Siirry pääsisältöön

Kirjamessut on pian täällä - tsekkaa tästä tärpit

Kun nyt viime vuonna pääsin kunnolla kirjamessujen tunnelmaan, en malta olla saapumatta isolle kirkolle tänäkään vuonna (okei, anteeksi, olen maalainen, ja käytän Hesasta kaikkia mahdollisia hölmöjä nimiä).

Messujen ohjelmakin jo julkaistiin, joten lienee aika päivitellä blogia ja pohtia, mikä kaikki voisi olla hauskaa. Tuttuun, työläiselle sopivaan tapaan saavun (puolison kanssa) Helsinkiin perjantaina, joka lienee messujen pääpäivämme. Viime vuonna olin paikalla myös lauantaina - voi apua! Sitä ihmisten määrää...Roikuin lähinnä instaajakollegan seurassa - jos näitte kaksi lopen uupunutta introverttiä, ne olimme ehkä me. :D

Tänä vuonna on julkaistu paljon laadukasta kirjallisuutta. Kiinnostavaa katseltavaa (ja ostettavaa) siis riittänee. Vaikka luultavasti haluan vain haahuilla messualueella ja tavata kirjayhteisötuttujani, suunnittelin vähän, mitä haluaisin kokea. Perjantain lisäksi yritän saapua paikalle myös sunnuntaina - tosin tämähän riippuu siitä, mitä kasvava vatsani ruuhkahulinoista tykkää! Tänä vuonna kiinnostaa muuten erityisen paljon selailla lastenkirjatarjontaa - ehkäpä kukkaronnyöritkin ovat lastenkirjaosastoilla löysemmällä. Olisihan se ikävää, jos huhtikuun vauvaa ei olisi jo marraskuussa odottamassa omia kirjoja!

Perjantai 25.10. 

Senaatintori kello 15.00: Laura Lindstedt - Ystäväni Natalia

Kuvasin Ystäväni Nataliaa maaliskuussa näin:
Ystäväni Natalia -romaanissa erityisen kiinnostavaa on vuorovaikutus, joka ei suinkaan ole tavallisen ammatillista terapeutti-asiakaskommunikaatiota. Natalia ei asetu siihen tavalliseen asiakkaan rooliin, jossa terapeutin ohjeita noudatetaan, ensimmäisellä tapaamisella istutaan kiltisti nojatuoliin ja vastataan kiltisti kysymyksiin, joita terapeutti esittää. Sen sijaan Natalia ottaa tilan haltuunsa saman tien: astelee sinne, minne haluaa ja mikä kertoo hänen tavoitteistaan. Hän pyrkii hallitsemaan sekä hahmojen välistä vuorovaikutusta että terapiatilaa. Natalia osoittautuu asiakkaaksi, jolla on valtaa terapeuttiin. 
Teos oli minusta kiinnostava monellakin tapaa, joten houkuttaa mennä kuuntelemaan Lindstedtin pohdintaa romaanista. Suosittelin tätä teosta muuten myös omalle terapeutilleni. :D


Töölö kello 15.00: Iiu Susiraja

Senaatintori kello 16.00: Märta Tikkanen - Pakko yrittää kir-

Märta Tikkanen on klassikko - siitä ei pääse mihinkään. Vuosisadan rakkaustarina on yksi runoteossuosikeistani, ja myös Nu imorron vaikutti minut. Tämä uusin on kirjastossa varauksessa, tuskin maltan odottaa. Olisi huippua nähdä Tikkanen livenä!

Töölö kello 16.00: Kalevalan naiset

Monet ehkä luulevat, että Kalevala on tylsä teos, mutta ei suinkaan. Se oli yksi suosikeistani kirjallisuuden opinnoissa. Naistulkinta tekee aiheesta entistä mielenkiintoisemman. Vaan kuinka ratkaista monessa paikassa yhtä aikaa olemisen ongelma?

Kruununhaka kello 16.30: Kolonialismin pitkät varjot

Antti Kujala on juuri julkaissut tietoteoksen suomalaisen kolonialismin historiasta. Haen teoksen huomenna kirjastosta; olen odottanut teosta koko syksyn. Tämä on sellainen aihe, josta ei koulun historian tunneilla puhuttu.

Hakaniemi kello 17.30: Minja Koskela - Ennen kaikkea feministi

Koskela on yksi lempparifeministeistäni. Ennen kaikkea feministi on minulla hyllyssä, mutta sen lukeminen on takunnut toisaalta siksi, että en ehkä lukeneena feministinä ole sen ykköskohderyhmää, ja toisaalta siksi, että taitto on harvinaisen häiritsevä. Tuntuu kuitenkin tärkeältä mennä katsomaan Koskelaa ja kuulemaan hänen feminismiään. Kuka muu tulee paikalle?

Hakaniemi kello 18.00: Yle Kioski - Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus

Ehkä vähän yllättävä aihe, mutta eittämättä silti kiinnostava. Muistelen, että täällä on ainakin nuortenkirjailijoita pohtimassa siitä, miten seksistä voi kirjoittaa. Seksin kuvaus ei yleensä ole kovin hohdokasta tai taiten tehtyä, joten avoin keskustelu tästä on tarpeen. Seksistä pitää voida puhua!

Hakaniemi kello 19.00: Peilissä näin naisen - Zoen tarina

Kiinnostukseni Selja Ahavaa kohtaan lässähti, kun sain kuulla, että hänen viimeisin teoksensa oli cisnaisen valitusta siitä, miten hänen puolisonsa löysi oikean identiteettinsä. Tässä haastattelussa (ja tulevassa teoksessa) transsukupuolinen Zoe pääsee itse kertomaan tarinansa.



Sunnuntai 27.10. 

Blåbärslandet kello 11.00: Osynliga minoriteter

Vähemmistöasiat ovat aina tärkeitä ja kiinnostavia, ja tämä kiinnostaa siksikin, että olisi hauskaa kuunnella messuilla myös jotakin ruotsiksi. Viime vuonna tosin huomasin sen, että messuhäly ei ole paras paikka kohentaa kielitaitoaan.

Lonna kello 12.30: Rikki, mutta elossa

Traumaperäinen stressi varjostaa edelleen elämääni, joten keskustelu traumoista ja niistä selviytymisestä kiinnostaa paljon. Kuulostaa rankalle mutta antoisalle keskustelulle.

Esplanadi kello 13.00: Helmi Kekkonen - Olipa kerran äiti

Tänne on pakko päästä! Kirjakin täytynee saada omaan hyllyyn, kun tässä nyt tosiaan näyttää siltä, että äitiys odottaa. Jos haluatte nähdä mut sunnuntaina, tulkaa tänne.

Oletteko tulossa messuille? Mitkä keskustelut ja tapahtumat teitä kiinnostavat eniten?

Kommentit