaan haluta saavuttaa kerralla. Elämässä on aikaa tapahtua, minäkertoja pohtii.

Tikan kieli on sujuvasanaista ja symbolista. Luontokuvausten ystävät löytävät itsensä tästä kokoelmasta. Symboliikka on toimivaa ja kaunista, vaikka kaipasinkin välillä terävämpiä, toiminnantäyteisempiä hetkiä. Tikan tyyli puhuttelee pohdiskelevista, pysäyttävistä hetkistä nauttivia lukijoita. 


Ensimmäinen peukutukseni

Hitaasta intohimosta jää mieleen moni novelli, ja esimerkiksi niminovellia voi kiittää sen tyynestä, odottavasta temmosta, joka kaikessa eleettömyydessään paljastaa ihmistunteiden kirjon. Tässä postauksessa peukutan kuitenkin novellia Sukellus.

Peukutukseni kohdistuu kertomuksen teemaan, sillä Sukellukseen on kudottu kaikki ne keskeiset teemat, jotka Tikan novellikokoelmassa toistuvat. Tarina sukupolvien kohtaamisesta, etäisestä ja rikkonaisesta lapsi-vanhempisuhteesta sekä yksinäisyyden ja alakulon vesistä käynnistyy, kun nuori poika näkee miehen harppovan päättäväisesti veteen ja jäävän sille tielleen. Linkkuveitsi kulkee muistona ja motiivina novellin läpi; taianomaisella, tunnelmallisella tavalla Tikka onnistuu nivomaan Sukellukseen elementtejä, jotka toistuvat kokoelman muissakin novelleissa.

Eeva Tikka: Hidas intohimo
Gummerus 2007
185 s. 
Pisteitä. 4/5
Tunnelma: Hys. Kuuntele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti