Kääk!
Jälleen yli kuukausi hurahtanut, ja tuntuu, että olen unohtanut blogin kokonaan. Lukeminen on toisinaan takunnut, toisinaan sujunut paremmin. Tässä postauksessa ajattelin päivittää syksyn kuulumisia ja kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut. Miniarviot pelastavat blogin kiireisessä elämäntilanteessa. Instan puolella olen ollut aktiivisempi - seuraa siis minua siellä, jos haluat tietää heti paikalla, mitä on milloinkin menossa.
Syyskuussa luin muun muassa äitiyssarjakuvia:
Katja Tukiaisen Rusina: ihana, värikkäästi kuvitettu kertomus odotusajasta ja vauvavuodesta. Kuvaa hyvin niitä tunteita, joita itsekin tällä hetkellä koen - ensimmäinen kolmannes alkaa olla takana ja elämänmuutos jännittää!
Mira Mallius: Mutzi
Huumorilla höystettyjä kuvia äitiyden todellisuudesta ja siitä, kun aina ei jaksa/pysty/halua olla hyvä äiti. Osa piirroksista naurattaa enemmän kuin toiset. Yhtenäisyyttä teoksessa ei ole yhtä paljon kuin vaikkapa Tukiaisen juonellisessa tarinassa.
Betaucort & Marchat: New life
Ranskasta englanniksi käännetyssä teoksessa Betaucort kuvaa, miten tapasi avioeron jälkeen uuden naisen ja miten tämä, vastoin lääkärin ennustetta, tuli raskaaksi. Elämä voi alkaa neljänkympin jälkeenkin. Tässä teoksessa korostuu miehen näkökulma, mikä onkin tervetullutta vaihtelua vanhemmuuskaanoniin.
Lokakuu on ollut lukukuuna pirteämpi, ja olen ehtinyt lukea jo seuraavat teokset:
Petri Tamminen: Musta vyö
Tamminen on tiiviin ilmaisun taitaja. Mustassa vyössä kertoja Petri käsittelee isänsä kuolemaa - sitä, millaista on olla aikuinen mies, jolla ei ole enää isää. Paikoin aforistisiakin, viisaita ajatuksia, koskettavaa kuvausta surusta. Ei noussut Tammis-suosikikseni, mutta ehkä tähän haluaa palata joskus, kun tarvitsee vertaistukea suruun.
Liv Strömqvist: Einsteinin vaimo
Viimein! Olen nyt virallisesti lukenut yhden Strömwvistin teoksen kokonaan, ja olihan se varsin mallikas! Pidän Strömqvistin informatiivisesta tavasta kertoa tarinoita ja toisaalta historiaa. Huumori keventää vakavia aiheita ja on feministin iloksi taiten tehtyä. Fonttikoko on tässä sarjakuvateoksessa kovin pientä, ja tekstiä on paikoin liikaa, mikä saa lukijan ähkyyn.
Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
Sarjakuvanovelleista koostuva teos käsittelee tyttöyttä ja naiseksi kasvamista. Erityisesti minua puhutteli ensimmäinen tarina, jossa käsitellään lapsuudenystävyyden hiipumista. Näin lienee käynyt itse kullekin, ja tarinaan olikin helppo samastua. Rakastan Louhen piirrostyyliä ja maltillista värien käyttöä - annoin teokselle viisi tähteä ja suosittelen lämpimästi.
Kirsti Kuronen: Merikki
Luin sattumalta peräjälkeen kaksi teosta, jossa käsiteltiin epätasapainoista, etääntyvää ystävyyttä. Kurosen säeromaanissa kiinnostavaa on se, ettei kertoja ole mitenkään viaton muttei samalla täysi pahiskaan - Kuronen on luonut moniulotteisen hahmon, joka tavoittaa nuoruuden ystävyyskipuilut hyvin.
Niilas Holmberg: Jalkapohja
Saamelaisrunoilijan runoteos käsittelee ihmisen suhdetta luontoon, erityisesti maahan. Pidin tässä teoksessa runojen rauhallisesta rytmistä mutta erityisesti tavasta, jolla runot ja Inga-Wiktoria Påven kuvitus keskustelevat keskenään. Alkuperäiskansojen kirjallisuus on minulle kovin tuntematonta, joten tämä oli yksi yritys ottaa sitä paremmin haltuun.
Mitä muille bloggaajille ja bloginlukijoille kuuluu? Mitä olette lukeneet syksyn aikana?
Jälleen yli kuukausi hurahtanut, ja tuntuu, että olen unohtanut blogin kokonaan. Lukeminen on toisinaan takunnut, toisinaan sujunut paremmin. Tässä postauksessa ajattelin päivittää syksyn kuulumisia ja kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut. Miniarviot pelastavat blogin kiireisessä elämäntilanteessa. Instan puolella olen ollut aktiivisempi - seuraa siis minua siellä, jos haluat tietää heti paikalla, mitä on milloinkin menossa.
Syyskuussa luin muun muassa äitiyssarjakuvia:
Katja Tukiaisen Rusina: ihana, värikkäästi kuvitettu kertomus odotusajasta ja vauvavuodesta. Kuvaa hyvin niitä tunteita, joita itsekin tällä hetkellä koen - ensimmäinen kolmannes alkaa olla takana ja elämänmuutos jännittää!
Mira Mallius: Mutzi
Huumorilla höystettyjä kuvia äitiyden todellisuudesta ja siitä, kun aina ei jaksa/pysty/halua olla hyvä äiti. Osa piirroksista naurattaa enemmän kuin toiset. Yhtenäisyyttä teoksessa ei ole yhtä paljon kuin vaikkapa Tukiaisen juonellisessa tarinassa.
Betaucort & Marchat: New life
Ranskasta englanniksi käännetyssä teoksessa Betaucort kuvaa, miten tapasi avioeron jälkeen uuden naisen ja miten tämä, vastoin lääkärin ennustetta, tuli raskaaksi. Elämä voi alkaa neljänkympin jälkeenkin. Tässä teoksessa korostuu miehen näkökulma, mikä onkin tervetullutta vaihtelua vanhemmuuskaanoniin.
Lokakuu on ollut lukukuuna pirteämpi, ja olen ehtinyt lukea jo seuraavat teokset:
Petri Tamminen: Musta vyö
Tamminen on tiiviin ilmaisun taitaja. Mustassa vyössä kertoja Petri käsittelee isänsä kuolemaa - sitä, millaista on olla aikuinen mies, jolla ei ole enää isää. Paikoin aforistisiakin, viisaita ajatuksia, koskettavaa kuvausta surusta. Ei noussut Tammis-suosikikseni, mutta ehkä tähän haluaa palata joskus, kun tarvitsee vertaistukea suruun.
Liv Strömqvist: Einsteinin vaimo
Viimein! Olen nyt virallisesti lukenut yhden Strömwvistin teoksen kokonaan, ja olihan se varsin mallikas! Pidän Strömqvistin informatiivisesta tavasta kertoa tarinoita ja toisaalta historiaa. Huumori keventää vakavia aiheita ja on feministin iloksi taiten tehtyä. Fonttikoko on tässä sarjakuvateoksessa kovin pientä, ja tekstiä on paikoin liikaa, mikä saa lukijan ähkyyn.
Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
Sarjakuvanovelleista koostuva teos käsittelee tyttöyttä ja naiseksi kasvamista. Erityisesti minua puhutteli ensimmäinen tarina, jossa käsitellään lapsuudenystävyyden hiipumista. Näin lienee käynyt itse kullekin, ja tarinaan olikin helppo samastua. Rakastan Louhen piirrostyyliä ja maltillista värien käyttöä - annoin teokselle viisi tähteä ja suosittelen lämpimästi.
Kirsti Kuronen: Merikki
Luin sattumalta peräjälkeen kaksi teosta, jossa käsiteltiin epätasapainoista, etääntyvää ystävyyttä. Kurosen säeromaanissa kiinnostavaa on se, ettei kertoja ole mitenkään viaton muttei samalla täysi pahiskaan - Kuronen on luonut moniulotteisen hahmon, joka tavoittaa nuoruuden ystävyyskipuilut hyvin.
Niilas Holmberg: Jalkapohja
Saamelaisrunoilijan runoteos käsittelee ihmisen suhdetta luontoon, erityisesti maahan. Pidin tässä teoksessa runojen rauhallisesta rytmistä mutta erityisesti tavasta, jolla runot ja Inga-Wiktoria Påven kuvitus keskustelevat keskenään. Alkuperäiskansojen kirjallisuus on minulle kovin tuntematonta, joten tämä oli yksi yritys ottaa sitä paremmin haltuun.
Mitä muille bloggaajille ja bloginlukijoille kuuluu? Mitä olette lukeneet syksyn aikana?
Kommentit
Lähetä kommentti